sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Turun Sanomat: Eduskunnan enemmistö vaatii maksuja ulkomaalaisille opiskelijoille

Turun Sanomat: Eduskunnan enemmistö vaatii maksuja ulkomaalaisille opiskelijoille 6.1.2013
Yle Uutiset: Kansanedustajat haluavat lukukausimaksut EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille

Yhteensä 119 kansanedustajaa on allekirjoittanut aloitteen lukukausimaksusta ulkomaisille opiskelijoille. Maksu kerättäisiin EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta korkeakouluopiskelijoilta.

Lakialoitteen puuhamiehinä toimivat kansanedustajat Arto Satonen (kok), Jukka Kärnä (sd), Ari Torniainen (kesk) ja Reijo Tossavainen (ps).

Edustajat haluaisivat asettaa lukukausimaksut opetuksen kustannuksia vastaavalle tasolle. Heidän mukaansa esimerkiksi yhden maisteritutkinnon kustannukset ovat noin 8 000 euroa vuodessa. Kansanedustajat kuitenkin painottavat, että ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on saatava nousemaan. Siksi lukukausimaksuja ei pidä asettaa heti liian korkeiksi.

Satonen kumppaneineen esittää, että Suomeen työllistynyt opiskelija voisi vähentää maksamansa maksut verotuksessa viiden vuoden aikana. Näin kansanedustajat toivovat Suomen houkuttelevan uusia osaajia. Suurin osa täällä koulutuksen saaneista ulkomaisista opiskelijoista työllistyy tällä hetkellä muualle kuin Suomeen.

Aloitteen mukaan Suomen kehitysmaista tuleville opiskelijoille lukukausimaksut voitaisiin maksaa kehitysyhteistyövaroista. Lisäksi lahjakkaille, mutta vähävaraisille opiskelijoille, voitaisiin luoda stipendijärjestelmä.

______________________

Yle Uutiset: Kansanedustajat haluavat lukukausimaksut EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille

EU:n ja Euroopan talousalueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille esitetään lukukausimaksuja. Aloitteen mukaan opiskelija voisi vähentää maksut myöhemmin verotuksessa, jos hän jää Suomeen töihin.

Valtaosa kansanedustajista kannattaa lukukausimaksuja EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tuleville korkeakouluopiskelijoille. Aloitteen on allekirjoittanut 119 kansanedustajaa seitsemästä eduskuntaryhmästä.

Esityksen mukaan opiskelija voisi vähentää maksetut lukukausimaksut verotuksessa jälkikäteen, jos hän jää Suomeen töihin. Aloitteen tavoitteeksi kerrotaan koulutusviennin lisääminen ja opetusalan työllisyyden tukeminen.

- Suomen kansainvälisesti arvostettu maine koulutuksen kärkimaana on hyödynnettävä kansantaloutemme hyväksi, toteavat kansanedustajat Arto Satonen (kok), Jukka Kärnä (sd), Ari Torniainen (kesk) ja Reijo Tossavainen (ps).

Aloitteen tekijöiden mukaan ongelmana on, että nykyisin suuri osa englanninkielisen tutkinnon Suomessa suorittaneista ulkomaalaisista opiskelijoista työllistyy Suomen ulkopuolelle.

- Suomalaisen veronmaksajan ei kannata maksaa koulutusta, josta hyöty valuu muualle, Satonen, Kärnä, Torniainen ja Tossavainen toteavat tiedotteessa.

Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa koeluontoisesti joidenkin vieraskielisten maisteriohjelmien ja ylempien AMK-tutkintojen myynnin.

Aloitteen tekijöiden mukaan lukukausimaksujen taso on asetettava siten, ettei ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä ei laske, vaan nousee. Pidempiaikaisena tavoitteena on saada lukukausimaksut tutkinnon todellisten kustannusten tasolle.

Aloitteen mukaan Suomeen kehitysmaista tuleville opiskelijoille lukukausimaksut voitaisiin maksaa kehitysyhteistyövaroista. Lisäksi lahjakkaille mutta vähävaraisille opiskelijoille voitaisiin luoda stipendijärjestelmä, esityksessä todetaan.