maanantai 1. helmikuuta 2010

Vartti: Bulgariasta satoja romaneja Suomeen

Vartti: Bulgariasta satoja romaneja Suomeen 1.2.2010
Helsingin Uutiset: Kimmo Helistö: Ohje olla antamatta rahaa kerjäläisille on inhimillisesti väärä 29.1.2010

Kaikki Diakonissalaitoksen tiloihin majoittuneet romanit ovat palanneet Romaniaan. Viimeiset kaksi perhettä lähtivät torstaina Helsinki-Vantaan kautta. Osa oli lähtenyt jo aiemmin laivalla.

- He olivat siinä käsityksessä, että kuun loppu oli ehdoton takaraja tai muuten kaupunki ryhtyy lastensuojelutoimiin. Me yritimme selittää, että kaupungin johdon viesti oli muuttunut, mutta eivät he voineet luottaa siihen, sanoo Katja Tuominen Vapaa katto ry:stä.

Vapaa katto ry:n avoimen sosiaalikeskuksen pihalla Kalasatamassa asuu seitsemän aikuista matkailuvaunussa. Tuominen arvioi, että monet nyt lähteneistä romaneista palaavat, kun kevät koittaa.

Romanian romaneista vain harvat hakivat viime vuonna turvapaikkaa. Sen sijaan Suomeen on syksyn aikana tullut useita satoja Bulgarian romaneja. Pelkästään joulukuussa jätti 206 bulgarialaista turvapaikkahakemuksen.

Maahanmuuttoviraston mukaan viime vuoden 722 bulgarialaishakijasta lähes kaikki oli romaneja. Heistä 460 sai kielteisen päätöksen jo ennen vuoden vaihdetta.

Helsingin vastaanottokeskukseen Kyläsaareen on Bulgarian romaneista majoitettu vain osa. Enemmistö on Espoon Lepolammella ja Paimiossa.

- EU-kansalaisten hakemukset käsitellään rivakasta, mutta he voivat kielteisen päätöksen jälkeenkin oleskella 30 päivää, listaa Helsingin vastaanottokeskuksen johtaja Leena Markkanen.

Romani-projekti päättyy

Helsinki ja Diakonissalaitos aikovat lopettaa yhteisen Rom po Drom -projektinsa huhtikuussa.

Helsinki suunnittelee lähialueiden maiden kanssa EU-hakemusta uuteen romaniprojektiin.
_________________________________

Helsinkiläinen: Kimmo Helistö: Ohje olla antamatta rahaa kerjäläisille on inhimillisesti väärä

–Ainakin aion heittää jokaiselle katukerjäläiselle lantin ohi kulkiessani, sillä minusta kaupungin ohje olla antamatta rahaa on inhimillisesti ottaen väärä. Mun eettinen vakaumukseni velvoittaa toimimaan ja seuraamaan, miten romanikerjäläisten pienenpieni vähemmistö täällä pärjäilee, valtuutettu Kimmo Helistö (vihr) lupaa.

Valtuusto käsitteli viime viikolla Helistön ja 17 muun valtuutetun tekemää välikysymystä romanien kohtelusta ja päätti äänin 57–20 tyytyä annettuihin vastauksiin. Vihreät olisivat halunneet palauttaa välikysymyksen valmisteluun niin, että romaneille olisi ainakin järjestetty mahdollisuus välttämättömiin terveyspalveluihin ja pääsy saniteettitiloihin ja että kaupunki olisi lopettanut romanien painostamisen pois maasta.

Vihreän valtuustoryhmän mielestä kokoomus ja demarit heittivät kerjäläiset pakkasten armoille. Demareiden mukaan vihreät mälläsivät asian käsittelyn muuttamalla kantaansa ja jättämällä neuvottelut viime tippaan. Kokoomusta tyydyttää Helsingin virkamiesjohdon linjaama tapa hoitaa kerjäläisongelmaa.

–Keskeinen tavoite on edelleen päästä romaneista eroon. Olisin toivonut, että kaupunki olisi vähän heivannut toimiaan inhimillisempään suuntaan, Helistö toteaa.

Hukkaan välikysymys ei Helistön mielestä kuitenkaan mennyt.

–Kerjäläisasia tuli uudella tavalla valtuutettujen ja kansalaisten tietoon. Keskustelusta myös lähti selvä viesti kaupunginjohdolle, Helistö uskoo.

Kansalaisilta välikysymys sai pelkkää positiivista palautetta.

–Kerjäläisasia ja romanien tilanne on pysäyttänyt ison osan helsinkiläisistä. Ei kukaan halua nähdä kerjäämistä Helsingin kaduilla, mutta silmien ummistaminen tilanteelta ei poista ongelmaa, Helistö arvioi.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan Helsinki reagoi aina hätätilanteisiin.

–Romanikerjäläisten tilannetta seurataan ja hätämajoitusta järjestetään tarvittaessa. Pysyviin asumisratkaisuihin emme ryhdy, kaupunginjohtaja linjasi.