HS: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa

Helsingin Sanomat: Siirtolaisten tulolle ei ole enää vaihtoehtoa 16.12.1990

Sulkeutunut Suomi muuttuu 1990-luvulla maahanmuuttomaaksi. Ulkomaalaisia tarvitaan, jotta työt saadaan tehtyä eikä väestö kuihdu. Työvoima-asiantuntija ennustaa jopa 300000 siirtolaisen tulevan maahan.

Suomessa on valmistunut kymmenen vuoden sisällä kaksi laajaa mietintöä, joissa määritellään suomalaisen siirtolaispolitiikan periaatteet. Ne ovat kiinnostaneet poliitikkoja yhtä paljon kuin mehiläistenhoito-oppaat.

"Sekä vuonna 1980 että 1989 sanottiin, että kiva juttuhan tämä on, mutta harvat ovat olleet tosissaan kiinnostuneita. Jotkut jopa väittävät, ettei mitään mietintöjä ole tehtykään. He eivät muista", sanoo siirtolaisasian neuvottelukunnan pääsihteeri Risto Laakkonen.

HS: Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?

Helsingin Sanomat:
Ruotsalaisia emme saa, venäläisiä emme halua, olemmeko siis rasisteja?
16.12.1990

Ennen 1960-lukua suomalaiset eivät ollenkaan tienneet olevansa pahimmanlaatuisia rasisteja, kun he kiiruhtivat lukitsemaan ulko-ovensa mustalaiskaravaanin ajaessa pihaan, mutta pian he oppivat. Vuosikymmenen edistyksellinen nuoriso lähti tukka ja parta hulmuten oikaisemaan maailman vääryyksiä. Jokainen oikeaoppinen nuori halusi palavasti sosialisoida maailman ja vapauttaa mustat, ruskeat, keltaiset ja maitokahvin väriset veljensä ja sisarensa inhottavasta valkoisesta sorrosta ja riistosta.

Rotusorron vastustajien pettymykseksi eivät maailman hallitukset ja presidentit välittäneet mitään edistyksellisten suomalaisten mielipiteistä. Katseet täytyi kääntää kotimaahan, vaikkei Suomesta löytynyt nimeksikään sorrettuja mustia puolustettavaksi.

Onneksi löytyi sentään mustalaisia, joita innokkaasti ryhdyttiin auttamaan ihmisarvoiseen elämään, halusivat he tai eivät. Kaikkein ensimmäiseksi suomalaisille opetettiin, ettei mustalaista saa sanoa mustalaiseksi, vaan romaniksi. Rotusyrjintälain tultua voimaan romanistakin täytyi luopua julkisessa kielenkäytössä ja puukotusuutisissa alkoi esiintyä varhaiseläkeläisiä.

Hyvää tarkoittavien valkolaisten mustalaiskampanja kuoli vähitellen luonnollisen kuoleman, kun sortajat sen paremmin kuin sorretutkaan eivät millään lailla vaivautuneet muuttamaan käytöstään. Suomalaiset oli kuitenkin ehditty leimata siivottomiksi rasisteiksi, jotka pakottavat mustalaiset elämään sosiaalituella ja hakkaavat ja syljeksivät mielellään kaikkia muitakin vieraiden kulttuurien edustajia.

Sen koommin ei suomalaisten ole sallittu unohtaa, kuinka huonoja ja itsekkäitä ihmisiä he ovat. Heitä täytyy pöllyttää ja komentaa kuin vähälahjaisia lapsia. Muuten he karkaavat ensimmäisen näkemänsä ulkomaalaisen kimppuun. Syrjintäteoreetikot, kansainvälisyyskasvattajat ja omaa suvaitsevaisuuttaan ihastelevat vaikuttajat ja päättäjät jyrisevät, että suomalaisten on aika oppia ottamaan vastaan ulkomaalaisia: suomalaiset ovat saaneet liian kauan elää keskenään, väistää vastuutaan ihmiskunnan kurjista. Vastaan mukiseminen on sivistymätöntä ja julmaa.

Pöllytyksessä on opittu, ettei ulkomaalaisista saa enää sanoa pahaa sanaa. Ei saa epäillä, että somaleja tulee tänne siipeilemään, nauttimaan sinisilmäisten suomalaisten tarjoamasta täysihoidosta. Ei saa kysyä, mitä mikin maksaa. Suvaitsevaisuudella ei ole hintaa. Se saa maksaa mitä tahansa. Rasistiksi pääsee ihan yksinkertaisesti kysymällä, kenelle Suomi kuuluu. Suorastaan yltiörasistista on väittää, että Suomi muka kuuluisi suomalaisille.

Ulkomaalaiskeskusteluun saavat osallistua vain ne, joilla on oikeat mielipiteet. Heitä on maassa ehkä parikymmentä. Monet heistä ovat pakolais- ja ulkomaalaisorganisaatioiden palveluksessa. Sehän tekee heistä automaattisesti antirasisteja, kun taas loput noin viisi miljoonaa suomalaista ovat järjestään epäilyttävien kirjoissa. Varmoja tapauksia on löydetty kaksi: maaseudun puolueen poliisikansanedustaja Sulo Aittoniemi ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Toinen kyselee koko ajan, paljonko pakolaisavun väärinkäyttäjät maksavat Suomelle, ja toinen nauraa ulkomaalaisten omituisuuksille. Sietämätöntä!

Suomessa on tehty vain yksi laajempi tutkimus suomalaisten asenteista ulkomaalaisia kohtaan, sekin ehkä jo vanhentunut. Kun tutkimus tehtiin pari vuotta sitten, tulos ei tyydyttänyt oikein ketään. Tutkimus nimittäin väitti, etteivät suomalaiset ole yhtään sen vihamielisempiä ulkomaalaisia kohtaan kuin maailman suvaitsevaisuuskilpailuissa voittajiksi julistautuneet ruotsalaiset. Suvaitsevimpia suomalaisia olivat koulutetut naiset ja epäluuloisimpia työläiset ja ikääntyneet maalaismiehet, jotka inhosivat homoseksuaalien ja naisasianaisten ohella myös ulkomaalaisia väriin ja sivistystasoon katsomatta.

Suomalaisten ennakkoluulotkin kohdistuivat suunnilleen samoihin kansallisuuksiin kuin ruotsalaisten.

Suomalaiset ottaisivat maahan mieluummin norjalaisia, virolaisia, englantilaisia ja jopa afrikkalaisia kuin puolalaisia, saksalaisia ja venäläisiä. Turkkilaisia suomalaiset halveksivat siinä kuin ruotsalaisetkin: heitä ei haluta Pohjolaan ollenkaan.

Suomen kansainvälistäjät turvautuvat sekä syytöksiin että pelotteluun saadakseen kansalaiset uskomaan, että ulkomaalaiset tekevät maasta autuuden esikartanon. Työnantajien etujärjestöt ovat erikoistuneet pelotteluun. Parinkymmenen vuoden päästä Suomessa on vain horisevia vanhuksia, jotka kerjäävät leipänsä kadulla ja hoidon puutteessa kuolevat kuin koirat yksinäisiin kopperoihinsa. Elättäjiä ei kuulemma löydy, jos maahan ei vilkkaasti palkata ulkomaalaista työvoimaa.

Totta?

Useimpien mielestä kyllä, mutta löytyy sellaisiakin asiantuntijoita, jotka kuvittelevat Suomen selviävän varsin pitkälle omin voimin, jos työvoima sijoitetaan viisaasti: tarpeetonta väkeä lojuu pilvin pimein vakuutuslaitoksissa ja pankeissa, kaiken maailman järjestöissä, valtiohallinnon bunkkereissa ja kunnissa, jopa teollisuudessa.

Tämän väen siirtelystä nousisi kuitenkin sellainen poliittinen poru, että varminta lienee valmistautua ulkomaalaisten tuloon. Elinkeinoelämän valtuuskunta on kehottanut nelikymppisiä opiskelemaan muutaman sanan puolaa, jotta he aikanaan tulisivat toimeen hoitajiensa kanssa. Unkariakin kannattaisi harkita, sillä unkarilaiset viranomaiset ovat jo kyselleet Suomen työvoimaministeriöstä, pääsisikö tänne töihin.

Suomen ulkomaalaispolitiikan kehittelijät hurskastelevat, ettei ulkomaalaisia oteta Suomeen tekemään halpoja, likaisia töitä. Tuoreimmissa kaavailuissa on suorastaan ehdotettu, että ulkomaalaisia on suosittava työhönotossa, opetuksessa ja asuntopolitiikassa.

Kaikkialla muualla, jopa humaanissa Ruotsissa, siirtolaiset ja pakolaiset tekevät halpaa työtä, mutta myöhäisheränneen Suomen täytyy ilmeisesti näytellä vieraskoreaa, vaikka henki menisi.

Taikasana, jolla suomalaisia painostetaan hyväksymään ulkomaalaiset, on monikulttuurisuus: Suomesta halutaan tehdä monikulttuurimaa, jossa erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset elävät kuin kyyhkyslakassa toinen toistaan rakastaen ja rikastuttaen.

Monikulttuurisessa Ruotsissa ulkomaalaiset tekevät 15 prosenttia rikoksista, vaikka heitä on vain viisi prosenttia väestöstä. Monikulttuurisessa Suomessahan ulkomaalaiset eivät tietenkään rötöstelisi ja jos rötöstelevät, niin jotainhan värikkäämmästä ja rikkaammasta elämänmuodosta täytyy maksaa.

Kun muslimimies tappoi uskottoman vaimonsa, niin takavuosien suvaitsevainen ruotsalainen alioikeus määräsi hyvin lievän rangaistuksen, koska uskottoman naisen tappaminen ei nyt kertakaikkiaan ollut miehen omassa kulttuurissa järin vakava rikos.

Mitenkähän pitkälle tulevaisuuden monikulttuurisessa Suomessa joustetaan sitten, kun saamelaisten joiut on korvattu muessinien rukouskutsuilla?

Suomalaisten on selitetty pelkäävän ulkomaalaisia siksi, että suomalaisten itsetunto on niin heiveröinen. Heikkoa itsetuntoa on jumputettu suomalaisten päähän niin kauan, että he saattavat jo itsekin luulla olevansa rasistinrääpäleitä, joita pitääkin rangaista monikulttuurisuudella.

ANNELI SUNDBERG

HS: Somalipakolaisia tuli jälleen

Helsingin Sanomat: Somalipakolaisia tuli jälleen 28.11.1990

Ulkoministeriö ottaa yhteyttä Neuvostoliittoon pakoreitin sulkemiseksi
Suomeen tuli tiistaina 37 uutta somalialaista turvapaikan hakijaa. Pakolaiset tulivat aamulla Moskovan pikajunalla Tolstoilla Vainikkalaan, josta he jatkoivat Helsinkiin ja edelleen tilapäiseen majoitukseen Turkuun.

Maanantaina samaa reittiä saapui toistaiseksi suurin Neuvostoliiton kautta kulkenut pakolaisryhmä, 119 somalia. Turvapaikkaa hakevia somaleita on Suomessa tällä hetkellä yli tuhat eli yli puolet kaikista turvapaikanhakijoista.

Pakolaisten kulku Somaliasta Neuvostoliiton kautta Suomeen oli syksyn ajan vähissä Suomen ja Neuvostoliiton sovittua kulun valvonnasta. Suomen viranomaiset eivät osaa sanoa, miksi reitti on avautunut uudelleen.

HS: Pakolaisten luvattu maa?

Helsingin Sanomat:
Pakolaisten luvattu maa?
19.10.1990

Ulkomaalaiset eivät enää kavahda pimeää, pakkasta ja suomalaista luonnetta. Heitä tulee maalta, mereltä ja ilmasta, idästä ja etelästä. He etsivät kuka mitäkin: yksi turvaa, toinen leipää, kolmas ilmaista täysihoitoa. Annammeko heidän tulla?

Suomalaisten ei ole tarvinnut tähän saakka vakavissaan keskustella ulkomaalaispolitiikasta. Vain pikku pärskeitä maailman pakolais-ja siirtolaisvirroista on osunut Suomeen.

Nyt on todellisuus saavuttamassa meidät.

Nääntyvän Pohjois-Afrikan somalit ovat keksineet pohjoisen pikkumaan, jossa kaikki ovat rikkaita. Romanialaiset nuoret miehet etsivät täältä onneaan. Neuvostoviranomaiset pelottelevat miljoonilla elintasopakolaisilla, jotka eivät jaksa jonottaa Neuvostoliiton kaupoissa, vaan pakkaavat matkalaukkunsa ja suunnistavat Suomen rajalle.

Maahantulijoiden kertomukset kotimaansa oloista ovat toinen toistaan kauheampia.

Voivatko ne kaikki olla totta? Yritetäänkö meitä vain käyttää hyväksi? Mitä tekevät meidän poliitikkomme, etteivät vieraisiin tottumattomat suomalaiset joudu paniikkiin ja ala tuntea itseään syrjityksi omassa maassaan? Tähän saakkahan poliitikot ovat olleet yhtä hämmentyneitä kuin tavallinen kansa.

Suomesta anoo tänä vuonna turvapaikkaa noin 2000 pakolaista - pohjoismaisittain vielä vähän - mutta ensi vuonna anojia arvioidaan tulevan 5000-6000. Heistä vain pieni osa jää maahan, mutta muitakin on elätettävä ainakin jonkin aikaa.

Onko meillä johdonmukaista pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa? Paljonko voimme ottaa maahan ulkomaalaisia töihin ja suojaan, pääministeri Harri Holkeri?

"Lukumääristä ei voida puhua. Kukaan ei voi etukäteen tietää, paljonko turvapaikan kysyjiä tulee, mutta kaikesta päättäen määrät ovat huomattavassa kasvussa. Mistä he tulevat? Osa Itä-Euroopan kautta, osa Pohjoismaista. Useimmat joudutaan palauttamaan, koska he eivät täytä pakolaiskriteereitä."

Pelkällä hellyydellä ja myötätunnolla turvapaikan anojien kanssa ei pärjää, Holkeri opastaa. Monet ovat kulkeneet ihmisvälittäjien käsien kautta, ja heille on pantu sanat suuhun.

"Viranomaisten määräyksiä rikotaan ja kierretään. Tullaan esimerkiksi Suomen rajalle eikä osata yhtään englantia. Kun on päästy maahan, englanti opitaan muutamassa päivässä. Välittäjien kautta kulkeneita ihmisiä on opastettu käyttäytymään siten, että viranomaisilla on mahdollisimman hankalaa."

Ruotsalaisten hyväntahtoisuutta käytettiin väärin varsin pitkään, Holkeri muistuttaa. Suomessa ei kuulemma aiota sortua samaan: ulkomaalaislainsäädäntöä uudistettaessa on otettu huomioon, että väärinkäyttäjiäkin voi liikkua todellisten pakolaisten seassa.

Mitä pääministeri vastaa eläkeläiselle, joka uskoo, että ulkomaalaisia pallutetaan Suomessa hänen kustannuksellaan?

"Eihän pakolaisten asema niin kaksinen ole, vaikka hänestä aiheutuukin 8500 markan kustannukset kuukaudessa. Ihmisiä ei voi arvioida rahalla. Se on vierasta. Kristilliseen etiikkaan kuuluu elämän kunnioittaminen ja lähimmäisen auttaminen. Siltä pohjalta meidän täytyy toimia."

Loppujen lopuksi, Holkeri muistuttaa, maahan tulevat ihmiset eivät ole se suurin ja kallein ongelma. Saasteet, jotka eivät ilmoittaudu ulkomaalaiskeskuksessa, ovat Holkerin mukaan todellinen uhka ja rahareikä.

Hän sentään myöntää, että on vakava paikka, jos itärajalle ilmestyy joukoittain elintasopakolaisia. Keskustelu uhkaavasta venäläistulvasta ei miellytä häntä: suu on parempi pitää supussa, ettei maassa pääse syntymään katastrofimielialaa.

KRIISISUUNNITELMA ON OLEMASSA

"Ihmisiä on autettava siellä, missä he asuvat. Ei ole kenenkään edun mukaista, että he lähtevät liikkeelle. Jörn Donner kysyi minulta, mitä teemme, jos 200.000 ihmistä tulee itärajan takaa, ammummeko heidät. Emme tietenkään. Soppakanuunakin on aika hyvä ase kuten olen joskus sanonut. Miljoonia me emme tietenkään pysty hoitamaan, vaikka meillä olisi millaiset maatalouden ylituotanto-ongelmat, mutta me voisimme auttaa lähialueitamme."

Onko meillä siis kriisisuunnitelma, jos Neuvostoliitossa syntyy kaaos?

Holkeri menee vaikean näköiseksi.

"No, täytyyhän meillä olla suunnitelmat valmiina. Meillä ON kriisisuunnitelma. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä siinä, että julistaisimme tämän valmiutemme yksityiskohdat maailmalle. Jos katamme pöydän johonkin tiettyyn paikkaan, niin kyllä sinne tietysti ruokavieraita tulee."

Suomi ei ole kärkkäästi tyrkyttämässä apuaan Neuvostoliittoon. Holkeri lähtee siitä, että apua pyydetään.

"Nämä ovat kahdenvälisiä asioita. Me emme lähde toimittamaan jotakin apua noin vain summamutikassa ilman virallista pyyntöä ja sen pohjalta tapahtuvaa yhteistyötä."

Neuvostoliittolaisten kanssa on siis keskusteltu hätäavusta?

"Jos sanotaan sillä tavalla, että meidän huomiotamme on kiinnitetty niihin ongelmiin, jotka ovat kasvamaan päin."

Jos nälkäpakolaisten telttaleirejä syntyy, kummalle puolen rajaa ne pystytetään?

"Me pyrimme auttamaan ihmisiä heidän kotonaan. Täytyy muistaa, että ne ihmiset, jotka asuvat meidän lähialueillamme, eivät suinkaan hätkähdä ensimmäisestä vaikeudesta. Siellä on sentään eletty paljon vaikeampia aikoja ja selviydytty . Eikä meidän pidä kuvitella, että ihmiset ovat valmiit jättämään kotinsa noin vaan."

Ei pidä manata esiin vaikeuksia, Holkeri korostaa: mitä vähemmän kauhukuvia maalaillaan, sitä parempi.

"Kun visioita vaaditaan, kannattaa katsoa, mitä visio tarkoittaa. Se tarkoittaa muun ohella harhanäkyä."

Pystymmekö hallitsemaan pakolaisvirrat, tapahtui mitä tapahtui?

"Ainahan maailmanlopun ennustajia on olemassa. Sellaiset asiat, jotka nyt ovat näköpiirissä, kyetään hallitsemaan. Jos ei kyettäisi, siitä pitäisi ilmoittaa."

Omin neuvoin Suomeen tulevat pakolaiset ovat uusi ja yllättävä ilmiö paitsi kansalaisille myös viranomaisille. Ulkomaalaiskeskus meni aluksi täysin tukkoon. Edes mappeja anomusten säilyttämiseen ei ollut riittävästi. Nyt on luvassa lisää virkamiehiä, lisää tietotekniikkaa, lisää mappeja, mutta vie aikansa ennen kuin koneisto alkaa toimia täydellä teholla. Vielä toistaiseksi asialliset ja asiattomat turvapaikka-anomukset seilaavat byrokratiassa kuukausikaupalla. Jokainen kuukausi tikittää suomalaisille 17 miljoonan laskun.

Turvapaikan hakija saattaa viipyä Suomessa vuoden ja ylikin, vaikka heti ensimmäisten kuulustelujen jälkeen on selvää, ettei turvapaikkaa heltiä. Jotkut lähtevät vapaaehtoisesti, kun pyyntö on evätty, mutta yhä useammat ymmärtävät jäädä odottamaan karkotusta. Jos eivät ymmärrä, humaanit pakolaisviranomaiset kyllä neuvovat.

Sisäministeri Jarmo Rantanen kuvailee pitkään ja vakuuttavasti, mitä kaikkea on tehty, jotta käsittelyajat nopeutuisivat ja todelliset tarvitsijat seuloutuisivat esiin.

"Meistä tämä tuntuu dramaattiselta, kun kaikki on niin uutta, mutta muualla Euroopassa käsittelyajat ovat pitempiä. Saattaa kestää vuosiakin ennen kuin turvapaikkapäätös tehdään."

Tällä hetkellä viranomaiset ovat toivottomasti sotkeutuneet somaleihin, joita on maassa nyt 800 ja lisää tuntuu tippuvan koko ajan. Pakoreitti kulkee Moskovan kautta.

SUOMI ON YK:N LINJOILLA

Virtaa Moskovasta ei ilmeisesti voi pysäyttää, sisäministeri Rantanen?

"Hyvä kysymys. Viime aikoina olemme keskustelleet paljon siitä, eikö Neuvostoliitto ole somaleille turvallinen maa. Jos somalit tulisivat Suomeen Ruotsin kautta, me voisimme palauttaa heidät, koska Ruotsi on Geneven pakolaissopimuksen mukainen turvallinen ensimaa. Onko Neuvostoliitto erilainen? Monien asiantuntijoiden mielestä ei ole. Kyllähän me joudumme harkitsemaan rajalta käännyttämistä, jos joukot kasvavat ylivoimaisen suuriksi. Toistaiseksi emme ole katsoneet käännyttämistä tarpeelliseksi."

Rantanen pitää kylmäjärkistä pakolaispolitiikkaa parempana kuin yltiöhumanismia, vaikka häntä sitten syytettäisiinkin raakuudesta.

Leveämmän leivän perään lähteneelle pakolaiselle Rantanen ei suo turvapaikkaa.

"Me olemme täysin YK:n linjoilla, eikä sielläkään pidettäisi pakolaiskriteereiden laventamisesta epämääräiseen humaaniin suuntaan. Pakolaisia on maailmassa nytkin niin paljon, ettei heitä millään pystytä hoitamaan."

Rantanen toivoo, että eduskunnan tulevassa ulkomaalaislakikeskustelussa syntyy selkeä linja siitä, paljonko ns. spontaanipakolaisia Suomeen otetaan.

Rantasen toivomuslistalla on myös siirtolaispoliittinen ohjelma: pakolaiset eivät ole mitään siirtotyöläisiä. Työvoima on hankittava erikseen, mutta mistä?

Suomi tahtoisi koulutettuja ihmisiä, jotka pystyvät sopeutumaan maan henkiseen ilmapiiriin ja työelämään. Sellaisia ei vain ole tarjolla.

Koulutettuja länsieuroopalaisia Suomi ei kiinnosta vähääkään. Idästä on tulijoita, mutta otetaanko heitä maahan? Rantanen ei tiedä vastausta: inkeriläiset ovat selvä tapaus, mutta muuten peli on avoin. Hallitus hahmottelee jonkilaista Kanadan mallista, aika itsekästä siirtolaispolitiikkaa, mutta toistaiseksi lähinnä itselleen mielenylennykseksi.

Jos hallituksen edustajat eivät uskalla ääneen sanoa, paljonko ulkomaalaisia Suomen yhteiskunta kestää, niin avosuisempia eivät juuri ole puolueidenkaan edustajat. He ovat vähän kuin eksyksissä pohdittuaan vuosikausia, montako kilttiä vietnamilaista Suomen maaseudulle voidaan sijoittaa.

Kaikki ovat valmiit viemään ruokaa Karjalaan ja auttamaan henkensä kaupalla pakenevia. Kaikki korostavat, että pakolaisia pitää ottaa vain sen verran kuin asuntoja ja töitä riittää. Elintasopakolaisia kohtaan ei myötätuntoa osoita juuri kukaan muu kuin ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jörn Donner, jolle pakolainen on pakolainen pakenee hän sitten mitä tahansa.

"Minun mielestäni henkilö, joka ei voi harjoittaa ammattiaan eikä toimia taloudellisesti jossakin maassa on pakolainen siinä missä joku ns. poliittinenkin pakolainen."

Donner on varma, että Suomi pystyisi hyvin ottamaan maahan 15000 ulkomaalaista vuodessa.

Vihreiden David Pemberton on donnerilaisilla linjoilla: maahan mahtuu hyvin kymmeniätuhansia ulkomaalaisia.

Muiden puolueiden edustajat eivät uskalla puhua numeroin.

Pidättyvä linja, kokoomuksen Pekka Kivelä antaa ohjeeksi.

Keskustan Erja Tikka kehottaa noudattamaan pakolaissopimusta.

Vasemmistoliiton Claes Andersson vetoaa vastuuseen: Suomella on sama vastuu pakolaisista kuin muillakin pohjoismailla.

Maaseudun puolueen Sulo Aittoniemi on juuri nähnyt vietnamilaisen pullakuskin. Sellaiset pakolaiset hänkin hyväksyy, mutta ei "keppaheikkejä".

"Meille tulee turvapaikan hakijoita, jotka on hylätty muualla. Suomi on roskasanko!"

Aittoniemi epäilee, että karkotetut "keppaheikit" pyrkivät takaisin väärällä nimellä. "Heille pitäisi lyödä otsaan tai kämmeneen näkymätön leima. Ultraviolettisäteellä voitaisiin sitten katsoa, onko hän jo käynyt maassa."

Aittoniemen leimausesitykseen ei sosiaalidemokraattien Ulpu Iivari osaa sanoa muuta kuin: "Oi, oi, oi."

Anneli Sundberg

HS: Ulkomaalaiskeskuksen johtaja epäilee: Turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti

Helsingin Sanomat: Ulkomaalaiskeskuksen johtaja epäilee: Turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti 1.8.1990

Sisäasiainministeriön ulkomaalaiskeskuksen johtaja Risto Veijalainen epäilee, että turvapaikan hakijoita tuodaan Suomeen järjestelmällisesti. Veijalainen kertoo, että tällaisiin johtopäätöksiin on päädytty turvapaikan hakijoiden kertomusten perusteella.

"Kyllä tässä hakijoiden kertomusten mukaan on jokin taho, joka järjestelee turvapaikan hakijoiden tuloa Suomeen. Tietoa ei ole saatu suoraan puheista, vaan niiden perusteella on tehty johtopäätöksiä. Sitä, harrastaako maahantuontia organisaatio vai henkilö, en lähde arvailemaan."

HS: Suomeen saapui Somaliasta lähes sata spontaanipakolaista

Helsingin Sanomat: Suomeen saapui Somaliasta lähes sata spontaanipakolaista 22.7.1990

Suomeen saapui Somaliasta lähes sata spontaanipakolaista


Apua majoitukseen kesähotelleista

Suomeen saapui perjantaina ja lauantaina Nuijamaan rajanylityspaikan kautta yhteensä 83 somalipakolaista. Uudet pakolaiset jouduttiin majoittamaan Imatralla kesähotelleihin, koska Rauhassa sijaitsevan vastaanottokeskuksen 150 paikkaa olivat jo täynnä.