lauantai 16. kesäkuuta 2007

HS: EU kaavailee pakolaisten sirottelua maasta toiseen

Helsingin Sanomat kirjoittaa EU:n pohtivan pakolaisten jakamista jäsenmaiden kesken. Komission ehdotuksen eli ns. vihreän kirjan mukaan pakolainen voisi joutua muuttamaan Euroopassa maasta toiseen. EU aikoo myös yhtenäistää turvapaikan myöntämisen perusteet. Kolmas uudistus olisi koko EU-alueen kattava oikeus turvapaikkaan esimerkiksi huonon terveydentilan tai vanhuuden takia, vaikka ei olisikaan varsinaista suojelun tarvetta.

Helsingin Sanomat:
EU kaavailee pakolaisten sirottelua maasta toiseen
16.6.2007

Vihreä kirja - Yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän tulevaisuus
Bryssel 6.6.2007


Euroopan unioni pohtii pakolaisten ja muiden suojeluun oikeutettujen tasapuolista jakamista jäsenmaiden kesken.

Tulevaisuuden pakolainen saattaa suunnitelman toteutuessa joutua muuttamaan Euroopan unionin yhdestä jäsenmaasta toiseen.
[...]
Vihreä kirja on komission ehdotus, jonka on tarkoitus tehdä unionin 27 jäsenmaan kirjavista turvapaikkamenettelyistä yksi yhtenäinen ja tasapuolinen järjestelmä.

Nykyisellään turvapaikkahakemukset jakautuvat epätasaisesti unionimaiden kesken. Esimerkiksi Ruotsiin jätetään vuosittain noin 20 000 turvapaikkahakemusta, kun taas Viro vastaanotti viime vuonna vain viisi hakemusta.
[...]
Lisäksi unioni suunnittelee jäsenilleen yhteistä turvapaikkahakemusten käsittelyjärjestelmää, joka yhtenäistäisi myös turvapaikan myöntämisen perusteita.

Nyt jokainen EU-maa päättää itselleen jätetyistä turvapaikkahakemuksista, mikä puolestaan johtaa EU:n mukaan niin sanottuun turvapaikkaturismiin: turvapaikanhakijat matkustavat EU-maasta toiseen ja jättävät hakemuksia sinne tänne.

"Turvapaikkakäytäntöjen yhtäläistäminen on kannatettavaa, kunhan järjestelmää ei yhtenäistetä heikoimman eurooppalaisen mallin mukaan", [Suomen Pakolaisavun toiminnanjohtaja] Kim Remitz toteaa.

Komission kolmas uudistus olisi yhtäläisen, koko EU-alueella pätevän aseman antaminen sekä pakolaisille että niille, joilla on oikeus suojeluun niin sanottujen muiden syiden perusteella. Hakija voi saada turvapaikan esimerkiksi huonon terveydentilan tai vanhuuden takia, vaikka hänellä ei olisikaan varsinaista suojelun tarvetta.

Yhtäläinen asema takaisi, että kaikilla suojeluun oikeutetuilla olisi samat oikeudet esimerkiksi EU-maiden työmarkkinoilla. Nyt osa unionin jäsenistä sallii suojeluun oikeutettujen työskennellä, osa taas rajoittaa työskentelyä.
[...]