keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Pikkukaupunkilainen: Syvällä ollaan

Pikkukaupunkilainen: Syvällä ollaan 11.11.2009

Maanantai aamuna valtiosihteeri Raimo Sailas luennoi Keski- Suomen Opistolla kansantalouden tilasta ja näin valmensi valtuustoa lähi- tai oikeasti pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavien päätösten tekoon.

Sailas totesi, että vuosi sitten ei osattu ennustaa lamaa, joka oli aivan silmien edessä kädenkosketeltavana. Tämä lama on maailman historian ensimmäinen oikea lama, koska tämä koskettaa koko maailmaa ketään pois jättämättä. –Yhdeksänkymmenluvun lama oli vain pohjoismainen kriisi, vaikka sitä monesti lamaksi sanotaankin. Samantyyppinen kriisi, jota myös maailman lamaksi sanotaan, oli kolmekymmenluvun lama, joka kuitenkin kosketteli vai osaa maailmasta.
[...]
Nyt laitetaan ikääntyviä ihmisiä pois työ elämästä vaikka heillä olisi monta työvuotta jäljellä. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen on alkanut rajuna ja keskimääräinen eläkeikä on 59,4 vuotta. Se pitäisi nostaa 62.5 vuoteen, koska poistuma työelämästä on lähivuosina jopa 200 000 henkeä ja sitä ei paikata millään maahanmuuttajilla, koska maahanmuuttajat ovat vasta toisessa polvessa eli noin 25 vuoden päästä työmarkkinoilla koulutuksen ja kielen takia.
-Verot ovat tipahtaneet suomessa 20 vuotta ja nyt on pohja saavutettu eikä ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin, mutta se on tehtävä maltillisesti.

-Kunnallisveron korotukset ovat nyt monessa kunnassa edessä, koska Suomi on maailman ykkösmaa, jossa kunnille on annettu niin paljon velvoitteita ja velvollisuuksia. Ne kuntien on hoidettava tavalla tai toisella, mutta nyt ollaan ajassa jossa kunnat eivät selviä mitenkään niistä. Valtio ei tule auttamaan kuntia jatkossa, joten on turha ruikuttaa jonkun kyläkoulun perään jos siellä koululla ei ole tulevaisuutta edessä eli lapsia, jotka sitä käyvät, tai ei ole rahaa sen
korjaamiseen.
[...]

Hannu Rikkonen
Päätoimittaja