lauantai 10. syyskuuta 2011

Kaleva: Swahilinkin taitajia kaivataan

Kaleva: Swahilinkin taitajia kaivataan 10.9.2011

Diakonia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä ja Turussa aloitti tänä syksynä 47 opiskelijaa, joiden tulkkauskieli on somali, arabia, kurdin soranin murre, persia tai vietnam. Vastaavalle koulutusohjelmalle olisi Pohjois-Suomen tulkkipalvelujen johtajan Titta Heikkisen mukaan tarvetta myös Oulun seudulla.

"Hieno homma, mutta kaikki on Etelä-Suomessa. Olisi hienoa, jos vastaavaa koulutusta saataisiin myös tänne. Tarvetta on, koska maahanmuuttajia on paljon myös pohjoisessa. Kysytyimpiä kieliä ovat somali, sorani, arabia ja dari", Heikkinen kertoo.

"Yhä enemmän tulee vastaan yksittäisiä tilanteita, joista emme ole kuulleet tai osaajia ei löydy. Varsinkin kinjaruandan ja swahilin kysyntä on kasvanut, ja osaajia tarvittaisiin enemmän."

Tulkkipulan odotetaan iskevän ainakin pääkaupunkiseudulla syyskuun alussa, kun voimaan astuu uusi kotoutumislaki, johon viranomaisille on kirjattu velvoite huolehtia maahanmuuttajien neuvonnasta. Pohjois-Suomessa lakiuudistusta ei ole vielä ennakoitu, mutta tulkkien työtunnit ovat lisääntyneet viime vuosina.

"Tuntimäärät ovat nousseet, kun vuonna 2009 turvapaikanhakijoita oli enemmän. Tänä vuonna turvapaikanhakijoiden määrät ovat hieman laskeneet, mutta on mahdotonta sanoa, kuinka maailman tapahtumat vaikuttavat tulevina vuosina", Heikkinen pohtii.

Oulussa tulkkipalvelun kasvanut kysyntä ei kunnallisella puolella johdu kansainvälisistä konferenssivieraista, vaan tulkkia tarvitaan yleensä arkisemmissa tilanteissa. Pohjois-Suomen tulkkipalvelujen tulkkeja käyttävät pääsääntöisesti viranomaiset.

Tulkkauksia tehdään maahanmuuttajien ja viranomaisten välillä, kertoo ranskan kielellä tulkkaava Elina Heiniemi.

Lue lisää lauantain Kalevasta!