Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilkka Herranen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ilkka Herranen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. syyskuuta 2015

Yle: Valtaosa Suomeen tulevista maksaa salakuljettajille – "Miksi he eivät maksaisi suoraan Finnairille?"

Yle: Valtaosa Suomeen tulevista maksaa salakuljettajille – "Miksi he eivät maksaisi suoraan Finnairille?" 21.9.2015

Suomeen kuusi vuotta sitten salakuljettajien avulla tullut Bikhtiyar Qader ihmettelee miksi rahojen annettaan valua rikollisille. Miksi Suomeen ei ole enemmän laillisia reittejä?

tiistai 15. syyskuuta 2015

Iltalehti: Suomi ei ota käyttöön rajatarkastuksia

Iltalehti: Suomi ei ota käyttöön rajatarkastuksia 15.9.2015

Hallitus ei harkitse EU:n sisärajatarkastusten palauttamista, mutta "pitää yllä valmiutta tähän".

Rajaturvallisuusasiantuntija Ilkka Herranen Rajavartiolaitoksesta arvioi aiemmin (IL 1.9.), että turvapaikanhakijoiden liikkumisesta ei muodostu sellaista yleiseen järjestykseen liittyvää uhkaa, jonka perusteella päätös rajatarkastusten palauttamisesta voitaisiin tehdä.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

HS: Kerrataanpa näitä raja-asioita: Pitääkö turvapaikanhakijat ottaa vastaan? Voiko Suomen rajat sulkea?

Helsingin Sanomat: Kerrataanpa näitä raja-asioita: Pitääkö turvapaikanhakijat ottaa vastaan? Voiko Suomen rajat sulkea? 30.8.2015

Lause kuulosti jämäkältä.

"Vapaa liikkuvuus ei voi tarkoittaa hallitsematonta liikkuvuutta."

Sen sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö tiistaina puheessaan suomalaisille suurlähettiläille. Hän viittasi Eurooppaan saapuviin turvapaikanhakijoihin. Lause nousi otsikoihin, ja heti jotkut poliitikot kertoivat olevansa samaa mieltä.

lauantai 4. helmikuuta 2012

MTV3: Suomeen yrittää laittomasti aiempaa enemmän afrikkalaisia

MTV3: Suomeen yrittää laittomasti aiempaa enemmän afrikkalaisia 4.2.2012
Verkkouutiset: Yhä useampi afrikkalainen yrittää laittomasti Suomeen

Suomeen laittomasti yrittävien joukossa on yhä useammin ihmisiä läntisestä ja keskisestä Afrikasta. Uusia tulomaita ovat esimerkiksi Kamerun, Norsunluurannikko ja Kongo. Valtaosa tulijoista on nuoria miehiä.

Useimmille Suomi on kauttakulkumaa, josta aiotaan jatkaa muualle Schengen-alueelle. Suosikkimaita ovat Italia, Espanja, Ranska ja Saksa.

perjantai 27. tammikuuta 2012

YLE: EU:n heikoin lenkki löytyy Turkin ja Kreikan rajalta

YLE Uutiset: EU:n heikoin lenkki löytyy Turkin ja Kreikan rajalta 27.1.2012

Suurin osa Eurooppaan suuntautuvasta, laittomasta maahantulosta kulkee Kreikan ja Turkin välisen rajan yli. Tulijoiden lähtömaiden skaala on laaja. Eniten ihmisiä saapuu Afganistanista, Pakistanista, Bangladeshista, Algeriasta ja Marokosta. Varsinkin pakistanilaisten määrä on kasvanut viime aikoina, Rajavartiolaitoksen esikunnan rajaturvallisuuden asiantuntija, majuri Ilkka Herranen sanoo.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Vihreä Lanka:  EU hidastelee päätöksiään Libyan pakolaiskysymyksessä

Vihreä Lanka: EU hidastelee päätöksiään Libyan pakolaiskysymyksessä 3.3.2011
YLE: Ykkösen aamu-tv: Pakolaisvirta Eurooppaan kiihtyy (video, 12:24)

Samaan aikaan, kun humanitaarinen kriisi pahenee Libyassa, Euroopan unioni ei ole päässyt yhteisymmärykseen Afrikasta tulevien pakolaisten kohtelusta.

Eilen keskiviikkona Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ilmoitti, että EU antaa 10 miljoonaa euroa humanitaariseen apuun Egyptin ja Tunisian rajoille olevan pakolaiskriisin hoitamiseen.