keskiviikko 19. marraskuuta 2003

MTV3: Maahanmuuttajien työllistämissuunnitelma arveluttaa

MTV3: Maahanmuuttajien työllistämissuunnitelma arveluttaa 19.11.2003

Suomessa asuvien maahanmuuttajien työllisyyttä halutaan parantaa monella rintamalla. Eilisen selvityksen esittämät keinot, kuten työnantajien rahallinen tukeminen ja maahanmuuttajien suosiminen työhönottotilanteissa, eivät kuitenkaan saa varauksetonta kannatusta asiantuntijoilta.

Joka kolmas työtä hakeva maahanmuuttaja jää tällä hetkellä työmarkkinoiden ulkopuolelle. Eilen julkaistu valtion tilintarkastajien teettämä selvitys tarttuu ongelmiin selkeillä ehdotuksilla. Työllisyystilanne paranisi esimerkiksi siten, että maahanmuuttajaa suosittaisiin työhönottotilanteessa.

- Tällainen ajatteluhan on esimerkiksi Etelä-Afrikassa, jossa suositaan mustien työllistymistä valkoisten kustannuksella. Yhdysvalloissa tällaista ajattelua myös on, meidän perustuslaissa kuitenkin kansalaisten tasavertaisuus myös työhönotossa on ehdoton periaate, kertoo apulaisjohtaja Matti Viialainen SAK:sta.


- Tietenkin positiivinen diskriminaatio on hirveän kaksiteräinen. Monta kertaa pitää sitä miettiä, voidaanko sellaiseen mennä, arvioi neuvotteleva virkamies Risto Laakkonen Työministeriöstä.

Raportti esittää myös, että työnantajia tuettaisiin maahanmuuttajien työllistämistä. Sellaisenaan ajatus ei ole edes työnantajien mieleen.

- Työnantajathan saavat tälläkin hetkellä aika paljon työllistämistukia, mutta tukien edellytyksenä on meidän mielestämme se, että työllistämiseen liittyy joitakin kustannuksia, ja sitten tämä tuki kattaa ne kustannukset. Maahanmuuttajien osalta esimerkiksi kielikoulutus on sellainen, jonka tämä tuki voisi kattaa, sanoo Teollisuuden ja työnantajien talouspoliittinen asiantuntija Simo Pinomaa.

Mikä on maahanmuuttajien työllistymisen este?

- Meidän mielestämme asenne on aika iso este - asenne maahanmuuttajia kohtaan on aika negatiivinen, toimitusjohtaja Ali Qassim Maahanmuuttajien Tuki ry:stä.