perjantai 24. toukokuuta 2013

Aamulehti: ”On selvää, että poliisin resursseilla ei näitä ongelmia ratkota”

Aamulehti: ”On selvää, että poliisin resursseilla ei näitä ongelmia ratkota” 24.5.2013

Vihamielisyys ja poliisin uhkailu ovat lisääntyneet Suomessa. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo, että Suomessa on seurattu huolestuneina Tukholman öisiä tapahtumia, samoin jengitaisteluja Tanskassa.

Paateron mukaan viitteitä vastaavista ilmiöistä on myös meillä.

Ilta-Sanomat: Tukholman roihu ei leviä Suomeen

Ilta-Sanomat, pääkirjoitus: Tukholman roihu ei leviä Suomeen
Suomenmaa, pääkirjoitus: Suomikin kulkee jo Husbyn tietä
Karjalainen, pääkirjoitus: Puheiden aika ohi, homma on hoidettava
Kansan Uutiset, kolumni: Mitä Husby edellä...
Turun Sanomat, kolumni: Paavo Arhinmäki: Syrjäytymisen tulipalot

Tukholman maahanmuuttajavaltaisten luoteisten lähiöiden öiset levottomuudet ovat nostaneet monen suomalaisen huulille kysymyksen, nähdäänkö samanlaisia roihuja pian Helsingissä.
Kysymys on ymmärrettävä, joskaan mellakointi ei leviä kuin kulkutauti tai muoti, vaan vaatii paikallisia sytykkeitä. Vastaus kysymykseen ”Helsinkikö seuraavaksi” on varauksellinen ei.

Vantaan Uutiset: Immenkalvoja korjattu jo pari vuosikymmentä

Vantaan Uutiset: Immenkalvoja korjattu jo pari vuosikymmentä 24.5.2013

Helsinkiläissairaala Siluetin lääketieteellisen johtajan Timo Pakkasen mukaan immenkalvon korjausleikkauksia on tehty Suomessa jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Asiakkaamme ovat Suomessa asuvia maahanmuuttajataustaisia naisia. Leikkauksia ei tulla teettämään muualta, Pakkanen sanoo.

torstai 23. toukokuuta 2013

Ilta-Sanomat: Poliisi varoittaa: Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki - kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat

Ilta-Sanomat/STT: Poliisi varoittaa: Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki - kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat 23.5.2103

Poliisi uskoo ulkomaalaisten varasryhmien määrän lisääntyvän kesällä, ja varoittaa varsinkin avoimista ikkunoista.

Poliisi on ottanut tämän kevään aikana Suomesta kiinni 2–3 ulkomaalaista varasryhmää, joita epäillään useista kymmenistä asuntomurroista.

Rikoskomisario Kari Pasanen eteläisestä poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen (PTR) rikostiedusteluyksiköstä arvioi, että ulkomaisten rikollisryhmien määrä tulee lisääntymään kesällä.

Pohjalainen: Rasismi Vaasassa: ”Yleensä haukutaan rättipääksi”

Pohjalainen: Rasismi Vaasassa: ”Yleensä haukutaan rättipääksi” 23.5.2013

Somaliasta Suomeen 12-vuotiaana muuttanut Ifrah Mahad kokee ihonväriin tai uskontoon liittyvää syrjintää jatkuvasti.

– Jos on täällä kaupungilla käymässä, niin yleensä kuulee noin kolme kommenttia ja haukutaan ”rättipääksi”. Pyhäpäivinä sitä tuntuu olevan tavallista enemmän.

Ilta-Sanomat: Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun

Ilta-Sanomat: Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5.2013

Poliisitalon edessä kaatunutta vanhaa naista auttanut somalimies joutui päällekarkauksen uhriksi Vantaan Tikkurilassa.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanslian vartija kuuli keskiviikkona avunhuutoja poliisitalon edessä. Hän ja mukaan lähtenyt konstaapeli näkivät ulkona 40-vuotiaan somalialaisen, nykyisin Vantaalla asuvan miehen, jonka kimpussa oli kaksi miestä.

Yle: Suomi sai taas Amnestylta moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta

Yle: Suomi sai taas Amnestylta moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta 23.5.2013

Ihmisoikeusjärjestö nostaa ensimmäistä kertaa vuosiraportissaan esiin myös poliisin voimankäytön Suomessa.

Amnestyn mukaan yli 65:tä prosenttia 1300:sta Suomessa säilöönotetusta turvapaikanhakijasta pidettiin viime vuonna kansainvälisten velvoitteiden vastaisesti poliisin putkassa. Raportissa nostetaan esiin tapaus, jossa alaikäinen turvapaikanhakija joutui olemaan samoissa tiloissa aikuisten kanssa Metsälän säilöönottoyksikössä kolmen kuukauden ajan.

Iltalehti: Kansanedustaja haluaa ongelmayksilöt käyttäytymiskursseille kaupunkien ulkopuolelle

Iltalehti: Kansanedustaja haluaa ongelmayksilöt käyttäytymiskursseille kaupunkien ulkopuolelle 23.5.2013
Sisäministeriön tiedote: Räsänen: Suomen poliisi käyttää maltillisesti voimakeinoja, Tukholman tapahtumat analysoitava

Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala ehdottaa maahanmuuttaja- tai muun taustan omaaville häiriökäyttäytyjille käyttäytymiskurssia.

Saarakkala on torstaina jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän ehdottaa Suomen maahanmuuttaja- tai muun taustan omaaville häiriökäyttäytyjille puolen vuoden pakollista käyttäytymiskurssia. Ehdotus liittyy Tukholman mellakoihin.

MTV3: Tuomioja myötämielinen afganistanilaisten tulkkien turvapaikalle

MTV3/STT: Tuomioja myötämielinen afganistanilaisten tulkkien turvapaikalle 23.5.2013

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) olisi valmis tarjoamaan afganistanilaisille tulkeille turvapaikan Suomesta. Hän painottaa kuitenkin, että ratkaisuvalta on sisäministeriöllä, joka käsittelee hakemuksia.

MTV3: Bussiyhtiö etsii aplodeja todistanutta kuljettajaa

MTV3: Bussiyhtiö etsii aplodeja todistanutta kuljettajaa 23.5.2013
MTV3: Bussiyhtiö kertoo saaneensa vahvistuksen rasistisesta välikohtauksesta
Helsingin Sanomat: Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
MTV3: Pakolaisapu: Rasismiin puuttuminen ei vaadi sankaritarinoita
Helsingin Uutiset: Onko tässä uusi ”Enkeli-Elisa” – helsinkiläispojan tarina löytyy useina versioina verkosta

Bussiyhtiö Pohjolan Liikenne ei ole tähän aamuun mennessä onnistunut saamaan yhtiönsä kuljettajalta vahvistusta viime perjantaina tapahtuneeksi kerrottuun välikohtaukseen liittyen.

MTV3 Uutiset ja useat muut mediat kertoivat eilen, miten bussin 58 matkustajat olivat antaneet spontaanit aplodit rasistin anteeksipyynnölle Helsingin Pasilassa. Useiden tiedotusvälineiden pyynnöstä Pohjolan liikenne on päättänyt soittaa kaikki mahdolliset kuljettajat läpi, jotta tapaukselle saataisiin vahvistus.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Aamulehti: Maahanmuuttaja ei pääse edes tiskaamaan astioita

Aamulehti: Maahanmuuttaja ei pääse edes tiskaamaan astioita 22.5.2013

Tamperelainen joogaopettaja Mouhannad Ismail, 50, haluaisi lisätöitä, koska tuntiopettajan työ on kausiluonteista ja osa-aikaista. Viimeisen puolen vuoden aikana Ismail haki 14 työpaikkaa, muun muassa tiskariksi ja siivoojaksi.

Ilta-Sanomat: Rickyn väitti nöyryyttäneensä rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti"

Ilta-Sanomat: Rickyn väitti nöyryyttäneensä rasistia Pasilassa: "Koko bussi taputti" 22.5.2013
MTV3: Nuori mies laittoi rasistin pyytämään anteeksi
Helsingin Sanomat: Huutelija sai parin euron opetuksen
Radio Nova: Rasistinen haukkuja sai maksaa omaa lääkettään Helsingissä: Rohkea toiminta kerää kiitosta!

22-vuotias Ricky Ghansah kertoo panneensa humalaisen meuhkaajan kuriin ja saaneensa kanssamatkustajien aplodit.

HS: Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta

Helsingin Sanomat: Etene: Vanhempien oltava yksimielisiä ympärileikkauksesta 22.5.2013

Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta hyväksyy yhä poikien uskonnolliset ympärileikkaukset.

Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta Etene katsoo, että poikalapsen tulee saada itse päättää muusta kuin lääketieteellisestä syystä tehtävästä ympärileikkauksesta, jos vanhemmat ovat siitä keskenään eri mieltä.

Talouselämä: Ulkomaalaisten määrästä tuli arpapeliä

Talouselämä: Ulkomaalaisten määrästä tuli arpapeliä 22.5.2013

”Ei voi hyväksyä, että tällaisessa asiassa on 50 000 ihmisen haarukka. Sehän on sama asia kuin arvaus”, sanoo Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen.

Hän puhuu maahanmuutosta, tarkemmin sanottuna tilapäisestä muutosta. Suurin tilapäinen joukko ovat muiden EU-maiden kansalaiset, joita oli viime vuonna Suomessa 50 000. Tai ehkä jopa 100 000. Kukaan ei tiedä tarkasti.

Helsingin Uutiset: Kerjäläisten uusi päiväkeskus ehkä Itä-Helsinkiin

Helsingin Uutiset: Kerjäläisten uusi päiväkeskus ehkä Itä-Helsinkiin 22.5.2013

Sörnäisissä toimivalle romanikerjäläisten päiväkeskukselle etsitään uusia tiloja.

Tilat ovat käyneet ahtaaksi ja päiväkeskus on aiheuttanut riesaa Pääskylänrinteen lähistön asukkaille.

Verkkouutiset: Itä-Suomen yliopisto kouluttaa maahanmuuttajista opettajia

Verkkouutiset: Itä-Suomen yliopisto kouluttaa maahanmuuttajista opettajia 22.5.2013

Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa alkaa syksyllä koulutus, jossa maahanmuuttajat voivat suorittaa 60 opintopisteen laajuiset opettajan opinnot.

Helsingin Uutiset: Suomen suurimmasta ostarista tuli vilkas basaari

Helsingin Uutiset: Suomen suurimmasta ostarista tuli vilkas basaari 22.5.2013

Thai Hieronta Tmi Thida, Tmi Neena, Tmi Ramadan, Islam Seurakunta, Abyssinia Etiopialainen ravintola, Terveet jalat, Metsätuottajat Oy, Itä-Helsingin Hautauspalvelu...

Reissu Puotinharjun ostarille on kuin ulkomaanmatka Helsingin sisäisellä lipulla. Aikoinaan Suomen suurimmaksi ostariksi valmistunut Puhos kärsi vielä joitakin vuosia sitten asiakaskadosta ja tyhjistä liiketiloista. Nyt se on löytänyt paikkansa.

Yle: Muhiiko myös Suomen lähiöissä levottomuutta?

Yle: Muhiiko myös Suomen lähiöissä levottomuutta? 22.5.2013
MTV3: Viharyhmien vähyys ja hyvä koulutus estävät mellakointia Suomessa
MTV3: Tutkija: Suomalainen maahanmuuttopolitiikka ei Ruotsia onnistuneempaa
Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Tukholman mellakat kertovat syrjäytymisen vaaroista
Helsingin Uutiset: Halla-aho: Mellakointia tulee vääjäämättä myös meille
Helsingin Uutiset: Kaupunkitutkija: Tukholma ei tuo kauhuskenaariota Helsinkiin
Hbl: Tid finns att rädda Helsingfors från upplopp
Uusi Suomi: Varissuosta voi tulla Suomen Husby – Maahanmuuttajat järkyttyivät
Kansan Uutiset, pääkirjoitus: Mellakoinnin voittajat eivät löydy kaduilta
MTV3: "Mellakat voivat saapua Suomeenkin"
Kaleva: Suomen Sisu: Ruotsi epäonnistunut maahanmuuttajien integraatiossa täysin

Aamu-tv:ssä esiintyneiden nuorisotyön asiantuntijoiden mukaan Suomessa ei ole lähiöitä, joihin kasautuisi syrjäytyneitä nuoria ja maahanmuuttajia Ruotsia vastaavalla tavalla.

Nuorisotyön asiantuntijat eivät usko, että Tukholman kaltaiset levottomuudet olisivat mahdollisia Suomessa.

Helsingin Uutiset: Unohtuuko päättäjiltä olennainen

Helsingin Uutiset, pääkirjoitus: Unohtuuko päättäjiltä olennainen 22.5.2013

Pääkaupunkiseudun kaupungit hiovat parhaillaan vuoden alussa alkaneen uuden nelivuotisen valtuustokauden suuria linjauksiaan, strategioitaan.

Tällä hetkellä kaikki huomio kiinnittyy hallintoon: Millaiset uudet metropolihallinnon mallit tarvitaan tulevaisuudessa? Tai miten niiden yhteyteen luodaan sosiaali- ja terveyspalveluiden hallinto?

Yle: Monikulttuurinen nuorisotyö hakee muotoaan - haasteena rasismi ja siihen puuttuminen

Yle: Monikulttuurinen nuorisotyö hakee muotoaan - haasteena rasismi ja siihen puuttuminen 22.5.2013

Nuorten kanssa työskentelevät aikuiset kokevat rasismin usein eri tavalla kuin nuoret itse. Etnisten suhteiden neuvottelukunnan Etnon tekemässä nettikyselyssä selvisi, että aikuiset saattavat tietoisesti vältellä puuttumista rasismiin, vaikka nuoret itse tätä haluaisivatkin.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Savon Sanomat: Myös Sonkajärvelle tulee sittenkin lisää pakolaisia

Savon Sanomat: Myös Sonkajärvelle tulee sittenkin lisää pakolaisia 21.5.2013

Sonkajärven kunnanhallitus päätti maanantaina, että kunta ottaa syksyllä vastaan lisää afgaanipakolaisia.

Kunnanjohtaja Simo Mäkinen esitti kunnanhallitukselle, että Sonkajärvi ei olisi ottanut tänä vuonna lisää pakolaisia. Markku Suokonautio (kesk.) teki kokouksessa vastaesityksen, jonka mukaan kunta vastaanottaa kymmenen hengen pakolaisryhmän vielä tämän vuoden aikana.

Svenska Yle: Rasistpåhopp fick oväntat slut

Svenska Yle: Rasistpåhopp fick oväntat slut 21.5.2013
Yle Areena: Ricky Ghansah följde mammas råd (video, 6 min)

I fredags stod Ricky Ghansah och väntade på bussen. En man kom upp till honom och började skrika rasistiska skällsord. Ricky valde att behandla situationen på ett annorlunda sätt.

- Först tänkte jag att jag inte bryr mig om det här, men när vi hade stigit på bussen och jag hade betalat för min resa märkte jag att någon bakom mig inte hade pengar till sin biljett. Jag vände mig om, och såg att det var samma man som bara en minut tidigare hade hånat mig, berättar Ricky.

Kansan Uutiset: Yli kahden vuoden tuomiot ihmiskaupasta Pohjanmaalla

Kansan Uutiset: Yli kahden vuoden tuomiot ihmiskaupasta Pohjanmaalla 21.5.2013

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi henkilöä kahden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksiin ihmiskaupasta. Toissijaisena syytekohtana oli kiskonnantapainen työsyrjintä, minkä vastaajat myönsivätkin. Oikeus katsoi kuitenkin menettelyn täyttävän ankaramman rikoksen, eli ihmiskaupan tunnusmerkistön.

Yle: Helsinki aikeissa ostaa ikkunanpesu-urakan yritykseltä, jolla laitonta työvoimaa

Yle: Helsinki aikeissa ostaa ikkunanpesu-urakan yritykseltä, jolla laitonta työvoimaa 21.5.2013

Työsuojelutarkastuksen yhteydessä on paljastunut, että ulkomaalaista työvoimaa käyttävä siivousalan yritys ei ole pitänyt lainmukaista työaikakirjanpitoa, eikä kaikilla työntekijöillä ole ollut edes työnteko-oikeutta Suomessa.

Professoriliitto: Yliopistojen tulee päivittää turvallisuusohjeensa Internet-aikaan

Professoriliitto: Yliopistojen tulee päivittää turvallisuusohjeensa Internet-aikaan 21.5.2103

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat lähettäneet Suomen yliopistot UNIFI ry:lle kirjelmän, jossa ne edellyttävät, että yliopistot täydentävät turvallisuusohjeensa ajan tasalle koskemaan tilanteita, joissa työntekijöiden henkilökohtaiseen turvallisuuteen kohdistuu uhkauksia verkossa ja sosiaalisessa mediassa.

Yle: Verottaja ei pääse käsiksi maahanmuuttajasiivoojiin

Yle: Verottaja ei pääse käsiksi maahanmuuttajasiivoojiin 21.5.2013

Siivousyhtiöt kannattavat varsin vaatimattomasti Suomessa - voittoprosentti on ollut keskimäärin 3 %. Talouden harmaana pulmana on, että ulkomaalaiset siivoojat jäävät vuokratyönantajan taakse pimentoon.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Yle: "Olemme uskonnon lukutaidottomia"

Yle: "Olemme uskonnon lukutaidottomia" 20.5.2013

Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Savon Sanomat: Täällä sairaalan lääkäreistä kolmannes ulkomaalaistaustaisia

Savon Sanomat: Täällä sairaalan lääkäreistä kolmannes ulkomaalaistaustaisia 19.5.2013

Paremmat työolot ja kiehtova suomen kieli houkuttelivat venäläislääkärit Sergei Paramonovin ja Mariia Butinan töihin Suomeen. Iisalmen sairaalalle venäläispariskunnan kaltaiset lääkärit ovat elinehto, sillä ilman ulkomaalaisvahvistuksia sairaalan leikkaustoiminta todennäköisesti lakkaisi.

Suomessa työskentelee noin 1300 ulkomaalaista lääkäriä, joista suurin osa tulee Venäjältä ja Virosta.

lauantai 18. toukokuuta 2013

MTV3: Harrastus maksaa liikaa – maahanmuuttajilla ei ole varaa urheilla

MTV3: Harrastus maksaa liikaa – maahanmuuttajilla ei ole varaa urheilla 18.5.2013
MTV3: Suomen somalit suunnittelevat yleisurheilutapahtumaa – haaveena olympiamitali

Maahanmuuttajien liikuntaharrastusta edistävässä järjestössä ollaan huolestuneita urheiluharrastusten kalleudesta. Etenkin maahanmuuttajataustaiset tytöt ja naiset olisi tärkeä saada kotoa ulos harrastamaan.

Pohjalainen: Tunnettu tshetsheenilaulaja odottaa turvapaikkapäätöstä Oravaisissa

Pohjalainen: Tunnettu tshetsheenilaulaja odottaa turvapaikkapäätöstä Oravaisissa 18.5.2013

Tshetshenialainen Liza Umarova myöntää, että laulut ovat johtaneet hänet paitsi menestykseen myös vaikeuksiin. Kantaaottavien laulujensa vuoksi Umarova asuukin nyt Oravaisten vastaanottokeskuksessa ja toivoo, että hallinto-oikeus kumoaa joulukuussa tulleen kielteisen turvapaikkapäätöksen.

Turun Sanomat: Neitsytleikkaukset tulivat Suomeen – Taustalla maahanmuuttajatyttöjen kokema väkivallan uhka

Turun Sanomat: Neitsytleikkaukset tulivat Suomeen – Taustalla maahanmuuttajatyttöjen kokema väkivallan uhka 18.5.2013
Yle: TS: Suomessa tehdään kymmeniä immenkalvon korjauksia

Suomessa tehdään vuosittain kymmeniä immenkalvon korjausleikkauksia. Leikkaukseen hakeutuu pääasiassa nuoria maahanmuuttajataustaisia naisia.

Toimenpiteeseen hakeutuva nainen on usein menossa järjestettyyn avioliittoon, ja hän tulee hyvin patriarkaalisesta kulttuurista.