Uusi Suomi: Jarmo Virmavirta: Älkää ihmetelkö, jos herra Hakkarainen valitaan uudelleen 30.5.2011
Nyt kun hallitusneuvottelut happanevat Säätytalolla, on hyvä aika tarkastella oppositiota. Aloitan herra Hakkaraisesta, jota monet toimittajat naulaavat häpeäpaaluun. Hän on hyvä kohde piilevälle rasismille, joka ei muuten helpolla löydä laillisia kohteita. Poliitikkoa saa sentään vielä rauhassa lyödä olan takaa, etenkin jos hän erehtyy luulemaan, että hänelläkin on sananvapaus.
Herra Hakkaraiseen liitän kaksi sanaa: neekeri ja metsätyöt. Ensimmäinen on herättänyt huomiota, toinen ei. Minua kiinnostavat molemmat.
Ilmoittaudun siihen sukupolveen, jolle sanaan neekeri ei ole sisältynyt - eikä sisällä vieläkään - mitään halventavaa. Jo varhain ihailin Jesse Owensia ja Joe Louisia, myös Louis Armstrongia. Helsingin olympiakisoissa listoilleni nousivat aitajuoksija Harrison Dillard ja kolmiloikkaaja Ferreira da Silva. Harrison Dillarin esimerkin houkuttelemana aloin itsekin juosta aitoja, eikä menestys nuorten sarjoissa ollut huono.
Helsingin kisojen aikana näin myös kuinka kauniita ovat neekerinaiset ja kuinka sirosti he juoksevat. Mietin nyt, syyllistynkö rasismin ohella sukupuoliseen syrjintään, kun sanon näin.
Wikipedia kertoo, että Suomessa "1980-luvulle asti neekeri sana oli selvästi yleisemmässä käytössä eikä sitä pidetty halventavana. 1990-luvun puoliväliin mennessä sanaa on alettu pitää rasistisena, etenkin pääkaupunkiseudulla ja nuoremman kansanosan keskuudessa." Silti se esiintyy vielä vuosituhannen vaihteessa painetuissa suomalais-virolaisessa ja virolais-suomalaisessa sanakirjassa, vaikka virolaiset kansainvälistyttyään muodin mukaan halveksivat sanaa neekeri ja käyttävät enimmäkseen termiä "mustnahaline".
Neekeri-sanaan liittyy myös takavuosina yleisessä käytössä ollut piruileva ammattinimitys "lehtineekeri". Sanonta tuli Amerikasta, jossa käsitettiin että toimittaja on enimmäkseen karkean työn tekijä eli neekeri. Ehkä taka-ajatus ei ole väärä, vaan median muutoksessa entistä osuvampi.
Mutta mitä 1980-luvun jälkeen sitten oikein on tapahtunut?
Sanoisin, että tapahtua alkoi jo aiemmin, mutta vaikutukset alkoivat näkyä vasta 1980-luvun lopulla ja sen jälkeen. Liitän sen mitä alkoi tapahtua kahteen asiaan. Ensinnäkin 1960-luvulla noussut uusi vasemmisto alkoi systemaattisesti muuttaa käsitteitä. Vasemmalla oli teoreetikoita, jotka ymmärsivät kuinka suuri on kielen valta. Jos muutat kieltä ja käsitteitä, muutat maailmaa. Samassa aallossa koululuokista poistettiin kateederit, ettei opettaja päässyt puhumaan muita korkeammalta.
Leikki kielellä yhdistyi toiseen asiaan, Suomen amerikkalaistumiseen. Vielä 1990-luvulla Suomesta lähti Yhdysvaltoihin enemmän vaihto-oppilaita ja stipendiaatteja kuin Eurooppaan. Yhdysvalloissa negro oli toisen luokan kansalainen, nimitys negro-neekeri oli halventava, mutta ei se kuitenkaan nigger, neekeriorja ollut. Sitä ajatusta siirsivät Suomeen erityisesti ne vaihto-oppilaat, jotka Amerikan vuotensa jälkeen päätyivät vasemmiston riveihin. Muotiin tuli "black" eli "musta". Kuulostaako se suomen kielessä kunnioittavammalta? "Musta murjaani" on kyllä tiernapoikien käytössä.
Se mitä Suomessa tapahtui, oli yhteiskunnallisen keskustelun hegemonian siirtyminen vasemmistolle. Sen tuloksena neekeristä tuli toisen luokan kansalainen. Kaikki eivät sitä koskaan käsittäneet, vaikka alkoivatkin oppia vähitellen tuomitsemaan sanan neekeri gallup-kyselyissä. Herra Hakkarainen ei tuominnut neekeriä edes gallupin kyselijöille. Osin siksi hän on eduskunnassa ja osin siksi perussuomalaisten kannatus kasvaa yhä. Jos vaalit olisi pidetty kuukautta myöhemmin, hallitusneuvotteluja johtaisi Timo Soini eikä Jyrki Katainen. Olemme uuden henkisen murroksen kynnyksellä.
Toinen herra Hakkaraisen sanonta ei ole herättänyt yhtä paljoa huomiota, mutta on vielä tärkeämpi. Hän sanoi, että toimettomat neekeriukot pitäisi laittaa "kassara kourassa" räntäsateessa metsätöihin kuten mekin olemme olleet. Tämä koskettaa minua erityisesti sen takia, että aloitin työelämän opiskelun 14 ikäisenä "kassara kourassa" risusavotassa. Meillä päin työvälinettä kyllä sanottiin vesuriksi, mutta ei se asiaa haittaa. Hyvä koulu se oli. Hyttyset olivat kimpussa kuin pikkujohtajat myöhemmin ja palkka juoksi tuloksen mukaan. Oltiin osittain urakkapalkalla.
Mutta tässäkin herra Hakkarainen on ajastaan jäljessä kuten me monet muutkin. Eihän siellä metsässä "kassara kourassa" enää ketään ole. Rankemmat metsätyöt hoidetaan koneilla, risusavotat vesakkomyrkyillä. Tämä siellä säätytalolla pitäisi ymmärtää: koneet ja automaatio sekä ihmisen ympäristöään tuhoava kekseliäisyys on lopettanut paljon työtä, ja siirtänyt raavaita miehiä Esson baarille kaljalle. Paitsi ei sitä Esson baaria enää ole, sehän on fusioitu.
Trendi jatkuu, eikä sille hallitus - ei edes kolmikannan avulla - mitään voi, vaikka neuvottelisi koko kuukauden täyteen. Älkää ihmetelkö, jos Soinin kannatus kasvaa ja Hakkarainen valitaan aikanaan uudelleen, vaikka kirkkohopeiden varastaminen voikin tuoda mutkia matkaan.
Olemme uuden ajan alussa, mutta vasta alussa.