HYYn puheenjohtaja Maija Jäppinen vapunpäivän puheessaan tasavallan presidentille: ”Maahanmuuttajien kotoutumiseen on käytettävä riittävästi yhteiskunnan voimavaroja” 1.5.2010
Arvoisa rouva Tasavallan presidentti ja Tohtori Arajärvi
On suuri ilo ja kunnia tuoda Teille tänä vappuna tervehdys Suomen ylioppilailta.
Vappu on paitsi ylioppilaiden, myös suomalaisen työn juhla. Tänään onkin erinomainen päivä pysähtyä hetkeksi miettimään suomalaista työtä ja sen tekijöitä: ketä he ovat? Hiljattain julkistetun tilaston mukaan korkein työssäkäyntiaste Suomessa on kenialaisilla. Yksituumaisissa nettikeskusteluissa tämä tuskin tarkoittaa kummempaa kuin siirtymistä tutusta ”ne tulee tänne elämään meidän siivellä” -virrestä ”ne tulee tänne viemään meidän duunit” -populismiin, joka onkin talouden taantuman myötä nostanut päätään arvovaltaisessakin keskustelussa.
Koska tämä lähestymistapa ei ole sen enempää rationaalisesti perusteltavissa kuin kansakuntamme edun mukainenkaan, haluan painottaa toista näkökulmaa. Hyvä vai paha maahanmuuttoväittelyn sijaan lähtökohdaksi pitäisi ottaa se, että kansainvälinen liikkuvuus ja lisääntynyt maahanmuutto ovat tosiasioita. Tämän jälkeen voidaan suunnata katse eteenpäin.
Edelleen uussuomalaisia on tosin melko vähän. Pitkään suomalaiset olivat tottuneet itse lähtemään paremman elämän perässä muualle ja maamme oli lähinnä siirtolaisia luovuttava maa. Edellisen suuren rakennemuutoksen yhteydessä 1960–1970-luvuilla suomalaisia muutti pelkästään Ruotsiin jopa kolme kertaa enemmän kuin ulkomaiden kansalaisia tällä hetkellä asuu Suomessa. On ikiaikainen ilmiö, että ihmiset liikkuvat työn, turvallisuuden tai rakkaidensa perässä parempaa elämää etsien.
Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana vain muuton suunta on muuttunut. Suomen ei pidä laittaa rajoja kiinni nytkään, kun meistä on tullut siirtolaisia vastaanottava maa. Lisääntynyt maahanmuutto ei ole uhka vaan mahdollisuus, väestön ikääntymisen vuoksi jopa välttämättömyys.
Kuten ”maahanmuuttokriittisen” Homma ry:n hiljattain toteuttama kyselykin osoitti, työperäisellä maahanmuutolla on suomalaisten suuren enemmistön kannatus. Hyvinvoivana valtiona Suomi pystyy kantamaan vastuunsa myös humanitaaristen muuttajien vastaanottamisesta.
Tänä päivänä on tosiasia, että suomalainen työ on myös paljon muuta kuin niin sanottujen kantasuomalaisten tekemää työtä. Maahanmuuttajista ja uussuomalaisista on tullut pysyvä osa suomalaista yhteiskuntaa, ja keskustelu pitäisi suunnata siihen, kuinka rakennamme Suomesta maata, jossa kaikkien on hyvä elää, tehdä työtä ja osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Olennaista tässä on hyvien ja laillisten työehtojen sekä työstä saatavan kohtuullisen toimeentulon turvaaminen kaikille työntekijöille heidän taustastaan riippumatta. Parhaillaan Suomeen on syntymässä työmarkkinat, joilla muuttajat tekevät kantasuomalaisille kelpaamattoman raskaan, likaisen ja huonosti palkatun työn kehnoin tai jopa laittomin työehdoin. Tämä kehitys on katkaistava.
Kotoutumiseen ja maahanmuuttajien suomen kielen oppimiseen on käytettävä riittävästi yhteiskunnan voimavaroja. Integraatio on kaksisuuntainen prosessi, joka edellyttää uuden oppimista myös niin sanotulta kantaväestöltä. On tuettava koulutettujen maahanmuuttajien työllistymistä aloille, joilla he pääsevät hyödyntämään osaamistaan ja ammattitaitoaan. Meillä ei ole varaa laittaa muualta saapuneita maistereita ja tohtoreita siivoamaan.
Myös korkeakoulutuksen kansainvälistyminen on Suomelle elinehto, ja menestyminen tässä on turvattava hylkäämällä lukukausimaksukokeilut. Maksuton korkeakoulutus voi olla Suomen kilpailuetu, jonka avulla suomalaisiin yliopistoihin päästään valitsemaan parhaat kansainväliset opiskelijat maksukykyisten asemesta.
Suurin huolenaiheeni viimeaikaisessa maahanmuuttokeskustelussa on se, että avoimen muukalaisvihamielinen puhe on vaivihkaa hiipinyt mukaan varteenotettavaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Maahanmuutosta on voitava puhua moniäänisesti, mutta rasistiset äänenpainot eivät saa olla hyväksyttyjä sen enempää salongeissa kuin Internetin keskustelupalstoillakaan.
Rasismia ei tule suomalaisessa yhteiskunnassa suvaita, ja tämä tulee sanoa ääneen, yksiselitteisesti. Rasistisella vihapuheella, oli se suoranaisesti tai seurannaisvaikutuksiltaan muukalaisvihamielistä, muokataan ihmisten todellisuuskäsityksiä, jaetaan maailmaa ”meihin” ja ”niihin”. Tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen Suomi, jossa kaikkien on hyvä elää ja osallistua, perustuu kuitenkin ajatukseen ihmisistä, joilla on yhdenvertainen arvo ja yhtäläiset ihmisoikeudet.
Näillä ajatuksilla ja seuraavaksi kuultavin Ylioppilaskunnan laulajien sävelin haluan toivottaa Teille hyvää vappua ja aurinkoista kevättä!