perjantai 21. toukokuuta 2010

Savon Sanomat: Demarien mamu-cocktail

Savon Sanomat: Janne Laitinen: Demarien mamu-cocktail 21.5.2010

Oppositiopuolue SDP on kevään kuluessa tarjoillut äänestäjilleen poliittisen cocktailin, jossa sekoittuvat maahanmuutto- ja työvoimapolitiikka. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mielestä työperäinen maahanmuutto vie suomalaisilta työpaikat ja lisää rasismia.

SDP ei päästä äänestäjäänsä helpolla. MTV3:n julkaisemassa kyselyssä vapun tienoilla kävi ilmi, että kolmesta suurimmasta puolueesta tyytyväisin Suomen maahanmuuttopolitiikkaan on SDP. Demarien juonessa taitaa olla Soinin mentävä reikä.

Puolueella on linja hukassa ja ryhmyrin muistikin tuntuu pätkivän. Istuva hallitus toteuttaa maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, joka tehtiin edellisellä hallituskaudella.

Työtä johti ministerityöryhmä, jonka puheenjohtaja oli silloinen työministeri Tarja Filatov (sd.). Ryhmässä oli kaksi muutakin demaria, sisäministeri Kari Rajamäki ja ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Ohjelmassa linjattiin selväsanaisesti, että Suomi sitoutuu edistämään työperäistä maahanmuuttoa. Perusteluna oli, että Suomessa työikäinen väestö vähenee nopeimmin Euroopassa.

Viime viikkoina demarit ovat moittineet hallituksen esittämiä muutoksia ulkomaalaislakiin. Hallitus haluaa poistaa laista niin sanotun saatavuusharkinnan ja keskittää EU:n ja ETA:n ulkopuolisten työnhakijoiden työ- ja oleskelulupa-asiat Maahanmuuttovirastoon. Te-toimistojen työlupayksiköt lakkautettaisiin.

SDP sanoo, että muutos vaarantaisi Suomen työmarkkinoita. Puolue asettaa vastakkain kotimaisen työvoiman ja maahanmuuttajat.

- Nykyisessä työttömyystilanteessa tämä (työvoiman saatavuusharkinnan poistaminen) tarkoittaa sitä, että Suomeen tulee työntekijöitä sellaisiinkin työpaikkoihin, joihin sopivia työntekijöitä olisi löytynyt Suomesta, kirjoitti puheenjohtaja Jutta Urpilainen SDP:n verkkosivuilla 26.4.

Urpilaiselta unohtui, että enemmistö Suomen ulkomaisesta työvoimasta on EU-kansalaisia, jotka saavat tulla tänne töihin vapaasti.

Saatavuusharkinnan piirissä eivät siis ole esimerkiksi virolaiset tai romanialaiset rakennusmiehet.

Samassa kirjoituksessa Urpilainen esitti oman tulkintansa maahanmuuttoa linjanneesta ohjelmasta:

- Työvoiman saatavuusharkintaa tukevaan linjaan oli sitoutunut myös koko edellinen hallitus maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassaan vuonna 2006.

Itse asiassa ohjelmassa sovittiin, että saatavuusharkinnasta luovutaan ja maahanmuuttoa koskevaa lupajärjestelmää yksinkertaistetaan. Kyse on sekavan byrokratian sujuvoittamisesta, kun samaan virastoon siirtyvät luvat, ennakkovalvonta ja ulkomaalaisrekisterin ylläpito.

Vastaavasta kahden konttorin menettelystä on jo luovuttu useissa EU-maissa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa maahanmuuttajien oleskelu- ja työlupa-asiat on keskitetty yhteen virastoon. Ainakin Ruotsissa uudistuksen on kerrottu lyhentäneen hakemusten käsittelyaikoja.

Suomessa hallitus esitti, että muutos astuisi voimaan vuoden 2011 lopulla. Tuolloin työvoiman tarve esimerkiksi rakennusteollisuudessa voi olla aivan toinen kuin nyt.

Eri kysymys on, miten kentällä riittää resursseja vierastyövoiman jälkivalvontaan. Valtion tuottavuusohjelma puree joka hallinnonalalla, myös työsuojelupiireissä, jotka tekevät ulkomaalaistarkastuksia. Työsuojelun rivit harvenevat, väki ukkoutuu ja alueet laajenevat.

SDP on huolissaan kaksien työmarkkinoiden syntymisestä. Huoli on oikea, mutta näkökulma väärä: syyllisiä ei pidä etsiä ulkomaalaisista työntekijöistä vaan suomalaisista työnantajista.

Kirjoittaja on Savon Sanomien KeskiSavon aluetoimituksen toimittaja.