perjantai 1. kesäkuuta 2012

Yle: Helsinki puuttuu bulgarialaisten pullonkerääjien lasten tilanteeseen

Yle Uutiset: Helsinki puuttuu bulgarialaisten pullonkerääjien lasten tilanteeseen 1.6.2012

Helsingissä viranomaisten päänvaivaa aiheuttavat nyt Bulgariasta saapuneet pullonkerääjät ja heidän lapsensa. Bulgarialaislapset keräävät pulloja myöhään illalla puistoissa ja nukkuvat vanhempiensa kanssa autoissa julkisilla parkkipaikoilla. Viranomaisten mukaan lasten tilanne on vastoin Suomen lastensuojelulakia.

Viisi vuotta sitten kesällä Romaniasta saapuivat Suomeen ensimmäiset kerjäläiset. Aluksi heillä oli lapsia mukana kerjäämässä. Asia aiheutti suurta hämmennystä, ja Suomen viranomaiset puuttuivat asiaan. Viesti näytti menevän perille, ja nyt Romaniasta Suomeen tulevat kerjäläiset ovat jättäneet pääosin lapsensa muualle.

Nyt lapsia on nähty Bulgariasta tulleiden vanhempien mukana. He ovat tulleet pääosin keräämään pulloja kesäksi ja etsimään töitä. He asuvat pääosin autoissa, joissa myös lapset nukkuvat ja asuvat.

Helsingin kaupunki on kuitenkin saanut tarpeekseen lasten pullojen keräämisestä ja autoissa asumisesta. Bulgarialaisille aiotaan jakaa tietoa siitä, että Suomessa ei suvaita lasten työskentelyä eikä autoissa asumista. Helsingin sosiaaliviraston johtavan asiantuntijan Jarmo Räihän mukaan tiedotuskampanjan tarkoitus on, että lapsiperheet palaisivat lähtömaihinsa mahdollisimman pian.

- Lapset eivät kuulu ulkosalle, Räihä sanoo.

Kerjäläisten ja pullonkerääjien päiväkeskus Hirundon työntekijän Marjatta Vesalaisen mielestä lapset voivat kuitenkin hyvin Helsingissä.

- Kyllähän ne ovat ihan virkeitä, hyvin hoidettuja ja terveitä lapsia. En ainakaan kannata sitä, että lapsia otettaisiin huostaan. Sehän olisi todella traumaattinen kokemus, eroon vanhemmista vieraskielisten ihmisten kanssa. Toisaalta huolestuttaa lasten tilanne ja se, että he joutuvat öiseen aikaan keräämään pulloja.

Huostaanotto on äärimmäinen keino

Huostaanottoihin ei ainakaan vielä ole kuitenkaan tarkoitus mennä. Suomen laki halutaan tehdä vain selväksi.

- Kyllä huostaanotto on äärimmäinen keino. Lähtökohta on se, että annetaan tietoa, että lasten kanssa ei voi kerätä pulloja. Esimerkiksi romanialaisten tilanne meni aktiivisella tiedottamisella. Eli heillä jäävät nyt lapset isovanhempien tai muun perheen luo lähtömaahan ja aikuiset tulevat tänne, Räihä sanoo.

Vesalainen toivoo, että bulgarialaisille pidettäisiin kattava infotilaisuus, johon tulisi kaupungin edustajia kertomaan miten lapsia pitää kohdella.

- Toivon todella, että joku kaupungilta tulisi puhumaan asiasta vaikka Hirundoon [kerjäläisten päiväkeskus] ja etukäteen kerrottaisiin, että nyt on informaatiotilaisuus lapsia koskien, sanoo Hirundon työntekijä Marjatta Vesalainen.