lauantai 2. huhtikuuta 2011

Aamulehti: Kahden ministerin loukussa

Aamulehti, pääkirjoitus: Kahden ministerin loukussa 2.4.2011

Kun samassa ministeriössä touhuaa kaksi ministeriä, siinä on useimmiten ainakin yksi liikaa. Tämä on nähty päättyvällä vaalikaudella erityisesti sisäministeriössä. Poliisiasioista vastaava kokoomuslainen sisäministeri Anne Holmlund ja maahanmuuttoministeri, rkp:n Astrid Thors ovat ottaneet yhteen kerran jos toisenkin.

Pahat kielet tietävät kertoa, että kumpaakin pidetään sen verran heikkona ministerinä, että virkamiehet taluttavat heitä miten tahtovat.

Kysymys on tällä kertaa maahanmuutosta. Thors edustaa tunnetusti hyvin liberaalia linjaa. Holmlund on varauksellisempi.

Nyt Thors on hyökännyt varsin harvinaisella tavalla Maahanmuuttovirastoa vastaan. Hän on ryöpyttänyt julkisesti virastoa ja sen johtoa siitä, että turvapaikkahakemukset lojuvat viraston pöydällä, ja käsittelyajat ovat venyneet.

Pakolaisseminaarissa puhunut Thors muistutti vielä, että Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa hakemusten käsittely käy paljon sukkelammin.

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio on syystäkin äimistynyt. Suomessa ei ole tapana käsitellä asioita julkisuudessa huutamalla. Vuorion mukaan Thors ei ole koskaan ottanut asiaa keskusteluissa puheeksi.

Thors ei tietenkään tullut maininneeksi, että Ruotsissa maahanmuuttovirastossa työskentelee 3 500 ihmistä, meillä alle 300. Tosin Ruotsiin tuli viime vuonna peräti 31 000 turvapaikanhakijaa, meille vain 4 000.

Suomessa hakemuksista yli puolet ratkaistiin noin puolessa vuodessa, Dublin-tapaukset jopa parissa kuukaudessa. Tosin hakijat ovat hyvin erilaisia ja toisten hakemusten käsittely kestää kauemmin kuin toisten. EU-kansalaisten turvapaikkahakemukset käsitellään päivässä. Turvapaikkaa heille ei myönnetä.

Ruuhka olisi pienempi, jo ministeriö ei olisi vitkutellut lisätyövoiman palkkaamisessa.

Myös eräiden EU-säädösten vieminen Suomen lakiin takkuilee. Jos ne sinne saataisiin, käsittelyajat lyhenisivät. Niiden eteenpäin vieminen on ministeri Thorsin vallassa.

Ei siis ole aivan perusteetonta väittää, että Thors itse viivyttää turvapaikkahakemusten käsittelyä. Jos unionin edellyttämät pykälät olisivat voimassa, asiat sujuisivat nopeammin.

Ministerien reviirikiistan toinen osapuoli, sisäministeri Anne Holmlund, haluaisi siirtää Maahanmuuttoviraston samaan linjaan poliisin organisaation kanssa. Myös ylijohtaja Vuorio on samaa mieltä (AL 29.3.).

Asia on kaksipiippuinen. Esimerkiksi Tanskassa yhteistyö poliisin kanssa samoissa tiloissa sujuu hyvin. Toisaalta monella maahantulijalla on erittäin huonoja kokemuksia kotimaansa viranomaisista. Poliisiin ei luoteta.

Ratkaisu ministerien työnjakoon ja Maahanmuuttoviraston sijaintiin on löydettävä seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Nykytilanne tulee kalliiksi. Samalla pitkittyy maahanmuuttajien kotouttaminen, ja tulijoiden epätietoisuus tulevaisuudestaan venyy.

_________________________________________________

Astrid Thors: Vastine Aamulehteen: Lainsäädäntötyö edennyt EU:n edellyttämällä tavalla

Aamulehti suo minulle taas kerran pääkirjoituksessaan 1.4. huomionsa. Sen mukaan minun toimieni takia Maahanmuuttoviraston asiankäsittely on ruuhkautunut ja että kyse olisi siitä, ettei EU-säädöksiä ole pantu täytäntöön EU:n edellyttämällä tavalla.

Ihmettelen, mitä Aamulehti tarkoittaa. Ministerikaudellani on viety kansalliseen lainsäädäntöön seuraavat maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita koskevat EU-direktiivit: tutkijadirektiivi, määritelmädirektiivi, menettelydirektiivi ja paluudirektiivi. Lisäksi erityisosaajadirektiivi ja työnantajasanktiodirektiivi ovat jo lausuntokierroksella ja saataneen eduskuntaa aivan ajallaan. Muita EU-direktiivejä ei ole vielä siinä vaiheessa, että ne tulisi kansallisesti ottaa lainsäädäntöön.

Maahanmuuttovirastolle on tällä hallituskaudella suunnattu huomattavia lisäresursseja. Vuonna 2010 Maahanmuuttovirasto sai 80 henkilötyövuoden lisäresurssin, josta 40 htv:n resurssia jatkettiin myös tänä vuonna. Tämä on merkittävä, lähes ainutlaatuinen panostus vajaan 300 työntekijän virastossa, näinä tuottavuusohjelman aikoina. Lisäämällä voimavaroja lupaprosesseihin olemme pystyneet säästämään yhteisiä varojamme vastaanoton puolella.

Sisäministeriössä pidämme tärkeänä, että Maahanmuuttoviraston voimavarat turvataan. Mutta yhtä lailla on tärkeää, että hallinnossa panostamme prosessien virtaviivaisuuteen ja tehokkuuteen – näin tehdään kaikkialla valtionhallinnossa, eikä toteamukseni tältä osin poikkea niistä odotuksista, joita hallituksessa asetamme koko hallinnolle. Maahanmuuttoviraston ohjausta onkin kaudellani tiivistetty strategiamme mukaisesti. Erityisenä painopisteenä tässä työssä on nimenomaisesti ollut turvapaikkapäätöksenteon tehostaminen ja hakemusten kokonaiskäsittelyajan lyhentäminen.

Nyt kun turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut huomattavasti ja vuonna 2010 Suomen hakijamäärä oli pohjoismaiden pienin, on edelleen aika paneutua prosessien viiveiden poistamiseen, mm. ottamalla oppia muiden Pohjoismaiden ja EU:n hyvistä käytänteistä.

Maahanmuutto on kokonaisuus, niin prosessien, viranomaisten, suomalaisten, maahanmuuttajien kuin lainsäädännön näkökulmasta. Maahanmuutossa niin kuin monessa muussa asiassa tarvitsemme enemmän poikkihallinnollista työskentelyä.

Nyt ei ole laatikkoleikkien aika, jossa vastuita taas siirrettäisiin ministeriöistä toisiin – nyt on keskityttävä luomaan hyviä kotoutumisen polkuja ja tehokkuutta lupamenettelyihin. Se on vaativampaa hallinnon uudistamista, mutta sillä tavalla vastaisimme nykypäivän ja tulevaisuuden haasteisiin.

Astrid Thors

maahanmuutto- ja eurooppaministeri