torstai 29. maaliskuuta 2007

HS: Ulkomaalaisvirasto alkaa käännyttää turvapaikanhakijoita Pohjois-Irakiin


Helsingin Sanomat:
Ulkomaalaisvirasto alkaa käännyttää turvapaikanhakijoita Pohjois-Irakiin
Turvapaikanhakijoiden määrä laskussa
Uvi haluaa lisätä keskustelua kansalaisjärjestöjen kanssa
29.3.2007


Ulkomaalaisvirasto (Uvi) alkaa käännyttää pohjoisirakilaisia turvapaikanhakijoita takaisin kotiseuduilleen. Tähän asti irakilaiset turvapaikanhakijat ovat saaneet Suomesta vähintään tilapäisen oleskeluluvan, koska palautuksia Irakiin on pidetty teknisesti mahdottomina esimerkiksi luotettavien lentoyhteyksien puuttumisen vuoksi.

Uvin mielestä palautuksista on tullut mahdollisia kolmeen Pohjois-Irakin kurdimaakuntaan: Dohukiin, Arbiliin ja Suleimaniin.

Se voi merkitä huomattavan monelle irakilaiselle lähtöpasseja Suomesta, sillä Uvin turvapaikkayksikön johtajan Esko Revon mukaan suuri osa irakilaisista turvapaikanhakijoista on ollut kotoisin juuri näiltä alueilta.

Ulkomaalaisvirasto päätti uudesta linjauksesta tällä viikolla, eikä se ole tehnyt vielä yhtään käännytyspäätöstä.

-----

Turvapaikanhakijoiden määrä on alkuvuoden tietojen perusteella edelleen laskussa. Tammi-helmikuun aikana Suomesta haki turvapaikkaa yhteensä 221 ihmistä. Koko viime vuonna hakijoita oli yhteensä yli 2 300.

Eniten turvapaikanhakijoita saapui alkuvuonna Suomeen Irakista, yhteensä 43. Seuraavaksi suurimmat hakijaryhmät tulivat Serbiasta, Venäjältä ja Turkista.

-----

Ulkomaalaisviraston (Uvi) ylijohtaja Jorma Vuorio ehdottaa, että Uvin yhteyteen perustettaisiin Ruotsin tapaan eräänlainen neuvottelukunta pohtimaan viraston toimintaa.

Hänen mukaansa siihen voisi tulla edustajia Uvin lisäksi esimerkiksi eduskunnasta, ministeriöistä ja kansalaisjärjestöistä kuten Amnestystä, Ihmisoikeusliitosta ja Suomen pakolaisavusta.

Neuvottelukunta voisi avoimesti keskustella Uvin tavasta soveltaa lakeja ja tehdä päätöksiä.

Neuvottelukunta ei kuitenkaan olisi valvontaelin, eikä sillä olisi päätösvaltaa Uvin asioissa.

Ylijohtaja Vuorion mukaan ajatustenvaihto voisi auttaa sekä Ulkomaalaisvirastoa omassa työssään että ulkopuolisia ymmärtämään Uvin toimintaa.

Vuorio myöntää, että ehdotuksen taustalla on Ulkomaalaisviraston ajoittain saama kielteinen julkisuus.

"Minulla on tunne, ettei poliisiakaan seurata yhtä tarkasti kuin meitä", Jorma Vuorio toteaa.

Ylijohtaja arvelee, että Uvin saama kielteinen julkisuus johtuu viraston toimialasta. Ulkomaalaisasiat herättävät herkästi erilaisia tunteita.