keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Suomen Somali: Espoon ampumiskohtaus ei liity kotoutumisprosessiin

Suomen Somali: Espoon ampumiskohtaus ei liity kotoutumisprosessiin 6.1.2010

Sellon ampumiskohtaus, joka sattui uuden vuoden aattona oli järkyttävä koko suomen kansalle, mukaanlukien suomessa asuville ulkomaalaisille. Se sattui huonoon ajankohtaan,ihmiset olivat hyvällä tuulella ja liikeellä ostoksille ja kaikkien toiveena oli viettää uuden vuoden vaihteessa hauskoissa merkeissä.
Ampumistragedian kuuleminen kosketti kaikkia ja ulkomaalaiset olivat vielä järkyttyneempiä, kun he kuulivat epäilijän olevan ulkomaalaistaustainen.

Sellon ampumistapauksesta uutisoitiin maailmanlaajuisesti, suuret uutisyhtiöt kuten Yhdysvaltojen CNN ja Isobritannian yleisradio BBC käsittelivät tapausta pääuutisissaan. Kansainväliset uutiskanavat keskustelivat suomen aselaista ja kahdesta samanlaisesta tapauksesta, jotka sattuivat tämä tapahtuman edellä.

Tuusulassa Jokelan koulussa sattuneessa ampumavälikohtauksessa kuoli yhdeksän ihmistä mukaanlukien ampuja marraskuussa 2007. Seuraavana vuonna sattui kauhajoen surullinen tapaus, jossa opiskelija tappoi 10 ihmistä itsensä lisäksi syyskyyssä 2008. Sellon ampumakohtaus oli kolmas peräkkäinen ampumakohtaus suomessa viimeisen kolme vuoden aikana.

Sellon ampumiskohtausta käsiteltäessä asiaa pitäisi pohtia monista näkökulmista, keskustelu ei saa takertua ainoastaan maahanmuuttajien oleskelulupien myöntämisessä ja maahanmuuttajien kotouttamisessa. Monet poliitikot ovat kiinnitäneet huomioon maahanmuuttajien kotouttamisen onnistumista, mutta tämän tapahtuman liittäminen maahanmuuttajien kotouttamiseen on väärin maahanmuuttajien kohdalla, koska se on yksittäisen tapauksen yleistämistä.

Suomessa asuu pieni maahanmuuttaja yhteisö, jotka eivät tee paljon rikollisuutta. Suurin osa maahanmuuttajista eivät syyllisty rikollisuuksiin, he haluavat sopeutua ja osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan.