lauantai 9. tammikuuta 2010

HS: Suvi Keskinen: Muukalaisvastainen kirjoittelu on saatava kuriin

Helsingin Sanomat, mielipide: Suvi Keskinen: Muukalaisvastainen kirjoittelu on saatava kuriin 9.1.2010

Taustaa:

Uudenvuoden surmat Sellon kauppakeskuksessa ovat herättäneet laajaa keskustelua julkisuudessa. Keskustelussa on kuitenkin jäänyt vähälle huomiolle kaksi tärkeätä seikkaa.

Suuri osa väkivallanvastaisesta työstä tehdään määräaikaisissa projekteissa järjestöjen ja muiden kolmannen sektorin toimijoiden voimin. Tämä koskee erityisesti maahanmuuttajataustaisten asiakkaiden kanssa työskentelyä. Pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen työn tekemistä vaikeuttaa jatkuva rahanhakeminen ja hankkeiden lyhytkestoisuus. Onkin tarpeen turvata riittävät resurssit väkivaltatyölle.

Väkivaltatekoja seurasi ulkomaalaisvastaisten ja rasististen viestien vyöry internetissä. Kuten Ylen pääuutislähetys 31. 12. kertoi, monet ihmiset uhkailivat, jopa omilla nimillään, maahanmuuttajataustaisia kansalaisia ja lietsoivat vihaa näitä kohtaan. Väkivaltaisuus ja rikollisuus on yleistetty kuvaamaan tekijän lisäksi myös muita Kosovon albaaneja, muslimeja ja maahanmuuttajia.

Suomessa asuvien albaanien edustajat ovat useaan otteeseen tuominneet surmateot ja vedonneet rasismia vastaan. Myös päättäjien ja kansalaisyhteiskunnan on otettava todesta kasvava rasismin uhka. Ulkomaalaisvastaista kirjoittelua on esiintynyt verkkojulkisuudessa jo jonkin aikaa, ja se näyttää yltyvän tällaisten tapahtumien yhteydessä.

Milloin hallitus ja kunnalliset päättäjät alkavat etsiä keinoja muukalaisvihamielisyyden vähentämiseksi? Leicesterin kaupungissa rasismi saatiin kuriin aktiivisella toiminnalla ja eri kansanryhmien yhteistyöllä (HS 2. 1.). Vastaavia aloitteita tarvitaan pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa.

Suvi Keskinen
tutkija
Turku