maanantai 1. elokuuta 2011

Kainuun Sanomat: Soinilla näytön paikka

Kainuun Sanomat, pääkirjoitus: Soinilla näytön paikka 1.8.2011

Demareiden esitys Jussi Halla-ahon syrjäyttämisestä eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan paikalta on oikeaan osunut.

Oslossa terrori-iskun muistotilaisuuksiin osallistunut Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner heitti yllättävän esityksen. Puolueen eduskuntaryhmä aikoo elokuun kesäkokouksessaan käsitellä Jussi Halla-ahon (ps) asemaa eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Jungerin mukaan perussuomalaisilla itsellään on runsaat kaksi viikkoa aikaa harkita asiaa.



Esitys on yllättävä, sillä valiokuntien puheenjohtajien vaihtaminen on harvinaista. Käytännössä se vaatisi syrjäytettävän puheenjohtajan oman eduskuntaryhmän päätöksen.

Käytännössä Jungnerin esitys siis sysää pallon puheenjohtaja Timo Soinille ja perussuomalaisten eduskuntaryhmälle.

Soini on tähän asti kieltäytynyt ottamasta kantaa puolueensa kansanedustajien vihapuheisiin. Soini aliarvioi omaa eduskuntaryhmäänsä, kun hän pelkää, että hänellä menisi kaikki aika, jos hän ryhtyisi selittelemään puolueensa 38 muun kansanedustajan puheita.

Pelkkä Soinin lupaama esimerkki ei näytä riittävän. Nyt olisi selkeä näytön paikka. Muuten jää käsitys, että Soinille on tärkeämpää halla-aholaisten suunnalta tulevat lisä-äänet kuin selkeä pesäero muukalaisvihaan.

Halla-aholla on yhteydet jyrkästi islamin vastaiseen Gates of Vienna –sivustoon, jota seuraamalla Anders Behring Breivik vahvisti muukalaisvihaansa, joka lopulta johti Oslon terrori-iskuun. Sivusto nimeää Halla-ahon kirjeenvaihtajakseen ja kääntäjäkseen.

Halla-aho itse vähättelee yhteyksiään vihaa lietsovaan sivustoon. Häneltä on julkaistu siellä vain kaksi artikkelia. Itsensä hän asemoi mieluummin maahanmuuttokriittiseksi.

Muutama vuosi sitten Halla-aho blogissaan kirjoitti, että ”väkivalta on nykyään aliarvostettu ratkaisukeino”. Silloin hän ei puistossa ollut törmännyt maahanmuuttajaan vaan homoseksuaaliin.

Jungner ei haasta esityksellään pelkästään perussuomalaisia vaan myös muut puolueet. Pystyykö eduskunta paikkaamaan virheensä, että se yksimielisesti valitsi Halla-ahon puheenjohtajaksi valiokuntaan, joka vastaa maan sisäisestä turvallisuudesta ja maahanmuuttajien asioista.

Yhteisrintamaa ei näytä syntyvän. Kokoomuksen puoluesihteeri Taru Tujunen sanoutui jo irti kollegansa vaatimuksesta.

Tujusen mukaan on vain perussuomalaisten oma asia, kenet he ovat nimenneet hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. ”Poliittisten pelisääntöjen” mukaan muilla ei ole siihen nokan kopauttamista, Tujunen perustelee.

Tujunen ei Helsingin Sanomien haastattelussa uhraa ajatustakaan sille, onko Halla-aho ajatuksineen sopiva valiokunnan puheenjohtajaksi ja minkälaisen kuvan valinta tällä hetkellä Suomesta antaa.

Puolueilla on vaikeuksia tehdä selkeää eroa maahanmuuttokriittisyyden ja selkeän vihamielisyyden välillä. Jungnerin esitys on myös helppo leimata poliittiseksi tempuksi.

Eduskunnassa periaatteiden olisi silti syytä painaa enemmän kuin poliittisten pelisääntöjen.