Iltalehti: Maria Guzenina-Richardson: Maahanmuutto (blogi) 12.3.2010
Maahanmuuttokeskustelu ja keskustelu ulkomaalaistaustaisista suomalaisista tuntuu jakaantuvan yksiselitteisen kahteen leiriin: vastustajiin ja puolustajiin. Erikoisinta näiden ryhmien välisessä kommunikaatiossa on se, että esimerkiksi pakolaisuus ja maahanmuutto sotketaan käsitteinä toisiinsa.
Ehkä tämä on ollut yhtenä syynä siihen, että myös poliittisella kentällä ei maahanmuutosta ole oikein käyty sellaista perusteellista ja rakentavaa keskustelua, joka katsoisi asiaa isompana kokonaisuutena ja niin, että katse olisi pidemmälle, tulevaisuuteen.
Tosiasia on, että nyt vallitseva lama asettaa haasteita myös meille muualta tulleiden työllistymiseksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maahanmuutosta ei pitäisi keskustella.
Lama on vaimentanut puheita työperäisen maahanmuuton tarpeesta, mutta se tosiasia on edelleen olemassa, että tulevaisuudessa meillä on suuri haaste työvoiman saatavuuden suhteen.
Pakolaiskysymyksestä puhuttaessa ei voi sivuuttaa, että Suomi on luvannut hoitaa osansa kansainvälisin sitoumuksin. Siltä osin tehtävät pitää hoitaa kunnialla.
Työperäiseen maahanmuuttoon voimme vaikuttaa.
Äskettäin Oulussa puhunut Martti Ahtisaari peräänkuulutti maahanmuuton perustaksi tarkkaa suunnittelua, koulutusta ja kielten opetusta.
Hän kehotti suomalaisia ottamaan oppia Kanadasta. Siellä viranomaiset arvioivat tarkkaan ihmiset, joilla on ammattitaitoa ja osaamista, jota Kanadassa tarvitaan. Ahtisaari myös muistutti, että Kanadaa ei pidetä maailmalla mitenkään maahanmuuttovihamielisenä maana. Lisäksi Ahtisaari toivoi, että Suomeen tultaisiin kulttuureista, joista lähtevillä olisi edellytykset sopeutua Suomeen ja suomalaisuuteen.
Tämä Ahtisaaren kannanotto tuli tärkeään aikaan. Maahanmuutosta täytyy puhua ja uskaltaa tuoda rakentavia ajatuksia myös muiden arvioitavaksi. Jos näin ei tehdä, maahanmuuttokeskustelu jää junnaamaan sille ohuelle tasolle, jolla sitä nyt käydään, sekoittaen käsitteitä, vailla kokonaisuuden näkyä. Maahanmuuttokeskustelun on oltava kaikkien puolueiden asialistalla. Sitä on käytävä vailla rotuvihan tai etnisen vihan lietsontaa, samalla kuitenkin tiedostaen ja tunnustaen ne haasteet, joita kulttuurien yhteentörmäys voi synnyttää.
Suomen väestön ikärakenteesta johtuen on selviytyminen ilman ulkomaalaisperäisen väestön huomattavaa kasvua 15-20 vuoden päästä vaikea haaste.
Suomesta muuttaa työn perässä ulkomaille enemmän väkeä kuin mitä tänne meille saapuu.
Suomi ei muuten ole erityisen houkutteleva maa muuttaa. Talven pimeys ja kantaväestön yrmeys eivät taida vedota kuin toiseen suomalaiseen – ja harvoin meihinkään.
Suomen Gallupin viime vuonna tekemästä kyselystä selvisi, että 45 prosenttia vastaajista kannatti maahanmuuton lisäämistä. Vuoden 2007 syyskuussa maahanmuuton lisäämistä kannatti 55 prosenttia vastaajista. Samassa ajassa maahanmuuton lisäämistä vastustavien määrä on kasvanut 39 prosentista 44 prosenttiin. Myös epävarmojen määrä on kasvanut.
Presidentti Halonen totesi tuon gallupin julkistamisen aikaan, että on inhimillistä olla ennakkoluuloinen.
Maahanmuutto on ollut Suomessa perinteisesti vaikea aihe, joka on aina kirvoittanut voimakkaitakin tunteita.
Siksi maahanmuuttokeskusteluun on saatava käytännönläheisempiä sävyjä.
Työperäisen maahanmuuton hasteiden lisäksi on tiedostettava jo maassa asuvien maahanmuuttajataustaisen läsnäolo.
Suomessa on vuonna 2030 jo puoli miljoona maahanmuuttajataustaista kansalaista.
Siitä, millaiseen asentoon meidän yhteiskuntamme tulee maahanmuuton suhteen asettumaan, ja millä tavalla me tänne muuttaneisiin suhtaudumme, määrittelee sen, ovatko muutaman vuosikymmenen päästä Suomessa edelleen asuvat maahanmuuttajataustaiset sekä heidän jälkeläisensä kilpailuvaltti vai yhteiskunnallinen ongelma. Meillä on oikeus vaatia myös maahanmuuttajilta kunnioitusta Suomen lakeja ja tapoja kohtaan.
Maahanmuuttajien kielikoulutus ja työhön pääsy sekä yleisiin suomalaisuuden sääntöihin perehdyttäminen ovat avain asemassa. Suomi ei saa olla sosiaaliturvan shoppailumaa. Suomi on rakennettu työllä ja meidän kulttuuriin kuuluvan uutteruuden omaksuminen on myös kaikkien maahanmuuttajataustaisten etu.
Jos tarjolla ei ole tehokkaita välineitä kasvavan maahanmuuttajajoukon koulutukseen ja sopeutukseen, on riskinä etnisesti värittynyt köyhälistö, jonka ongelmat heijastuvat myös muuhun yhteiskuntaan. Tällaista kestämätöntä kehitystä ei saa päästää vallalle. Isänmaallisuuden näkökulmasta on järjetöntä jättää maahanmuuttokeskustelu sille ohuelle tasolle, jolla sitä liian usein käydään.