Helsingin Sanomat: Joukkosurmissa on kyse kunnian palauttamisesta 13.1.2010
Suomalaisten turvallisuudentunnetta ja luottamusta julkiseen tilaan ovat viime vuosina ravistelleet uudenlaiset yhteisökriisit, ensin koulusurmat ja viimeksi vuodenvaihteen tapahtumat espoolaisessa kauppakeskus Sellossa.
Mitä yhteistä voisi olla koulusurmien tekijöillä ja Sellon ampujalla? Miehen loukattu kunnia. Viha kohdistuu yhteisöön, jonka edessä miehen kunnia on viety.
Kun kriisi puhkeaa, media pyrkii etsimään tapahtuneelle merkitystä ja tulkintaa. Suomessa media on keskittynyt joukkosurmien tekijään; uhrit on jätetty taka-alalle. Yksityisyyden suoja on meillä vahva, ja siksi vain surmaaja, joka on kuollut, saa paljon julkisuutta.
Median keskiössä on väkivallan tekijä sen sijaan, että uhrit ja heidän yhteisönsä saisivat arvoisensa kohtelun. Tämä vääristää kuvaa julmasta teosta. Vastuu teoista alkaa hämärtyä, kun mediasta tulee vain yksilön sairaan toiminnan selittäjä.
Suomessa tarvitaan osaavaa johtamisviestintää erityisesti kriisitilanteissa. Nopea ja avoin viestintä on tarpeen heti kriisin puhjettua, jotta luottamus yhteiskuntaan voidaan palauttaa.
Kriisijohtajuus on symbolisen johtajuuden ottamista. Yhteiskunnallisen keskustelun avulla ihmisille on tarjottava relevantteja tulkintamalleja, joiden avulla voimme jäsentää kollektiivista todellisuutta. Tulkinta tapahtumista antaa tunteen siitä, että elämä jatkuu ja kaoottisessa maailmassa on jokin toimintaa ohjaava logiikka.
Väkivallantekojen nopea tulkinta yksittäistapauksiksi voi piilottaa taakseen selittäviä tekijöitä. Suomesta on tullut monikulttuurinen, joten meidän tulee tietää, että esimerkiksi Lähi-idässä ja Balkanin alueella kunniamurhat ja verikosto voivat olla myös arkipäivää, eivät vain yksittäistapauksia.
Suomalainen elokuva on käsitellyt jo vuosikymmeniä "nuoren miehen ahdistusta" ja nostanut sen yhdeksi suomalaisuuden symboleista. On valitettavaa, että kulttuurimme keskiössä ovat näin kielteiset teemat, joiden avulla rakennamme käsitystä itsestämme suomalaisina. Syvä ahdistus, kosto ja kuolema korostuvat myös viime aikojen yhteisökriiseissä.
Kunnian kulttuuri ja väkivalta pidettiin Suomessa ennen lähinnä suljettujen seinien sisällä. Tämä ei enää riitä, vaan tekijät hakevat julkisuutta.
Perinteinen protestanttinen etiikka on opettanut meitä hillitsemään itsemme ja kääntämään toisen posken. Nyt meitä ohjaavat uudet verkostoyhteiskunnan lait – asioita ei enää annetta ylhäältä.
Media toimii verkostoyhteiskunnassa tilana, jossa ihmiset luovat yhteisöllistä identiteettiään. Suomesta on tullut monikulttuurinen melko nopeasti. Olemmeko valmistautuneet siihen?
Perinteisissä kunnian kulttuureissa, joissa miehen kunnia on keskeinen, normit vaativat, että koettu vääryys on kostettava, ellei hyvitystä tapahdu kulttuurin edellyttämällä tavalla. Kunnian kulttuurin koodisto ei välttämättä väisty ihmisen muuttaessa toiseen maahan, jossa vallitsee erilainen normisto. Kosto on osa kunnian palauttamista.
Suomalaisessa kulttuurissa miehen kunniaa koetellaan monella tavalla. Myös koulusurmaajat olivat loukatun kunnian miehiä.
Sellon tapahtumat muistuttavat joiltakin osin amerikkalaisia joukkosurmia, jotka on tehty työpaikoilla – länsimaisen miehen kunnian kentillä. Verkostoyhteiskunnassa elävä monikulttuurinen Suomi on taas kerran hämmentynyt.
Lilly Korpiola Maarit Pedak
Kirjoittajat ovat kriisiviestinnän ja kriisijohtamisen tutkijoita.