maanantai 1. helmikuuta 2016

Yle: Poliisi keskeyttänyt kolmen epäillyn seksuaalirikoksen tutkinnan todistepulan vuoksi Joensuussa

Yle: Poliisi keskeyttänyt kolmen epäillyn seksuaalirikoksen tutkinnan todistepulan vuoksi Joensuussa 1.2.2016

Joensuussa epäiltyjen väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinnat on keskeytetty tuloksettomina. Syksyn aikana ilmoitetuissa kolmessa tapauksessa kaikki uhrit kertoivat tekijöiksi ulkomaalaisen miehen. Yhtä tapausta tutkittiin raiskauksena, johon ei saatu poliisitutkinnassa vahvistusta.



Itä-Suomen poliisi on keskeyttänyt kolmen syyskuussa Joensuussa tapahtuneiksi epäiltyjen seksuaali- ja väkivaltarikosten tutkinnan. Kaikissa tapauksissa uhrit ilmoittivat tekijöiksi ulkomaalaisen.

Syyskuussa joensuulainen nainen kertoi tulleensa kolmen tummaihoisen miehen pahoinpitelemäksi. Naisen mukaan miehet olivat kaataneet hänet maahan Joensuussa Torikadun ja Yläsatamakadun risteyksen lähettyvillä ja häntä oli lyöty nyrkillä kasvoihin. Poliisi tutki tekoa pahoinpitelynä. Nainen ei käynyt lääkärissä hoitamassa vammojaan.

Kontiolahtelainen nainen ilmoitti joutuneensa raiskatuksi samana yönä 11.–12. syyskuuta Joensuussa Rauhankadun hautausmaan lähettyvillä. Nainen kertoi poliisille, että tekijä oli 20–40-vuotias, tummaihoinen ja rastatukkainen. Terveydenhuollon tekemät tutkimukset eivät vahvistaneet naisen joutumista raiskatuksi.

Syyskuun 21. päivä juukalainen nainen kertoi poliisille, että kaksi ulkomaalaisen näköistä miestä raahasi hänet pusikkoon Joensuussa Sirkkalan junaradan viereiseltä hiekkatieltä. Naisen mukaan miehet olivat säikähtäneet lähellä ajaneita pyöräilijöitä ja poistuneet paikalta. Juukalainen osasi kertoa tekijöiden tuntomerkeistä ainoastaan sen, että he olivat tummaihoisia ja pukeutuneet tummiin vaatteisiin. Nainen ei käynyt hoitamassa vammojaan terveydenhuollossa. Poliisi tutki tapausta raiskauksen yrityksenä.

Syyllistä etsitty koiran avulla

Poliisi on tutkinut kaikkia kolmea tapausta perusteellisesti.

– Tapahtuma-aikaan poliisipartiot ovat tehneet lähietsintää poliisikoirien avulla ja tietoa on pyritty hankkimaan muun muassa Joensuun ravintoloiden järjestyksenvalvojilta ja kaupunkialueella olevista valvontakameratallenteista, Itä-Suomen poliisi tiedottaa maanantaina.

Asianomistajien ilmoittamissa tapahtumapaikoissa on tehty myös teknistä ja taktista rikostutkintaa.

Poliisi pyysi silminnäkijähavaintoja tapauksista. Vihjeitä tuli paljon, mutta havainnot eivät auttaneet tapausten selvittämisessä.

– Lukuisat kuulustelutkaan eivät ole tuottaneet läpimurtoa tutkinnassa. Terveydenhuollon tekemistä tutkimuksista ja niistä saaduista tuloksistakaan ei ole saatu tutkintaa edistäviä tietoja, poliisi kirjoittaa tiedotteessa.

– Varsin mittavasta tutkinnasta huolimatta olemme siinä tilanteessa, että käytössämme olevat tutkintalinjat on katsottu loppuun asti, ja koska merkittävää lisätietoa ei ole näillä näkymin saatavissa, joudumme keskeyttämään tapausten tutkinnan toistaiseksi, Itä-Suomen poliisista kertoo.

Tapauksiin liittyviä tietoja voi edelleen ilmoittaa poliisille. Tapausten tutkinnat voidaan avata uudelleen, jos uutta tietoa saadaan.