Ilari Hannula: Ihmisoikeuspäivän seminaari vihapuheesta

Ilari Hannula: Ihmisoikeuspäivän seminaari vihapuheesta 10.12.2010

Vihapuhe uudistuvassa rikoslainsäädännössä

1. Rasistinen rikos, viharikos ja vihapuhe

Otsikon käsitteitä ei ole laissa määritelty. Rikoslainsäädännössä pyritään kriminalisoimaan vain kaikkein moitittavimmat teot. Rikosoikeudessa rasistisena rikoksena voidaan pitää rikosta, joka on tehty rasistisesta vaikuttimesta. Rasistisena vaikuttimena on yleensä pidettävä rikoksen tekemistä rodun, ihonvärin, syntyperän tai kansallisen tai etnisen alkuperän vuoksi. Nämä kriteerit (rasistiset perusteet) pohjautuvat kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen (rotusyrjintäsopimus), jonka Suomi on ratifioinut 1970.



Rotusyrjintäsopimuksessa ilmaistuja perusteita on noudatettu EU:n rasismin torjuntaa koskevassa puitepäätöksessä (puitepäätös) ja EN:n tietoverkkorikoksia koskevan yleissopimuksen rasistisia rikoksia koskevassa lisäpöytäkirjassa (pöytäkirja). Niissä perusteena mainitaan kuitenkin myös uskonto ainakin siltä osin kuin uskontoa käytetään verukkeena rasistisiin vaikuttimiin perustuville rikoksille.

Viharikos on laaja käsite, joka kattaa rasististen perusteiden lisäksi sellaisia rikoksia, joiden vaikuttimena on uskonto, seksuaalinen suuntautuneisuus, vammaisuus tms. (vihaperusteet). Vihapuheella (”hate speech”) tarkoitetaan yleensä julkisesti kuten internetissä tapahtuvan rasistisiin vaikuttimiin tai muihin vihaperusteisiin pohjautuvaa vihan lietsomista jotakin ryhmää kohtaan tai henkilöä kohtaan tällaiseen ryhmään kuulumisen perusteella. Seminaarikutsussa vihapuhetta on onnistuneesti kuvailtu. Vihapuheet luetaan ns. sananvapausrikoksiin, joihin sovelletaan sananvapauslakia. Valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta tällaisista julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta sekä tällaiseen rikokseen liittyvästä päätoimittajarikkomuksesta.

Pöytäkirjan ja puitepäätöksen täytäntöönpanoon liittyviä rikoslain muutoksia valmistellaan oikeusministeriössä viime tammikuussa jätetyn työryhmän ehdotusten ja saatujen lausuntojen pohjalta (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 3/2010; työryhmä). Tavoitteena on samalla selkeyttää ja osin laajentaa lainsäädännön soveltuvuutta vihaperusteisiin. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa vielä ennen vuoden vaihtumista.

2. Vihapuhe, sananvapaus ja työryhmän ehdotukset

Perustuslaki turvaa sananvapauden. Vihapuheen kriminalisoinnin oikeutus on siinä, että ihmis- ja perusoikeutena turvattu ihmisarvon kunnioittaminen ja oikeus henkisesti turvattuun elämään oikeuttaa sananvapauden rajoittamisen. Perustuslakivaliokunta on lausunut, että kullakin perusoikeudella on ydinalue, jonka turvaamaa käyttäytymistä ei saa ilman pakottavaa syytä säätää rangaistavaksi. Ydinalueeseen kuuluvaksi katsottavan poliittisen puheen alueella sallitaan siis jonkin verran loukkaavaakin puhetta. Sananvapaus on myös turvattu keskeisimmissä Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa kuten Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa (10 artikla). Sopimuksissa turvattu sananvapaus ei oikeuta toimia, joiden tarkoituksena on tehdä tyhjäksi tai perusteettomasti rajoittaa jotain muuta sopimuksissa turvattua oikeutta tai vapautta.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sananvapautta koskevilla ratkaisuilla on merkittävä tulkintavaikutus perustuslain sananvapaussäännökseen nähden. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, että yhteiskunnallisessa keskustelussa saa liioitella ja jopa provosoida. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin katsonut, että vihapuheet, joka saattavat loukata henkilöitä tai henkilöryhmiä, eivät ansaitse ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan suojaa edes poliittisen sananvapauden alueella.

Tilanteissa, joissa internetin viestit perustetaan uskonnollisiin lähtökohtiin, on usein ongelmallista arvioida, onko kyse uskonnon- ja sananvapauden käyttämisestä, vai siitä, että rasistisia lausumia esitetään uskonnonvapauden verukkeella.

Työryhmän mukaan nykyisten kriminalisointien suhde sananvapauteen säilytettäisiin nykyisellään. Tämä varmistettaisiin mm. sillä, että kiihottamisrikoksen rangaistavuusedellytys, sisällön uhkaavuus ja loukkaavuus, säilytetään ja pöytäkirjan kriminalisointivaatimuksiin tehdään sen sallimat varaumat.

3. Vihapuhe rikoslaissa ja työryhmän ehdotukset

Vihapuheiden kriminalisoinnilla pyritään estämään rasistisia ja muita viharikoksia. Rikoslaissa keskeinen vihapuherikos on kiihottaminen kansanryhmää vastaan (kiihottamisrikos).[1] Rangaistavaa on sellaisten lausuntojen yms. levittäminen yleisön keskuuteen, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää. Siinä nimenomaisesti mainittujen rasististen perusteiden lisäksi teon kohteena voi olla myös uskonnollinen ryhmä ja ”niihin rinnastettava kansanryhmä”. Jos sen sijaan vihapuheen kohteena on tietty henkilö tai tietyt henkilöt, sovellettavaksi voi tulla julkinen kehottaminen rikokseen. Tällainen yksilöön kohdistuva vihapuhe saattaa tapauksesta riippuen toteuttaa myös laittoman uhkauksen tai kunnianloukkausrikoksen. Kiihottamisrikos ei edellytä kiihottamistarkoitusta, vaan riittää, että tekijä on tietoinen siitä, että viestin sisältö on tiettyä ryhmää uhkaava tai loukkaava.

Jos vihamotiivi ei jo sisälly itsenäisen rikoksen tunnusmerkistöön, se voidaan ottaa huomioonrangaistuksen koventamisperusteena. Nykyisessä koventamissäännöksessä ei mainita vaikuttimena uskontoa erikseen, mutta koventamissäännöksen katsotaan soveltuvan myös tekoon, jossa rikoksen motiivina on viha uskonnollista ryhmää kohtaan.

Työryhmä ehdottaa kiihottamisperusteita täsmennettäväksi ja osittain myös laajennettavaksi: elämänkatsomus, seksuaalinen suuntautuneisuus ja vammaisuus mainittaisiin erikseen. Tekotapaa (”yleisön keskuuteen levittää”) selvennettäisiin lisäämällä ilmaisu ”asettaa yleisön saataville”. Levitettävän aineiston vanhahtavaa kuvaamistapaa (”lausuntoja ja muita tiedonantoja”) nykyaikaistetaan.

Työryhmä ehdottaa kaikkein vakavimpia kiihottamisrikoksia varten omaa rikoslajia ”törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan”, jonka enimmäisrangaistus olisi neljä vuotta vankeutta. – Säännös soveltuisi ennen kaikkea tapauksiin, joissa kehotetaan tai houkutellaan vakavaan kansainväliseen rikokseen kuten joukkotuhontaan tai rikokseen ihmisyyttä vastaan.

1 RL 11:10. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Työryhmä ehdottaa koventamissäännöstä (RL 6:5, 4 k) täsmennettäväksi ja osin laajennettavaksi vihaperusteiden suuntaan samalla tavoin kuin kiihottamisessa kansanryhmää vastaan. Myös uskonto mainittaisiin nyt nimenomaisesti. Koventamisperustetta voitaisiin soveltaa, kun teolla on vihaperusteinen vaikutin riippumatta siitä, kehen rikos kohdistuu.

Lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuu ehdotetaan lisättäväksi kiihottamisrikoksiin ja tietyin edellytyksin julkisen kehottamiseen rikokseen sekä muun muassa laittomaan uhkaukseen.

Jos kiihottaminen kansanryhmää vastaan ei sovellu, voi joissakin tapauksessa tulla sovellettavaksi uskonrauhan rikkomista koskeva säännös. Rikoslain 17 luvun 10 §:n 1-kohdan mukaan uskonrauhan rikkomisesta rangaistaan sitä, joka “julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä”. Rangaistus uskonrauhan rikkomisesta on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Säännöksen taustalla on sekä yleinen järjestys että perustuslaissa turvattu uskonnonvapaus. Rangaistussäännöksessä suojellaan kansalaisten uskonnollisia vakaumuksia ja tunteita sekä uskonrauhaa yhteiskunnassa osana yhteiskuntarauhaa. Uskonrauhan suoja koskee vain Suomessa rekisteröidyn uskontokunnan pyhänä pitämää. Kyse ei siten ole varsinaisesta vihapuheesta, jossa viha kohdistuu tiettyyn uskonnolliseen henkilöryhmään tai henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella. Käytännössä kiihottamisrikoksen ja uskonrauhanrikoksen välinen raja ei aina ole kovin selvä.

Oikeustieteen piirissä on esiintynyt kriittisiä näkemyksiä uskonrauhan rikkomisrikoksen tarpeellisuudesta. Suuressa osassa Eurooppaa varsinaiset jumalanpilkkasääntelyt on jo kumottu. Pohjoismaista Suomen lisäksi ainoastaan Tanskassa on kriminalisointi, mutta sitä ei ole aikoihin sovellettu. Euroopassa onkin suuntana se, että uskonnollisia ryhmiä tulisi suojella viharikoksilta samaan tapaan kuin muita suojaa tarvitsevia ryhmiä. Suomessahan näin on jo tehty. Sananvapauden näkökulmasta säännöksen kumoamista saattaisikin olla syytä harkita. Työryhmä ei ole ottanut kantaa uskonrauhan rikkomista koskevan kriminalisoinnin tarpeellisuuteen.

4. Rikosoikeudellinen vastuu internetin vihapuheista

Rikosoikeudellinen vastuu vihapuheesta internetissä on ensisijaisesti sillä, joka on saattanut vihapuheen internetiin yleisön saataville, ja samoin kuin siihen osallisella. Yleisiä rikosoikeudellisia vastuusäännöksiä täydentää verkkojulkaisun vastaavalle toimittajalle sananvapauslaissa säädetty vastuu päätoimittajarikkomuksesta.

Rikoksen tekijää on kuitenkin monissa tapauksissa vaikea selvittää ja saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Esimerkiksi televalvonta ei ole käytettävissä eikä sananvapausalain sisältämiä keinoja juurikaan käytetä. Lisäksi päätoimittajavastuu tai yleinen rikosoikeudellinen vastuu ulottuu varsin harvoin keskustelupalstan ylläpitäjään. Jälkivalvontaa suorittavan keskustelupalstan ylläpitäjän ei yleensä katsota olevan sellaisessa vastuuasemassa, että hän joutuisi vastuuseen viharikoksesta jättäessään poistamatta ylläpitämältään palstalta toisen esittämän vihapuheen.

Rikoksen tekijän selvittämismahdollisuuksia ehdotetaan lisättäväksi eduskunnan käsittelyssä olevan pakkokeinolain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Televalvonnan käyttöalaa laajennettaisiin siten, että televalvonta tulisi mahdolliseksi muun muassa kiihottamisrikoksen ja muiden sananvapausrikosten selvittämiseksi.