Keski-Uusimaa/Eero Paloheimo: Jokela ja Sello yhdessä suhteessa samanlaisia tragedioita 5.1.2010
Jokelan koulun ja Sellon ostoskeskuksen ampumatapaukset ovat eräiltä osin lähes vastakkaisia tapauksia, mutta ainakin yhdessä suhteessa samanlaisia.
Ensin lyhyesti eroista.
Jokelan koulusurmaaja Pekka–Eric Auvinen jätti jälkeensä kirjeen, jossa hän korosti ottavansa kaiken vastuun itselleen, varoitti syyttämästä ketään ja perusteli tekoaan nuorukaisen pettymyksellä nykyisen maailman ja suomalaisen yhteiskunnan menoon. Kirje hävitettiin vikkelästi netistä.
Sellon surmaajan syyt olivat ilmeisen toisenlaiset. Kysymys oli mieskunniasta, joka nykyiselle, feminismin nujertamalle suomalaismiehelle lienee tuntematon käsite.
Motiivi oli puhtaasti yksityinen ja selittyy pitkälti kahden eri uskonnon, kasvatuksen ja kulttuurin törmäyksenä. Mitään kirjeitä tai laajempia perusteluja ei esitetty.
Yhteistä tapauksille on julkinen reaktio. Päättäjät – siis viralliset poliittiset päättäjät ja heidän päällepäsmärinsä media – yltyivät kummassakin tapauksessa pauhaamaan toisarvoisista seikoista ja metelin alle hukkuivat yritykset pohtia tapausten syvempiä syitä.
Reaktio osoittaa pikemminkin huonoa omaatuntoa ja taipumusta vääristelyyn kuin aitoa halua parannukseen ja ongelmien pohdintaan.
Mitäpä, jos yritettäisiin vielä kerran.
Jokelan koulusurmien jälkeen olisi ollut aiheellista pohtia niitä perimmäisiä kysymyksiä, jotka nykyisessä maailmassa, maassamme ja yhteiskuntamme rakenteessa ovat vääristyneitä.
Sellaisia ovat maapallon tuhoutumisprosessi, johon viimeksi Kööpenhaminassa suhtauduttiin välinpitämättömästi.
Silloin ei ole kysymys pelkästään ilmastokatastrofista vaan lukemattomista muista asioista, joista tällä hetkellä ei ole trendikästä keskustella: väestönräjähdyksestä, vesipulasta, lajien kuolemasta, aavikoitumisesta, massamuutoista, nälänhädästä jne.
Olisi kannattanut myös vakavasti kysyä, ovatko ”demokratia” tai ”sananvapaus” joka suhteessa termejä, sanatarkasti kuvaavat oman yhteiskuntamme tilaa. Olisi ollut oikein uhreja kohtaan ottaa sen verran vastuuta, että perimmäiset, itsestään selvinä toistetut loitsut olisi asetettu kriittiseen valoon.
Sellon tapauksessa olisi syytä pohtia toisenlaisia asioita. Olisi vihdoinkin aika nähdä, että ”monikulttuurisuuden” ja ”kotouttamisen” välillä vallitsee ylittämätön ristiriita. Näiden välillä on valittava. Ei voida puolustaa tänään yhtä ja huomenna toista.
Ei monikulttuurisuus ole erilaisten etnisten ravintoloiden lässähtänyttä puuroa. Se on perustavalla tavalla erilaisten näkemysten ja elämänkatsomusten hyväksymistä ja vaalimista. Tämä on mahdotonta, jos samaan aikaan ja samoihin paikkoihin yritetään kotouttaa toisilleen vastakkaisia moraali- ja kunniakäsityksiä.
Kotouttajien päämääränä näyttääkin olevan kotouttaa muita suomalaisia laimennettuun, eri kulttuurien mössöön.
Olisi syytä kunnioittaa Sellon uhreja pohtimalla näitä kysymyksiä syvällisemmin ja laajemmin. Monikulttuurisuudesta ja kotoutuksesta samaan hengenvetoon paasaavat tahot voisivat hetkeksi vaieta ajattelemaan.