keskiviikko 5. toukokuuta 2010

HS: Ammattikorkeakoulujen ulkomaisten hakijoitten määrä romahti

Helsingin Sanomat: Ammattikorkeakoulujen ulkomaisten hakijoitten määrä romahti 5.5.2010

Ulkomaisten hakijoiden määrä ammattikorkeakouluihin romahti tänä vuonna. Viime vuonna vieraskielisiin koulutusohjelmiin pyrki liki 21 000 hakijaa, kun tänä vuonna heitä oli alle 14 000. Tässä joukossa ovat myös liki 3 000 suomalaista hakijaa.

Eniten vähennystä oli afrikkalaisten ja aasialaisten joukossa. Esimerkiksi Nigeriasta ilmaantui nyt alle 3 000 hakijaa, kun heitä vielä viime vuonna oli liki 6 500.

Myös kenialaisten ja ghanalaisten hakijoiden määrä hiipui noin tuhannella. Nyt kummastakin maasta tuli noin 800 hakemusta.

Yli sata hakijaa oli myös Bangladeshista, Nepalista, Etiopiasta, Pakistanista, Venäjältä, Vietnamista, Kamerunista, Kiinasta, Tansaniasta, Intiasta, Virosta ja Ugandasta.

Vieraskielisen koulutuksen hakijajoukko ammattikorkeakouluissa nousi huippuunsa eli noin 24 000:een vuonna 2008, kun käyttöön otettiin sähköinen haku. Jo 2009 pyrkijöitten määrä supistui, kun kaikilta EU:n ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevilta alettiin vaatia kansainvälinen kielitodistus.

"Kielitodistus puri tänäkin vuonna, ja nyt tieto siitä on mennyt perille", arvioi erityisasiantuntija Annika Grönholm Opetushallituksesta.

Ammattikorkeakoululain muutoksella on myös tiukennettu hakijoiden kelpoisuusvaatimuksia. Nyt ulkomaisilla hakijoilla pitää olla korkeakoulukelpoisuus jo lähtömaassaan. Kaikkiaan kelpoisia eli valintakokeisiin kutsuttavia hakijoita löytyi nyt 5 400.

Viime vuonna kävi ilmi, että etenkin afrikkalaisilla hakijoilla oli paljon väärennettyjä todistuksia. Nyt niiden osuus on vähentynyt, sillä todistusten tarkistusta on tehostettu. Grönholmin mukaan kansainvälisten kielitodistusten aitous on myös melko helppo todentaa.

Suomalaisissa korkeakouluissa – yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa – on noin 12 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa, mikä on alle neljä prosenttia kaikista opiskelijoista. Tavoitteeksi on asetettu, että heitä olisi vuoteen 2015 mennessä noin 20 000.

Tänä vuonna on käynnistymässä viisivuotinen kokeilu, jossa korkeakoulut voivat periä maksuja määrätyistä vieraskielisistä tutkintoon johtavista ohjelmista EU- ja Eta-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta.