Suomen Kuvalehti/Anu Kantola: Rasismi soittaa kuolinkelloja kulttuurille 10.1.2010
Harvardin yliopiston kirjallisuudentutkija Stephen Geenblatt julkaisi loppuvuodesta Berliinin tiedeakatemiassa toimineen eurooppalaisen tutkijaryhmänsä kanssa kirjan kulttuurien liikkeestä.
Kirjan ajatus on ihan hauska. Olemme tottuneet ajattelemaan, että kulttuurit ovat yleensä sitä kukoistavampia, mitä syvemmällä niiden juuret ovat maassa ja veressä. Kunnon kulttuuri on jotakin yhtenäistä tietyssä paikassa syntynyttä ja siihen paikkaan aina kuulunutta, jota vieraat ideat eivät ole pystyneet valloittamaan.
Greenblatt ja kumppanit kyseenalaistavat tämän ajatuksen. He väittävät, että kulttuurit kukoistavat siksi, että ne imevät ulkopuolelta tulevia ideoita.
Ikiaikaisia juuria tärkeämpää on ajatusten ja ihmisten jatkuva, rauhaton ja ennakoimaton liike. Esimerkiksi antiikin Rooman ideoita ovat kierrättäneet menestyksekkäästi niin Pariisi, Madrid, Lissabon, Lontoo kuin Washingtonkin.
Greenblatt tuli mieleen, kun luin rasististen viharikosten lisääntyneen kolmanneksella viime vuonna. Rasismin ideahan on väittää, että on olemassa suomalaisuutta, joita muut kansallisuuden uhkaavat.
Miten meistä siis tuli suomalaisia? Kansallisaate on, hassua kyllä, maailman kansainvälisin poliittinen aate, joka on levinnyt laajemmalle kuin mikään muu poliittinen aate. Emme olisi suomalaisia, ellei nationalismi olisi eksynyt myös tänne.
Suomalaisuus on hyvin samanlaista kuin puolalaisuus, saksalaisuus, italialaisuus tai skotlantilaisuus.
Euroopassa syntyi 1800-luvulla imperialististen valtioiden hajotessa kansallisuuksia, jotka kehittivät itsellensä nopeassa tahdissa kansallisen kulttuurin hyvin samanlaisista aineksista.
Maasta toiseen keksittiin toisiaan muistuttavat kansallislaulut, kansallispuvut, liput ja vaakunat ja kansallismaisemat. Kansallisia mytologioita etsittiin ja kirjoitettiin kansalliseksi runoudeksi ja kirjallisuudeksi. Kansallissäveltäjät ja -taiteilijat innoittuivat kansasta ja luonnosta. 1900-luvulla olympialaiset levittivät ajatuksen kansallisesta urheilusta.
Kansallisaatteen toi maahan usein jotakin maailmankieltä hallinnut kaksikielinen eliitti. Suomalaisuuden toi Suomeen ruotsinkielinen sivistyneistö, jonka suomen kielen taito oli usein olematon tai auttava.
Mitä nyt sitten tapahtuu? Rasismin idea on väittää, että suomalaisuus on jotakin aina täällä ollutta ja ainutlaatuista. Tämä on vähän kuin soittaisi kuolinkelloja kulttuurille. Kansallisaatteen suurin uhka on se, että se jäykistyy ja muuttuu suljetuksi kulttuuriksi, jossa kaikkien pitää elää ja ajatella samalla tavoin eikä mikään muuttua saa.
Kansallisaatteen menestyksen salaisuus on se, että se on ollut hyvin joustava. Kansallinen tarina voidaan kertoa monella tavalla. 1800- ja 1900-luvuilla kansallisaate toimi teollistuvissa ja kaupungistuvissa yhteiskunnissa yhdistävänä aatteena, joka muun muassa perusteli laajan koulutuksen ja demokraattisuuden.
1900-luvulla suomalaisuudesta kerrottiin kuitenkin myös usein Lalli-versio: suomalaisuutta on ollut vieraiden torjuminen.
2010-luvulla tämä kansallinen tarina pitää luultavasti päivittää. Lalli jää legendaksi. Tilalle voisi astua vaikka curling-teoria suomalaisuudesta: kertomus siitä, kuinka suomalaiset ovat poikkeuksellisen nopeita ja kyvykkäitä omaksumaan uusia ajatuksia, ja silottavat tietä niille niin, että niistä saadaan kaikki hyöty irti.
Kansallisia ominaisuuksiamme voisivat olla avarakatseisuus, uteliaisuus, suurpiirteisyys ja suvaitsevaisuus. Sellaisiahan suomalaiset ovat olleet kautta aikojen. Kansainväliset ideat on omaksuttu ja omittu nopeasti. Esimerkkejä: kristinusko, demokratia, teollistuminen ja tietoteollistuminen, kapitalismi ja sosialismi, kumi, traktorit, missikisat, pitkän matkan juoksu, tango, farmarihousut, katetut ostoskeskukset ja joulupukki.
Ja onhan meillä myös omaa ideatuotantoa. Ilman mämmiä, AIV:tä ja mäntysuopaa maailma olisi tietenkin kulttuurisesti paljon köyhempi.
Teksti Anu Kantola
Kirjoittaja on viestinnän tutkija.