lauantai 6. joulukuuta 2014

Kaleva: Kova väite perussuomalaisten rasismikohuista: ”Se ei ole sattumaa”

Kaleva: Kova väite perussuomalaisten rasismikohuista: ”Se ei ole sattumaa” 6.12.2014

Julkisuudessa käytävästä maahanmuuttokeskustelusta väitöskirjaansa valmisteleva tutkija Niko Pyrhönen arvioi, että Suomen uuspopulistinen liikehdintä käyttää kohujulkisuuden logiikkaa hyväkseen.

– Kun ilmiö herättää tunteita ja kuohuttaa molemmin puolin, sitä jaetaan sosiaalisessa mediassa. Suurin mahdollinen julkisuus on aina radikaalin tahon etu, Pyrhönen sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi perussuomalaisten puolue on hyötynyt maahanmuuttovastaisimpien jäseniensä esilläolosta. Se mahdollistaa pelaamisen kaksilla korteilla: radikaalien edustajien kannattajia tavoitellaan ja heidän tekemisistään irtisanoudutaan julkisuuden paineesta.

– Vaikka yksittäiset kohut ovat sattumanvaraisia, puolue on rakennettu siten, että niitä syntyy. Se ei ole sattumaa, Pyrhönen sanoo.

Hänen mukaansa suomalaisissa rasismikohuissa on usein hyvin samankaltainen kehityskaari.

Ensin harvojen tietämä tapaus tallentuu nettiin ja sitä puidaan samanmielisten nettifoorumeilla. Kun perinteinen media löytää kohutapauksen ja uutisoi siitä, keskiöön nousevat henkilöt. Nämä yrittävät puolustautua vetoamalla alkuperäisen puheenvuoron satiiriseen tai humoristiseen luonteeseen.

Pyrhönen laskee, että viimeisen kahden vuoden aikana tätä kaavaa ovat noudattaneet ainakin James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen hihamerkkiesitys, Hirvisaaren vieraan Seppo Lehdon natsitervehdys eduskunnan lehteriltä sekä perussuomalaisen kunnanvaltuutetun Jani Viinikaisen esiintyminen Hitler-naamio päässä Hetero Pride-tapahtumassa.

Medialta toivotaan kannanottoa

Mediaa Pyrhönen neuvoisi ottamaan nykyistä hanakammin kantaa.

– Jos näiden henkilöiden tekemisistä halutaan tehdä juttuja, pitäisi kirjoittaa auki, mitä oikeasti tapahtuu. Ei vain todeta, että tässä on tällaisia ja tällaisia puolia, vaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja näyttää, miten virheellisin argumentein erilaisia pelkoja lietsotaan, Pyrhönen kehottaa.

Tutkijoita Pyrhönen suosittelee puolestaan pidättäytymään tunteellisista reaktioista, kun media pyytää heiltä kommentteja äärioikeiston aiheuttamiin kohuihin.

– Jos toinen puoli on täysin kylmän rauhallinen, siitä ei saa niin hyvää draamaa, hän muistuttaa.

Helsingin yliopiston CEREN-tutkimuskeskuksessa vaikuttava Pyrhönen on yksi vastikään julkaistun Ulos kammioista! -teoksen kirjoittajista. Kirjassa useat maahanmuuttotutkijat valottavat kokemuksiaan osallistumisestaan julkiseen keskusteluun. Teoksen on julkaissut Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen keskus Etmu ry.