keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Yle: Kotkan uimahallin uusi kahvio on kansainvälinen

Yle Kymenlaakso: Kotkan uimahallin uusi kahvio on kansainvälinen 2.1.2013

Kotkan uimahalliin avattiin keskiviikkona monikulttuurisen toimintakeskus Myllyn kahvila Café Kolibri. Tällä hetkellä kahvilassa työskentelee kolme palkattua työntekijää ja kaksi työharjoittelijaa. Kaikki heistä ovat maahanmuuttajia.

Kaksi vuotta kahviota odotellut Kotkan uimahalli on nyt vihdoin saanut sen. Monikulttuurinen toimintakeskus Mylly avasi Café Kolibrin virallisesti keskiviikkona. Alku ei ole kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta.

- Uimahallin henkilökunta on suhtautunut meihin vähän hankalasti. Toivomme, että asiat menevät tulevaisuudessa parempaan suuntaan. Onneksi kahvilan porukalla on keskenään kuitenkin hyvä yhteishenki, kertoo toimintakeskus Myllyn henkilökunnan valmentaja Lorena Heikkilä.

Täysin tulehtuneet uuden kahvilan porukan ja muun henkilökunnan välit eivät kuitenkaan ole.

- Kyllä me toisiamme moikataan. Tämä nyt vain on yksi haaste muiden joukossa, Heikkilä naurahtaa.

Maahanmuuttajien työllistyminen heikkoa Kotkassa

Heikkilä on jossain määrin huolissaan maahanmuuttajien työllistymisestä Kotkassa. Monet muuttavat kaupungista kokonaan pois töidensaannin vaikeuden vuoksi.

- Pitäisi olla kielitaitoa ja kokemusta, kaikilla ei ole. Monet saavat vain työharjoittelupaikkoja, Heikkilä harmittelee.

Café Kolibrin työntekijät ovat kaikki maahanmuuttajia, ja kotoisin Venäjältä, Gambiasta ja Kuubasta. Jatkossa kansainvälisyys saattaa näkyä myös kahvilan tarjonnassa.

- Ainakin kuubalainen työntekijämme on pohtinut, että haluaisi esitellä kahvilassa myös oman kotimaansa ruokakulttuuria. Luulen, että ruoanlaitosta innostuneet venäläisetkin laittaisivat mielellään myyntiin oman kulttuurinsa ruokaluomuksia, Heikkilä sanoo.

Jatkossa Café Kolibrissa myydään myös uimahallin liput.

- Alamme harjoitella lipunmyyntijärjestelmää jo tämän kuun aikana. Maaliskuussa meidän täytyy jo osata se.

Toiminta laajenee jatkossa muutenkin. Heikkilän mukaan suunnitteilla on sijoittaa kahvilan yhteyteen muun muassa kirjasto.

- Haluaisimme tänne myös lahjatavarapuodin.