keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Ilta-Sanomat: Romanikerjäläisten tulo Suomeen kiihtyy

Ilta-Sanomat/STT: Romanikerjäläisten tulo Suomeen kiihtyy 11.4.2012
MTV3: Moni romanikerjäläinen saapuu omalla autolla
Verkkouutiset/STT: Romanikerjäläisten tulo Suomeen kiihtymässä

Romanikerjäläisten tulo Suomeen on kiihtymässä.

Palvelualuejohtaja Pekka Tuomola Helsingin Diakonissalaitoksesta arvioi, että pääkaupunkiseudulla on nyt lähes 300 kerjäläistä. Hän uskoo, että määrä kasvaa nopeasti.

–Pääsiäinen on heillekin suuri juhla, ja moni haluaa viettää sen kotonaan. Pääsiäisen jälkeen vauhti varmasti kiihtyy, vielä kun ilmat lämpiävät.

Romaniassa ja Bulgariassa pääsiäistä vietetään ortodoksisen kalenterin mukaan vasta ensi sunnuntaina.

Tuomola arvioi, että Suomeen saapuu vähintään sama määrä romanikerjäläisiä kuin viime kesänä eli noin 500. Suurin osa jäänee pääkaupunkiseudulle, mutta myös esimerkiksi Tampereella ja Turussa heitä näkyy jo katukuvassa.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi viime viikolla, että Romania lähettää virkamiehen Suomeen auttamaan romanikerjäläisiä. Suomen Bukarestin-lähetystön mukaan virkamies on tarkoitus saada Suomeen ennen kesää.

–Meidän toiveemme on, että hänellä olisi hyvät yhteydet Romaniaan paikallisiin sosiaaliviranomaisiin, Tuomola sanoo.

_________________________________________

MTV3: Moni romanikerjäläinen saapuu omalla autolla

Romanikerjäläisten odotetaan palaavan Helsinkiin lähiviikkojen aikana.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtavan asiantuntijan, Jarmo Räihän mukaan Helsinkiin suuntaavien määrät pysynevät samoissa viime vuosiin verrattuna.

– Puhutaan parista ehkä kolmesta sadasta henkilöstä. Toiminta on muuttunut liikkuvammaksi, eli sieltä tullaan omilla autoilla ja liikutaan paikasta toiseen muun muassa erilaisten festareiden aikataulussa.

Helsingin kaupunki teki viime kesänä linjauksen, jonka mukaan romanikerjäläiset rinnastetaan turisteihin eli heidän tulee järjestää asumisensa itse. He eivät saa leiriytyä esimerkiksi Helsingin mailla.

Tänä kesänä ongelmaa helpottamaan on rakennettu yhteistyötä romaniviranomaisten kanssa.

– Tarkoituksena olisi, että Romaniasta tulisi työntekijä Diakonissalaitoksen päiväkeskukseen Helsinkiin kesän ajaksi. Lähtömaassa paikallisviranomainen yrittää myös selvittää Helsinkiin matkaavien henkilöllisyyksiä, ja sitä, onko matkaan lähdössä lapsia, Räihä selventää.

_______________________________________________

Verkkouutiset/STT: Romanikerjäläisten tulo Suomeen kiihtymässä

Romanikerjäläisiä saapuu Suomeen kiihtyvällä tahdilla. Romanian ja Bulgarian romaneita on jo runsaasti Helsingissä, ja heitä näkyy katukuvassa myös muun muassa Turussa ja Tampereella.

Palvelualuejohtaja Pekka Tuomola Helsingin Diakonissalaitokselta arvioi, että pääkaupunkiseudulla on nyt vajaat 300 kerjäläistä. Hän uskoo määrän kasvavan nopeasti.

– Pääsiäinen on heillekin suuri juhla, ja moni haluaa viettää sen kotonaan. Pääsiäisen jälkeen vauhti varmasti kiihtyy, vielä kun ilmat lämpiävät.

Romaniassa ja Bulgariassa pääsiäistä vietetään ortodoksisen kalenterin mukaan vasta tulevana sunnuntaina.

Tuomola arvioi, että Suomeen saapuu vähintään sama määrä romanikerjäläisiä kuin viime kesänä eli noin 500.

Suurin osa asuu omassa autossaan, jotkut vuokrayksiöissä, joissa saattaa Tuomolan mukaan yöpyä jopa parikymmentä ihmistä.

Vaikka valtaosa romanikerjäläisistä jää pääkaupunkiseudulle, ilmiö herättää kysymyksiä eri puolilla maata. Helsingin poliisille on tullut kyselyitä asiasta muun muassa Etelä-Karjalasta.

– On selvää, että mitä enemmän täällä puututaan, sitä enemmän ilmiö sirpaloituu, sanoo komisario Teemu Kruskopf Helsingin poliisista.

Poliisilla ei ole kesäksi vippaskonsteja suitsia kerjäämistä. Kruskopfin mukaan poliisi puuttuu häiritsevään kerjäämiseen ja luvattomaan leiriytymiseen.
Helsingin Sörnäisissä on jo käyty häätämässä yksi telttaleiri.

Virka-apua Romaniasta

Suomi on saamassa romaneita varten virka-apua Romaniasta. Maan on määrä lähettää Suomeen kaksi virkamiestä, joista toinen on sosiaalipuolen virkamies ja toinen poliisi.

Suomen Bukarestin-lähetystön mukaan virkamies on tarkoitus saada Suomeen ennen kesää.

Tuomola toivoo, että tällä olisi hyvät yhteydet Romaniaan paikallisiin sosiaaliviranomaisiin.

– Meillä on ollut useampiakin, joilla olisi sairauden vuoksi eläkeoikeus Romaniassa, mutta he eivät ole hakeneet eläkettä, koska eivät osaa, hän kuvailee avuntarvetta.

Poliisi puolestaan odottaa saavansa kesäksi apua Romaniasta tulevan rikollisuuden torjuntaan.

– Hän (romanialaispoliisi) voisi välittää tiedustelutietoa esimerkiksi Romaniasta tulevista ryhmittymistä ja auttaa yksittäisen rikosten selvittämisessä, sanoo poliisijohtaja Robin Lardot poliisihallituksesta.