Radio Rex: Merja Mäkisalo-Ropponen: Maahanmuuttokeskustelua (blogi) 31.10.2011
Olin 25.10 Lieksassa puhumassa tilaisuudessa, jonka aiheena oli: Lieksalaiset monimuotoistuvassa maailmassa. Tilaisuuden tavoitteena oli käydä avointa keskustelua Lieksan tulehtuneesta ilmapiiristä, jonka taustalla on somalimaahanmuuttajien aiheuttamat reaktiot kaupunkilaisten keskuudessa. Tilaisuuteen osallistui useampi sata lieksalaista ja joukossa oli myös runsaasti maahanmuuttajia. Olen entiseltä ammatiltani työyhteisökouluttaja ja ollut siinä työssä rinnallakulkijana monenlaisissa työyhteisöjen ristiriita- ja ongelmatilanteissa. Yhdeksän vuotta sitä työtä tehtyäni luulen oppineeni ristiriitojen ratkaisusta aika paljon. Yksi erittäin tärkeä asia on muistaa, että meillä on erilaisia mielipiteitä. Jokainen meistä katsoo asiaa omasta taustastaan ja näkökulmastaan käsin.
Eri mieltä oleminen ei ole ongelma. Ongelmat syntyvät siitä, kun ihmiset ryhtyvät pitämään omia mielipiteitään ainoina oikeina. Tästä syntyy vastakkainasettelu: ”Minun mielipiteeni on hyvä ja oikea, sinun huono ja väärä tai minä tiedän ja sinä et”. Tämä on mustavalkoista ajattelua. Harvoin on kysymys hyvistä ja huonoista, oikeista ja vääristä mielipiteistä, vaan kysymys on erilaisista mielipiteistä. Tätä mielipiteiden erilaisuutta tulee kunnioittaa. Toisaalta omilla mielipiteillä ei saa solvata tai loukata toisia eikä mielipiteiden erilaisuus saa johtaa uhkailuun tai rikolliseen toimintaan. Kun olemme eri mieltä asioista, on puhuttava selkeästi. Tarkoitan tällä, että voin sanoa olevani jostain asiasta jotain mieltä, mutta en voi sanoa: ”kaikkihan täällä ovat tätä mieltä”, elleivät kaikki ole sanoneet mielipidettään.
Asialliseen mielipiteen ilmaisuun kuuluu se, ettei puhuta perättömiä, vaan otetaan asioista selvää. Voin olla hyvin kriittinen, mutta se ei tarkoita, että minulla olisi lupa julistaa omia mielipiteitäni tai asenteitani ainoana totuutena tai vääristellä olemassa olevaa totuutta. Lieksassa oli vilpitön pyrkimys päästä edellä kuvatun kaltaiseen vuorovaikutukseen. Keskustelujen ilmapiiri oli enimmäkseen asiallinen. Lähes kaikki paikalla olleet pitivät tilaisuutta tärkeänä ja toivoivat keskustelujen jatkuvan.
Seuraavassa muutamia Lieksassakin esiin tuomiani ja omasta mielestäni tärkeitä näkökulmia maahanmuuttajakeskusteluun: Suomessa asuu noin 168 000 ulkomaan kansalaista. 20 vuotta sitten heitä oli noin 26 000, joten muutos on ollut nopeaa. Ulkomaalaisten maahanmuuttajien määrä on nykyisin noin 3 prosenttia Suomen koko väestöstä. Kansainvälisessä vertailussa meillä on edelleen vähän maahanmuuttajia. Osa maahanmuuttajista on saanut Suomen kansalaisuuden ja kaikkiaan näitä ulkomaalaistaustaisia henkilöitä, joiden syntymämaa on muu kuin Suomi, asuu Suomessa 248 000.
Eniten maahanmuuttajia on tullut Suomeen Virosta, Venäjältä ja Ruotsista. Maahanmuuttajista 44 prosenttia asuu pääkaupunkiseudulla, mikä on noin 7 prosenttia pääkaupunkiseudun väestöstä. Suomi on sitoutunut ottamaan vuosittain 750 kiintiöpakolaista, mutta tämäkään määrä ei esimerkiksi viime vuonna toteutunut. Suomea uhkaa työvoimapula tulevina vuosikymmeninä. Vaikka suomalaiset nuoret aikuiset tuplaisivat syntyvyyden tulevina vuosina, se ei täyttäisi lähivuosina eläkkeelle siirtyvien vajetta.
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Esimerkiksi Helsingin seudulla sosiaali- ja terveydenhuollossa voi joissakin työyhteisöissä olla ¼ kaikista työntekijöistä ulkomaalaistaustaisia. Olen itse ollut kouluttajana tällaisissa työyhteisöissä ja maahanmuuttajat ovat yleensä pidettyjä työntekijöitä, kun he ovat oppineet kielen riittävän hyvin. Toisaalta meitä on moneksi, niin suomalaisia kuin muitakin. Myös somalitaustaisia hoitotyöntekijöitä on työelämässä ja kokemukset ovat olleet hyviä.
Helsingissä monet muut julkiset palvelut pysähtyisivät ilman maahanmuuttajia, sillä esimerkiksi Helsingin Bussiliikenteen työntekijöistä 43 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Kokemukset meiltä ja muualta osoittavat, että kotouttamistoimenpiteillä on erittäin suuri merkitys siinä, löytääkö maahanmuuttaja paikkansa yhteiskunnassa. Joissakin Euroopan maissa maahanmuuttajanuorten radikalisoituminen johtuu osin huonosti toteutetusta kotouttamisesta ja osin siitä, että maahanmuuttajat on asutettu samaan kaupunginosaan ja kontakteja kantaväestöön on liian vähän.
Lieksaakin on valitettavasti väestöryhmien välistä eriytymistä päässyt tapahtumaan. Virallisen kotoutumisohjelman lisäksi kotoutuminen onnistuminen riippuu ympäristötekijöistä eli kuntalaista ja heidän suhtautumisestaan. Yksi tärkeimmistä kotoutumisen onnistumisen edellytyksistä on kielen oppiminen. Jokaiselle Suomeen muuttavalla on velvollisuus opiskella ja oppia suomenkieli. Kieltä ei voi oppia, ellei sitä voi puhuta. Tähän tarvitaan muun muassa ystäväperheitä ja rohkeutta mennä juttelemaan.
Kielen oppimisen lisäksi tietämättömyys yhteiskunnan rakenteista ja kulttuurin normeista ovat este kotoutumiselle. Tulevaisuuden maailma on monimuotoinen maailma, tahdoimmepa sitä tai emme. Emme voi sulkeutua omiin oloihimme. Lapset suhtautuvat erilaisuuteen luontevasti ja luonnollisesti, elleivät aikuiset ”tartuta” heihin kielteisiä asenteitaan. Mitä nuorempana lapset oppivat olemaan erilaisten ihmisten kanssa, sen paremmin he pärjäävät tulevaisuuden yhteiskunnassa ja maailmassa. Meidän täytyy kasvattaa lapsistamme niin hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä, etteivät he pidä erilaisuutta uhkana.
Meidän tapamme elää ei ole ainoa oikea tapa elää. Luonnollisesti meidän tulee arvostaa omia arvojamme ja kulttuuriamme. Meillä on oikeus vaatia muitakin niitä kunnioittamaan. Suomessa on Suomen lait ja niiden mukaan kaikkien täällä asuvien on toimittava. Siitä huolimatta uskon, että voimme oppia myös muilta. Joensuulta meni kauan päästä eroon rasismileimasta.
Minusta ei ollut lainkaan mukavaa, kun esittelin itseni joensuulaiseksi, suhtautuminen oli lähinnä torjuvaa: ”Siis teillähän on sitä rasismia, uskaltakaako teille tulla.” Kun yritin saada ihmisiä hakemaan töitä Joensuusta, monet sanoivat, etteivät he halua tulla Joensuuhun, koska siellä on rasismia. Tällainen leima toimii huonona mainoksena mille tahansa paikkakunnalle. Joensuuhun vertaamisen pitäisi olla lieksalaisille melkoinen hälytyskello.
Rasismiongelman ollessa pahimmillaan jopa yritykset karttelivat Joensuuta, eikä tämä leima ole kadonnut kokonaan vieläkään.” Onneksi nyt Joensuun slogan on: ”Meille saa tulla.” Hallitusohjelmassa luvataan toimia määrätietoisesti rasismia ja syrjintää vastaan. Ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä valmistuu valtion nelivuotinen kotouttamisohjelma. Ohjelman tavoitteena on laaja-alaisen yhteistyön avulla varmistaa maahanmuuttajien aktiivinen osallistuminen Suomessa sekä lisätä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja eri väestöryhmien välistä myönteistä vuorovaikutusta.
Ohjelma keskittyy erityisesti keinoihin, jotka parantavat maahanmuuttajien työllisyyttä, edistävät kotoutumiskoulutusta ja parantavat heikossa asemassa olevien maahanmuuttajien (esimerkiksi naisten, nuorten, lasten ja turvapaikanhakijoiden) asemaa. Tällä hetkellä maahanmuuttajien työllistyminen on heikompaa kuin kantaväestön. 25 prosenttia maahanmuuttajista on kolmen tai neljän vuoden kotouttamisen jälkeen työttömänä, joten tähän asiaan on edelleen panostettava.
Olen äitini suvun kautta lähellä ortodoksiuskontoa ja olin viime kesänä Ilomantissa Volotisten sukukokouksessa. Volotisten suku on aiemmin ollut täysin ortodoksinen ja sen juuret ovat Venäjällä. Huomasimme kokouksessa, että meistä enää alle 10 prosenttia on ortodokseja. Osittain muutos on tapahtunut avioliittojen kautta, mutta eräät paikalla olleet vanhemmat ihmiset kertoivat heidän vanhempansa luopuneen ortodoksiuskostaan, koska heitä haukuttiin koulussa ”ryssiksi” ja kylällä ei haluttu olla ”ryssien” kanssa. Erilaisuuden pelko voi olla läsnä, vaikka olemme samankielisiä ja samanvärisiä.