lauantai 5. tammikuuta 2013

Turun Sanomat: Ympärileikkauslaki taas esille – pahoinpitelystä syytetty lääkäri jatkaa Väestöliitossa

Turun Sanomat: Ympärileikkauslaki taas esille – pahoinpitelystä syytetty lääkäri jatkaa Väestöliitossa 5.1.2013

Poikien ympärileikkauksia säätelevästä laista käydään jälleen keskustelua. Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r) Sosiaali- ja terveysministeriölle ehdottama lakivalmistelu kuitattiin viime keväänä sillä, että STM ilmoitti tarkentavansa poikien ympärileikkauksiin liittyvää ohjeistusta.

Nyt ohjeistuksen täsmentäminen on laitettu jäihin. STM:n neuvotteleva virkamies Maire Kolimaa kertoo, että ministeriöön tuli marraskuussa usealta järjestöltä aloite, jossa haluttiin lainsäädäntöä asiasta. Keskustelu on siis aloitettu uudelleen.

Kymmenisen vuotta vatvotun asian etenemisaikataulusta ei Kolimaan mukaan ole kuitenkaan mitään tietoa. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä esitti jo vuonna 2004, että kulttuurisista ja uskonnollisista syistä suoritettujen ympärileikkausten salliminen pitäisi kirjata lakiin.

Muun muassa Lääkäriliitto oli tuolloin asiasta eri mieltä. Myös Henriksson hyväksyisi kulttuurisista ja uskonnollisista syistä tehdyn leikkauksen, kunhan olot ovat turvalliset.

Tulevana keväänä Helsingin hovioikeus käsittelee tapausta, jossa Väestöliitossa työskentelevä lääkäri oli yksityislääkärinä ympärileikannut vuonna 2009 nelikuisen poikavauvan ilman lapsen äidin suostumusta. Helsingin käräjäoikeuden mukaan isä syyllistyi pahoinpitelyyn, mutta lääkäri vapautettiin syytteistä.

Käräjäoikeuden päätöksestä valittivat lapsen molemmat vanhemmat ja syyttäjä. Syyttäjä vaatii yhä sekä isälle että lääkärille rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Lääkäri jatkaa edelleen työskentelyä Väestöliitossa.

LUE LISÄÄ LAUANTAIN TURUN SANOMISTA