maanantai 1. helmikuuta 2010

Mikko Puumalainen: Toteutuvatko maahan muuttaneiden naisten ja miesten perusoikeudet?

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen: Toteutuvatko maahan muuttaneiden naisten ja miesten perusoikeudet? 1.2.2010

ETNOn foorumi
Eduskunta

Otsikossa on hauska nyanssi: se ei ole maahanmuuttajat, vaan maahan muuttaneet miehet ja naiset. On oikein nähdä ero yhtäältä tietyn tapahtuman - joka on siis muutto - ja toisaalta ihmisen
ominaisuuden – joka on maahanmuuttaja - välillä. Näin myös huomio kiinnittyy siihen, että puhumme miehistä ja naisista, jolloin ymmärrämme, että sukupuolellakin merkitystä.

Maahanmuuttaja kuulostaa yhdeltä ryhmältä, jolla on joku vielä ominaisuus - tosi tai epätosi ja vielä pysyvästi.

Kun tähän vielä lisää sen tosiasian, että umpisuomalaiset pitävät vielä maahanmuuttajia lähtökohtaisesti turvapaikanhakijoina, on tieltä kyllä menty kovaa ja syvälle suomalaiseen korpimetsään. Ei ole oikein eikä todellista määritellä yksi ihminen ja hänen mahdolliset jälkeläisensä sen perusteella, että hän on syystä tai toisesta joskus muuttanut Suomeen.

Otsikon määrittely maahan muuttaneista on siis oikea.

Se tietenkin on syytä ymmärtää laajasti niin, että tarkoittaa paitsi hiljattain – ehkä 20-30 vuotta - sitten tänne tulleita, mutta myös heidän mahdollisia jälkeläisiään.

Tarkkaan ottaenhan ne, jotka ovat Suomessa syntyneet, eivät kai ole maahan muuttaneita. Siis syntyperäiset suomalaiset eivät olisi maahan muuttaneita, mutta viimeistään joku heidän esi-isistään kyllä. Siis kaikki ehkä saamelaisia lukuun ottamatta – käsitteellisesti ainakin - ovat sitten maahan muuttaneita.

[...]

Toteutuvatko maahan muuttaneiden naisten ja miesten perusoikeudet?

Otsikko sisältää haastavan kysymyksen: toteutuvatko maahan muuttaneiden naisten ja miesten perusoikeudet.

Yksinkertaisesti voisi vastata, että ei toteudu. Eivät ne aina ja täysin toteudu kenenkään kohdalla. Uudet yhteiskunnalliset olosuhteet ja ilmiöt tuovat jatkuvasti esiin uusia tarpeita. Perusoikeustyö on jatkuva matka.

Toisaalta meillä on hyvin vähän koottua tietoa perusoikeuksien toteutumisesta. Tietoja täytyy kerätä eri lähteistä, esimerkiksi virallisista tilastoista, tutkimuksista ja mediasta. Tiedot eivät useinkaan ole vertailukelpoisia ja niiden objektiivisuudesta tai metodisesta luotettavuudesta ei ole takeita. Toivon, että perustettava kansallinen ihmisoikeusinstituutio voisi juuri tähän tuoda kohennusta.

Maahan muuttaneet naiset ja miehet on tietenkin ryhmänä myös heterogeeninen. Ei voi yksikantaan yleisesti todeta, että tietyt perusoikeudet olisivat jotenkin enemmän juuri heille tärkeämpiä kuin muille. Eikä voi myöskään lähteä siitä, että maahan muuttaneiden perusoikeudet toteutuisivat yhdellä tavalla ja kantaväestön toisella tavalla.

[...]

Nostan kuitenkin esiin kaksi nähdäkseni keskeisintä perusoikeutta ja tarkastelen niiden toteutumista. Niistä on käytettävissä jonkin verran luotettavaa tutkimustietoa, jolloin myös ratkaisen edellä toteamani metodiongelman.

Tällä en tietenkään vähättele muiden perusoikeuksien merkitystä tai väitä niiden toteutuneen. Esimerkiksi julkisella vallalla on vielä paljon tehtävää pyrkiessään turvaamaan jokaiselle oikeuden työhön. On kuitenkin syytä panna merkille, että tämä perusoikeus ei ole erityisen velvoittava.

Miten siis maahan muuttaneiden naisten ja miesten yhdenvertaisuus – mukaan lukien sukupuoleen perustuva yhdenvertaisuus - ja oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen on toteutunut.

EU:n perusoikeusvirasto julkaisi viime joulukuussa laajan, kaikki EU:n jäsenvaltiot kattavan syrjintätutkimuksen ns. EU-Midis -tutkimuksen. Tutkimuksen kohteena oli etnisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden ja maahanmuuttajien kokema syrjintä arkielämässä. Tutkimus käsitti eri maahan muuttaneiden ryhmiä eri jäsenvaltioissa. Suomessa tutkittiin somalien ja venäjänkielisten asemaa. Haastatteluissa kysyttiin kohderyhmiin kuuluvilta heidän kokemuksiaan muun muassa työelämässä, koulussa, liikkeissä ja terveysviranomaisissa. Lisäksi selvitettiin kokemuksia rikoksen uhriksi joutumisesta ja poliisin toiminnasta.

Laajasta tutkimuksesta on syytä nostaa esille muutama Suomen somaliväestöä koskeva pysähdyttävä tieto:

- 47 % haastatelluista somaleista kertoi joutuneensa rikoksen uhriksi viimeisen 12 kk:n aikana. (3/EU27 EU)

- 47 % haastatelluista somaleista kertoi kokeneensa syrjintää viimeisen 12 kk:n aikana (8/EU27)

- peräti 74 tapausta jokaista 100 haastatellusta somalista kertoi joutuneensa Suomessa pahoinpitelyksi tai sillä uhatuksi viimeisen 12 kk:n aikana (1/ EU 27). Tämä todella korkea luku kertoo siitä, että monet somalit kokivat tällaista väkivaltaa useamman kerran vuoden aikana. Vertailun vuoksi voi todeta, että oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän suomalaisten kokeman väkivallan yleisyyttä koskevan uhrihaastattelututkimusten mukaan vuonna 2006 vajaa kymmenesosa suomalaisista joutui väkivallan tai uhkailun kohteeksi.

- Vakavan häirinnän luvut eivät myöskään ole lohdullisempia: 106 häirintätapausta 100 haastateltua kohti viimeisen 12 kk:n aikana (4/EU 27)

- Myös henkilöön kohdistuvat rasistisesti motivoituneet rikoksissa luvut olivat masentavia: 32 % somaleista kertoi joutuneensa tällaisen rikoksen uhriksi. Tällä irtosi 2.tila EU 27:ssä.

Tämän perusteella voi väittää, että perustuslaissa turvatut yhdenvertaisuus sen enempää kuin hengen ja terveyden suoja ei toteudu Suomessa somalien kohdalla. Ja tilanne on häpeällinen ja herättänyt huomiota Euroopassa. Vaikka ao. tutkimuksessa kohteena oli Suomen somaliväestö, ei liene aihetta olettaa, että tutkimustulokset olisivat kovin erilaiset muiden afrikkalaistaustaisten kohdalla.

[...]

Edelleenkin pitäisi sitkeästi yrittää saada yleisesti käytävää keskustelua suunnatuksi tasapainoisemmin oikeisiin asioihin: keskustelu on edelleen liian turvapaikanhakijakeskittynyttä.

Ihonvärin ja etnisen ulkonäön merkitys sen sijaan on meillä alikeskusteltu. Ja se kuitenkin on keskeinen syrjinnän tai väkivallan laukaiseva tekijä.

Toisekseen toimenpiteet ovat edelleenkin liian reaktiivisia perustuen muualta tuleviin herätteisiin: nettivihaan puututaan vasta, kun meillä on eurooppalaisia velvoitteita täytäntöön pantavina tai tapahtuu Jokelan tai Kauhajoen kaltaisia murhenäytelmiä.

EU-Midiksen osoittamat somalien ja ylipäätään mustaihoisten uhriluvut ovat niin synkät, että tarvitaan ehdottomasti erityisiä toimenpiteitä. Tähän on kuitenkin liittynyt omituinen, ehkä häpeää – toivon niin – ilmentävä hiljaisuus.

Midis -tutkimuksen suosituksissa todettiin, että niin huippukorkeat uhriutumisluvut, joita Suomen somalien kohdalla todettiin – edellyttävät jäsenvaltion yksityiskohtaista seurantaa ja rikoksentorjunta toimenpiteitä. Hyvä uutinen on se, että preventiotyö on Suomessa verraten kehittynyttä eikä Suomen poliisin toiminnan asiallisuutta tuloksissa kyseenalaistettu.

Toivottavasti kansliapäällikkö Viljasella on jotain myönteistä kerrottavaa.

Jokainen on vastuussa omasta rasismistaan. Viranomainen ei voi yksityisten ihmisten rasismia estää, mutta se voi tuomita sen, puuttua sen leviämiseen, ilmenemismuotoihin, suojata, tukea ja voimaannuttaa niitä jotka siitä kärsivät.

Kotouttamislain kokonaisuudistuksen tavoitteista on todettu, että ”lain vaikuttavuutta pyritään lisäämään erityisesti siten, että maahanmuuttajien yhdenvertaisuus kuntalaisena ja kotoutumisen kaksisuuntaisuus edistyisi.”

Rasismia ei kotouttamislailla kitketä, koska rasismi on vain yksi vihan, inhimillisen kylmyyden ja heikkouden ilmenemismuoto. Vaikka kotouttamisjärjestelmä tekisi jokaisesta mustaihoisesta suomen kielen professoreita tai ydinfyysikkoja ja syöpätutkijoita, rasismia se ei poistaisi. Sen muuttamiseen tarvitaan myös kantaväestön muutosta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kotouttamista tarvittaisi. Se on yksi tärkeä keino muiden joukossa. Siitä hyötyy koko yhteiskunta ja tietenkin maahan muuttanut.

Maahan muuttanut mies tai nainen on uusi tulija ja haastaa olemassa olevat valtarakenteet ja ajatusmallit: hän ei olekaan sellainen joka olisi osa jo olevaa järjestelmää, mutta hänetkin olisi kuitenkin huomioitava ja kohdeltava yhdenvertaisesti. Mutta se merkitsee myös väistämättä haastetta olemassa oleville rakenteille.

Olen tässä puheenvuorossa käsitellyt näitä muutoksen vaatimuksia turvallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvotyön näkökulmasta.

Maahan muuttavat testaavat sitä, miten suhtaudumme toisiimme ja erilaisuuteen. Ja erilaisuutta sentään on joka puolella. Suhtautuminen maahan muuttaviin ennen kaikkea kertoo tästä yhteiskunnasta. Jos maahanmuuttajien perusoikeudet eivät toteudu, eivät lopulta kenenkään perusoikeudet toteudu. Sellainen yhteiskunta ei voi pärjätä eikä siinä ole kenenkään hyvä elää.

Mutta Suomi ei ole sellainen yhteiskunta.