perjantai 8. huhtikuuta 2011

YLE: Tero Vaara vastustaa poliittista islamia ja kommunismin ihailua

YLE Lappi: Tero Vaara vastustaa poliittista islamia ja kommunismin ihailua 8.4.2011

Mamba-yhtyeen keulahahmo Tero Vaara haluaa pitää poliittiset mielipiteensä musiikin ulkopuolella, mutta ei pidättele sanomisiaan nettisivuillaan.

Tero Vaara julkistaa poliittisia mielipiteitään nettisivuillaan. Vaara haluaa kiinnittää huomiota poliittisen islamin leviämiseen muun muassa Suomeen. Tero Vaara ei toivota ilmiötä tervetulleeksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

- Pikemminkin säikähdin, kun luin uutisia, että meidän pitäisi ottaa Suomen perustuslain rinnalle joissakin tilanteissa sharia-laki, jossa Suomen kansalaisten asioita puitaisi islamin lain mukaan, Vaara sanoo.

Tero Vaara viittaa loppuvuodesta käytyyn keskusteluun siitä, sopiiko islamilainen Sharia-laki suomalaiseen yhteiskuntaan. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kommentoi tuolloin Aamulehdelle, että Sharia-lain soveltamista muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa voitaisiin selvittää niiltä osin, kun se ei olisi ristiriidassa Suomen lain kanssa. Jälkeenpäin Sasi tarkensi, että hän kannattaa siviiliriitojen sovittelua mutta ei kannata Sharia -lain soveltamista.

Tero Vaara kuitenkin kokee, että on syytä olla varuillaan, jos islamilla on poliittisia pyrkimyksiä. Suomalaisten ei Vaaran mielestä pidä niellä kaikkea suvaitsevaisuuden nimissä.

- Kyllä suomalaisten pitää jossain vaiheessa osata sanoa, että tuohon suuntaan meidän ei pidä lähteä ja tästä eteenpäin vieraat saavat suvaita. Ei meidän tarvitse aina suvaita ja perääntyä, Vaara sanoo.

Suomalaisten pitäisi olla ylpeitä suomalaisuudestaan

- Suomalaisten pitäisi ottaa enemmän selvää siitä, mitä suomalaisuus on ja olla ylpeä siitä, Tero Vaara perää.

Vaaran mukaan joissakin 'älyllisissä piireissä' hävetään leijona-tunnusta ja sinivalkoista lippua. Isänmaalliset tunteet ovat miehen näkemyksen mukaan lähes kiellettyjä tai noloja.

- Ei niissä ole minun mielestäni mitään noloa. Ei kukaan voi kuvitella, että amerikkalainen taittelisi jenkki-lippunsa piiloon.

- Ei meidän suomalaistenkaan tarvitse itseämme hävetä. Olemme säällistä ja fiksua kansaa ja väkeä.

Leijona -tunnuksen valumista ääriryhmille Tero Vaara pitää huonona. Tavallistenkin suomalaisten pitäisi olla ylpeitä suomalaisesta identiteetistä.

- Ei meidän hillittyjen kansalaisten tarvitse silti luovuttaa leijonaa tai siniristilippua ääriliikkeille tai ääriajatuksille.

Rasistin leima heilahtaa liian helposti

Vaaran mukaan Suomessa leimataan rasistiksi turhan helposti. Vaara viittaa vasta tehtyyn tutkimukseen koululaisten rasismista, jossa todetaan, että meillä on väritöntä rasismia.

- Pienet koululaiset ovat terveen ennakkoluuloisia, ihmiset vaan ovat sellaisia. Rasismi -sanaa saisi minun mielestä vähän hillitymmin viljellä. Sitä ei pidä lyödä koululaisten otsaan, jotka ovat ennakkoluuloisia, olivat ihmiset minkä värisiä, kokoisia tai näköisiä tahansa, Vaara sanoo.

- Sille täytyy löytyä joku muu adjektiivi kuin rasismi.

Tero Vaaran mukaan suomalaisen miehen on pystyttävä sanomaan mitä hän ajattelee.

- Minua hämmentää yhden totuuden hyssyttelevä Suomi ja käveleminen käsi taskussa, nyrkkiin puristettuna, sanoo Vaara.

Tero Vaaran mielestä ihmisten pitää pystyä sanomaan ääneen, että joku asia ei ole omasta mielestä oikein.

- Pitäis pystyä avaamaan silmiä ja katsomaan vähän toiseenkin suuntaan.

Kommunismilla kritiikitöntä ihailua

Tero Vaara ihmettelee myös kommunismin ylenmääräistä romantisoimista. Vaara kertoo törmäävänsä Che Guevaran kuvaan joka puolella. Miehen naama on painettu t-paitoihin, rintanappeihin, kahvikuppeihin ja vaikka mihin.

- Ymmärrän, että tällaiset ikonit popularisoidaan. Rahaahan niillä tietenkin vain tehdään.

Tero Vaara haluaa kuitenkin muistuttaa, mikä kaiken tämän takana on.

- Kommunismi oli kokeilu, joka jätti jälkeensä satoja miljoonia vainajia. Loppujen lopuksi kommunismi tähtää vain harvain valtaan. Ei se ole minun mielestäni pelkästään vain siisti juttu, Tero Vaara lataa.

Aseharrastusta ja teurastusta

Ihmisiä sukupolvesta toiseen itkettävä lauluntekijä on herkän ja tuntevan puolensa lisäksi myös raadollinen teurastaja ja aseharrastaja.

- Ei nämä asiat sulje toisiaan pois. Olen herkkä ja tunteva henkilö. Ei se tarkoita sitä, ettenkö pitäisi ruudin katkusta ja joskus vähän raaemmastakin toiminnasta.

Ampumista Vaara harrastaa metsästyksen ja rata-ammunan kautta. Teurastukseen mies tutustui pienteurastomalla. Teurastamon ammattimainen työ ja hyvä eläinten käsittely teki vaikutuksen.

- Ei minusta ne siat kärsineet teurastamolla. Syön edelleenkin kotimaista pekonia.


Politiikka ja musiikki pidetään erillään

Mamba-yhtyeen lauluissa Tero Vaara ei ota kantaa poliittisiin ja yhteiskuntakriittisiin asioihin. Tytöt, pojat ja tykkääminen ovat Mamban laulujen aiheita, jotka ovat pitäneet yhtyeen tolpilla 27 vuotta.

- Poliittinen lauluperinne 70-luvulta kuulostaa nykypäivänä aika kornilta. Sellainen poliittinen, osallistuva lauluperinne ei kestä aikaa, sanoo Tero Vaara.

- En minä ainakaan katso asiakseni ottaa musiikkini kautta kantaa.

Tero Vaaran mukaan esimerkiksi teatteritaide voisi kohahduttaa viihdemusiikkia paremmin.

- Nehän kuitenkin operoivat hyvin pitkälti apurahojen pohjalta. Eivät ne voi lähteä ruokkivaa kättä puremaan.