tiistai 5. lokakuuta 2010

Kaleva: Stallone Pinheiro, olet tervetullut

Kaleva: Stallone Pinheiro, olet tervetullut 5.10.2010

Päätös käännyttää 19-vuotias angolalaismies Stallone Pinheiro takaisin kotimaahansa on saanut aikaan valtavan vastalausemyrskyn Pohjois-Suomessa. Tällainen protestointi on ilahduttavaa keskellä kovaa maahanmuuttokeskustelua.

Jopa varsin rauhallisena sanan säilän heiluttajana tunnettu Oulun piispa Samuel Salmi ärähti karkotuspäätöksestä ja tavasta, jolla viranomaiset kohtelivat tätä nuorta miestä. Salmi pahoitteli sitä, että karkotus pantiin vireille sellaisella vauhdilla, että kirkko ei ehtinyt puuttua siihen ajoissa.

Stallone Pinheiro saapui alaikäisenä Suomeen parisen vuotta sitten Angolasta, missä hänen vanhempansa ja ystävänsä tapettiin sisällissodassa. Hän eli kodittomana katulapsena ja sai toimeentulonsa kerjäämällä.

Portugalin siirtomaavallasta 1970-luvun puolivälissä itsenäistyneessä Angolassa käytiin yli neljännesvuosisadan kestänyt verinen sisällissota, joka päättyi vuonna 2002.

Tilanne Angolassa on päällisin puolin rauhoittunut, mutta turvallisuus vaihtelee suuresti maan eri alueilla. Talous on yhä sekaisin sodan jäljiltä, ja Angola kuuluu maailman köyhimpiin maihin.

Kotimaassaan kokemista julmuuksista traumatisoitunut Stallone Pinheiro sai Suomessa henkistä tukea ja pääsi jaloilleen. Hän opiskeli Ranuan kristillisessä oppilaitoksessa, oppi suomea ja aloitti tänä syksynä Pudasjärvellä kaksoistutkinnon; ammattikoulun ja lukion.

Opiskelu katkesi kuin veitsellä leikaten 23. syyskuuta poliisin tullessa hakemaan hänet karkotettavaksi maasta. Hän on parhaillaan pakolaiskeskuksessa Helsingissä. Ulkomaalaislaki tuntee yksilölliseen, inhimilliseen syyhyn perustuvan oleskeluluvan. Stallone Pinheiro jos kukaan ansaitsisi tämän.