torstai 10. maaliskuuta 2011

Ilta-Sanomat: Helsingin taskuvarkauksissa uusi ilmiö

Ilta-Sanomat: Helsingin taskuvarkauksissa uusi ilmiö 10.3.2011
YLE Helsinki: Taskuvarkaat vaanivat taas Helsingissä 11.3.2011

Ulkomaalaiset taskuvarkaat ovat aloittaneet urakointinsa Helsingissä tavanomaista varhaisemmin.

Varkaita tunkee mm. raitiovaunuihin, ja kadulla ruuhkapaikkoihin ja toreille, joissa ihmisiä on paljon samassa paikassa.

Helsingin käräjäoikeudessa on jo vangittu kaksi taskuvarasta viime päivien urakoinnin perusteella.

He ovat tulleet Suomeen varta vasten ulkomailta.

Aikaisemmin taskuvarkaita alkoi esiintyä vasta kesällä. Viime aikoina taskuvarkauksia on esiintynyt myös muina vuodenaikoina.

Etenkin ns. järjestäytyneet kerjäläistilanteet ovat tuoneet rinnalle myös muita järjestäytyneitä rikosmuotoja, joista taskuvarkaudet ovat yksi osa, poliisista kerrottiin.


________________________________________________

YLE Helsinki: Taskuvarkaat vaanivat taas Helsingissä

Ulkomaalaiset taskuvarkaat ovat rantautuneet pääkaupunkiseudulle tavallista aiemmin. Helsingin poliisin mukaan vielä viitisen vuotta sitten taskuvarkaita saapui Helsinkiin vasta huhti-toukokuussa.

Rikoskomisario Juha Laaksosen mukaan nyt ilmiö on lähes ympärivuotinen.

Vuosittain kiinni jää kymmeniä ulkomaalaisia taskuvarkaita.

Poliisi neuvoo säilyttämään muun muassa lompakkoja povitaskuissa ja käsilaukuissa, jotka saa suljettua.

Myös ruuhkaisia paikkoja kannattaa vältellä.