keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Maahanmuuttovirasto: Perheenyhdistämishakemusten käsittely ruuhkautunut

Maahanmuuttovirasto: Perheenyhdistämishakemusten käsittely ruuhkautunut 5.5.2010

Toukokuussa päätöstä odottaa noin 8 000 hakemusta

Perhesideperusteisten oleskelulupahakemusten käsittely on ruuhkautunut.

Toukokuun 2010 alussa
* päätöstä odottaa noin 8 000 perhesidehakemusta
* käsittelyn alkamista odottavista hakemuksista vanhimmat on pantu vireille pääsääntöisesti alkusyksyllä 2009
* ratkaisua odottavista hakemuksista vanhimmat on pantu vireille pääsääntöisesti alkuvuodesta 2009.

Kuulemistarve hidastaa päätöksentekoa entisestään

Ratkaisematta on myös vanhempia enemmän selvitystyötä vaativia hakemuksia. Useissa tällaisissa tapauksissa edustuston tai poliisin on tarpeen kuulla hakijaa ja Suomessa asuvaa perheenkokoajaa esimerkiksi epäselvän asiakirjaselvityksen tai sen puuttumisen vuoksi. Suulliset kuulemiset eli haastattelut hidastavat käsittelyä ja joissakin edustustoissa haastatteluun pääsemistä voi joutua odottamaan hyvinkin pitkiä aikoja. Esimerkiksi Damaskoksessa on noin vuoden jono.

Maahanmuuttovirasto ei voi vaikuttaa edustuston ja poliisin odotusaikoihin. Päätöstä ei myöskään pystytä tekemään heti haastattelun jälkeen.

Syynä ruuhkaan on perhesidehakemusten kokonaismäärän kasvaminen sekä erityisesti enemmän selvitystä vaativien hakemusten määrän lisääntyminen suhteessa ns. selviin ja nopeasti eteneviin hakemuksiin.

Tätä tiedotetta päivitetään kahden kuukauden välein.