lauantai 5. syyskuuta 2009

Vapaa Ajattelija: Ville Ranta & profeettojen perintö


Vapaa Ajattelija 2/2009:
Ville Ranta & profeettojen perintö


Sarjakuvataiteilija Ville Ranta nousi tahtomattaan julkisuuteen helmikuussa 2006, kun hänen Kaltio-lehdelle piirtämänsä sarjakuva silloisesta profeetta Muhammadin ympärillä velloneesta pilakuvajupakasta sensuroitiin. Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna kieltäytyi poistamasta sarjakuvaa ja tästä syystä hänet erotettiin. Lehden verkkosivut suljettiin ja Ranta erosi Kaltion palveluksesta.

Kohun vuoksi Oulun kaupunki peruutti Rannalta aiemmin tilaamansa työn, jonka aihe ei liittynyt millään tavalla pilakuvajupakkaan. Vähän myöhemmin Journalismikritiikin vuosikirja tilasi Rannalta Kaltion Muhammad-pilakuvajupakkaa pohdiskelevan sarjakuvan. Ranta piirsi siihenkin yhteen kuvaan profeetta Muhammadin. Samaan teokseen kirjoittanut musliminainen vaati vuosikirjan toimittajia poistamaan Rannan sarjakuvan uhkaamalla, että muuten hän itse ei antaisi tekstiään julkaisun käyttöön. Journalismikritiikin vuosikirjasta sensuroitu sarjakuva julkaistiin kuitenkin maaliskuun lopussa 2007 Ylen Pressiklubin sivuilla ja se on siellä edelleen. Ville Ranta kertoo nyt Vapaa Ajattelijan lukijoille, miltä sensuroiduksi joutuminen tuntui ja mitä sen jälkeen on tapahtunut.
[...]