Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simo Juva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Simo Juva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Länsi-Uusimaa: Lohja ei ota vastaan pakolaisia

Länsi-Uusimaa: Lohja ei ota vastaan pakolaisia 1.12.2010

Lohja ei ota vastaan pakolaisia vuosina 2011-2013. Kaupunginhallitus on antanut vastauksensa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Hallitus perustelee Lohjan päätöstä sillä, että sillä ei ole vastaanottamiseen taloudellisia edellytyksiä.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Turun Sanomat: ”Lohja. Suomalaisten onneksi.” – Lohja hyllytti logonsa liian rasistisena

Turun Sanomat: ”Lohja. Suomalaisten onneksi.” – Lohja hyllytti logonsa liian rasistisena 2.11.2010

”Lohja. Suomalaisten onneksi.” Tästä sanonnasta piti tulla Lohjan kaupungin uusi mainoslause, mutta toisin kävi.

Kaupunginjohtaja Simo Juva veti logoa ja slogania koskevan päätösehdotuksen pois kaupunginhallituksen listalta, koska läheskään kaikki päättäjät eivät sitä hyväksyneet.

Lohjalla velloneessa keskustelussa on väitetty, että lause saattaa koko kaupungin naurunalaiseksi. Sitä on pidetty syrjivänä ja rasistisena.

YLE: Lohjan väitetystä rasistisloganista kiistellään edelleen

YLE Helsinki: Lohjan väitetystä rasistisloganista kiistellään edelleen 2.11.2010

Kaupunginhallitus ei päässyt maanantai-iltana päättämään kiistellystä markkinointisloganista. Kaupunginjohtaja veti ehdotuksensa pois käsittelystä.

Kiistely Lohjan kaupungin markkinointisloganista jatkuu.

Kaupunginhallituksen kiivassanaisessa kokouksessa mielipiteet sloganista jakautuivat kahtia, eikä selvää enemmistöä saatu sloganin puolelle, joten kaupunginjohtaja Simo Juva veti asian pois käsittelystä.