keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ilta-Sanomat: Poikiensa ympärileikkausta vaatinutta isää ei hyväksytty huoltajaksi

Ilta-Sanomat: Poikiensa ympärileikkausta vaatinutta isää ei hyväksytty huoltajaksi 2.10.2013

Kahden pienen poikansa ympärileikkausta vaatinut kaakkoissuomalainen isä jää vaille lasten huoltajuutta.

Käräjäoikeus on hylännyt isän vaatimuksen lasten yhteishuollosta.

Verkkouutiset: Räsänen: Maahanmuuttajat tuovat enemmän tuloja kuin saavat avustuksia

Verkkouutiset: Räsänen: Maahanmuuttajat tuovat enemmän tuloja kuin saavat avustuksia 2.10.2013
Sisäministeriön tiedote
Ministeri Räsäsen puhe

Miina Sillanpää Seuran seminaarissa keskiviikkona puhuneen sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mielestä ikääntyvä Suomi tarvitsee kaikkien asukkaidensa, myös maahanmuuttajien, työpanosta, uusia innovaatioita ja kansainvälisiä verkostoja.

Ministeri viittasi kesäkuussa julkistettuun Maahanmuutto 2020 -strategiaan, jonka keskeisenä viestinä on maahanmuuttajien osallisuuden vahvistaminen.

Turkulainen: Näin maahanmuuttaja näkee suomalaiset

Turkulainen: Näin maahanmuuttaja näkee suomalaiset 2.10.2013

Toimittaja Wali Hashi sai aikaan melkoisen palauteryöpyn kirjoittamalla Ylelle blogin suomalaisten alkoholinkäytöstä.

Suomalaiset kittaavat viinaa, äänestävät perussuomalaisia, pelkäävät Venäjää ja vihaavat islamisteja. Tältäkö suomalaiset näyttävät muualta tulleen silmin?

MTV3: Räsänen: Kunnat haluttomia ottamaan pakolaisia

MTV3: Räsänen: Kunnat haluttomia ottamaan pakolaisia 2.10.2013

Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan Suomen kunnat ovat olleet hyvin haluttomia ottamaan pakolaisia kuntalaisikseen. Suomella on tällä hetkellä 750 pakolaisen kiintiö vuosittain.

Tästä määrästä 40:ää prosenttia ei onnistuta sijoittamaan kuntiin vuosittain kuntien haluttomuuden takia.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Uusi Suomi: Törkeä pahoinpitely vai ei? ”Poikani ympärileikattiin salaa”

Uusi Suomi: Törkeä pahoinpitely vai ei? ”Poikani ympärileikattiin salaa” 1.10.2013
Uusi Suomi: Lasten ympärileikkaukset: “Vanhempien vastuu on suojella”

Poikavauvan ympärileikanneelle lääkärille vaaditaan yli vuoden ehdotonta vankeutta törkeästä pahoinpitelystä. Koska Suomessa ei ole poikien ympärileikkausta koskevaa lainsäädäntöä, kysymys on ristiriitainen.

Asiaa käsitellään marraskuun alussa hovioikeudessa. Helsingin käräjäoikeus päätti vapauttaa lääkärin, mutta lapsen isä sai tuomion maaliskuussa 2012.

–Suomen laki lähtee siitä, että kenellekään ei saa tehdä ruumiillista väkivaltaa, valtakunnansyyttäjä Eija Velitski sanoo Uudelle Suomelle.

MTV3: Kunnille tukea Syyrian pakolaisten vastaanottoon

MTV3: Kunnille tukea Syyrian pakolaisten vastaanottoon 1.10.2013
TEM: Kunnille määräaikaista lisätukea pakolaisten vastaanottoon

Kunnat ovat saamassa määräaikaista lisätukea Syyrian pakolaisten vastaanottoon.

Työ- ja elinkeinoministeriö selvittää parhaillaan sisäministeriön kanssa, miten Euroopan pakolaisrahaston ERF:n kiintiörahoitusta voidaan käyttää pakolaisten sijoittamisessa.

Yle: Etelä-Karjalaan ei ole tulossa kiintiöpakolaisia

Yle: Etelä-Karjalaan ei ole tulossa kiintiöpakolaisia 1.10.2013

Etelä-Karjalan kunnissa ei ole vielä keskusteltu kiintiöpakolaisten vastaanotosta. Muutamissa kunnissa epäillään, että vaikka valtion taholta otettaisiinkin yhteyttä, ei kunnassa olisi mahdollisuuksia ottaa pakolaisia vastaan.

Yle: Ber-Exin marjanpoimijat lähdössä – ansiot nettona lähes 2000 euroa

Yle: Ber-Exin marjanpoimijat lähdössä – ansiot nettona lähes 2000 euroa 1.10.2013

Marjayritys Ber-Exille työskentelyä jatkaneet thaipoimijat ovat lähdössä kotimaahansa. Yrityksellä oli Suomessa kaikkiaan reilu 360 poimijaa, joista lähes 320 on jatkanut poimintaa koko kauden ajan. Viimeiset näistä poimijoista lähtevät torstaina.

Savon Sanomat: Poliisi muistuttaa: Luvallinen rahankeräys on helppo tunnistaa

Savon Sanomat: Poliisi muistuttaa: Luvallinen rahankeräys on helppo tunnistaa 1.10.2013

Ulkomaalaisilta vaikuttanut joukkio keräsi viikonloppuna rahaa Kuopion Prisman parkkipaikalla. Savon Sanomiin yhteyttä ottaneen lukijan mukaan porukka keräsi suomenkielisen rahankeräyslistan kanssa rahaa kuuromykille.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Yle: Syyttäjä: Magneettimedian juutalaiskirjoituksissa kansallissosialistisia piirteitä

Yle: Syyttäjä: Magneettimedian juutalaiskirjoituksissa kansallissosialistisia piirteitä 30.9.2103

Syyttäjän mukaan tietyt ilmaisjakelulehdessä julkaistut kirjoitukset ovat olleet juutalaisvastaista propagandaa, ja niissä on ollut jopa kansallissosialistisia piirteitä. Magneettimedia-lehden päätoimittajalle Juha Kärkkäiselle vaaditaan ehdollista vankeutta ja lehteä kustantavalle tavarataloyhtiölle 90 000 euron yhteisösakkoa.

Kuntaliitto: Kunnat pitävät Syyrian pakolaisten auttamista tärkeänä

Kuntaliiton tiedote: Kunnat pitävät Syyrian pakolaisten auttamista tärkeänä 30.9.2013

Kuntaliitto on huolestunut Syyrian humanitaarisesta hädästä ja pitää tärkeänä, että Suomi antaa korkeatasoista kansainvälistä suojelua niille, jotka sitä tarvitsevat. Valtio ja kunnat voivat kantaa yhdessä toimien vastuuta pakolaisten auttamisessa, todetaan Kuntaliiton kirjeessä sisäasiainministeri Päivi Räsäselle.

MTV3: Vain joka kymmenes kunta vastaanottaa kiintiöpakolaisia

MTV3/STT: Vain joka kymmenes kunta vastaanottaa kiintiöpakolaisia 30.9.2013

Sadat Suomeen saapuvat kiintiöpakolaiset odottavat ulkomailla, suostuisiko joku kunta ottamaan heidät vastaan. Useimmat heistä ovat olleet vuosia pakolaisleirillä esimerkiksi Ruandassa.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastojen mukaan vuosittain noin joka kymmenes kunta vastaanottaa kiintiöpakolaisia. Viiden vuoden aikana Suomen 320 kunnasta noin 80 ottanut pakolaisia.

Kansan Uutiset: Ympärileikkaus: ”Uskonnonvapauteen ei voi kuulua oikeus poistaa kudosta toisen ihmisen kehosta”

Kansan Uutiset: Ympärileikkaus: ”Uskonnonvapauteen ei voi kuulua oikeus poistaa kudosta toisen ihmisen kehosta” 30.9.2013

Vapaa-ajattelijan liitto vaatii ympärileikkauksen kieltämistä.

Vapaa-ajattelijan liitto vetoaa ympärileikkauksen kieltämisen puolesta. Liiton kannan mukaan Suomen tulisi ottaa aloite käsiinsä ja kieltää lapsen koskemattomuutta loukkaava toimenpide.

Liitto näkee, että valtion tulisi olla ihmisoikeuslinjauksissa heikomman puolella, eli tässä tapauksessa lapsen ja taata heille täydellinen ruumiillinen koskemattomuus.

Satakunnan Kansa: Aina yksi perhe mahtuu

Satakunnan Kansa, kolumni: Aina yksi perhe mahtuu 30.9.2013
Hbl, pääkirjoitus: Ledarkrönika: Själviska principer

Hallituksen päätös ottaa vastaan 500 Syyrian pakolaista kasvattaa ensi vuonna Suomen pakolaiskiintiötä.

Pakolaiskiintiö on ollut 12 vuotta sama, 750. Ensi vuodesta lähtien Suomi voi ottaa vastaan 1 050 pakolaista. Se on sisäministerin mukaan tarkkaan harkittu luku, ei pelkkää kosmetiikkaa.

Lisärahaa pakolaisten vastaanottamiseksi tarvitaan puolitoista miljoonaa euroa.

Kaleva: Maahanmuutto alkaa tuntua

Kaleva, pääkirjoitus: Maahanmuutto alkaa tuntua 30.9.2013

Maahanmuuton vaikutukset alkavat näkyä Suomen väestörakenteessa. Mistään radikaalista muutoksesta ei vielä ole kysymys, mutta trendi on selvä. Tilastokeskuksen tuoreen katsauksen mukaan lähes joka kymmenes 25–34-vuotias Suomessa asuva on ulkomaista syntyperää.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

MTV3: MTV3:n kysely: Suomalaiset nihkeitä kasvattamaan pakolaisten määrää

MTV3:n kysely: Suomalaiset nihkeitä kasvattamaan pakolaisten määrää 29.8.2013

Yli puolet suomalaisista ei hyväksy Suomen pakolaiskiintiön kasvattamista, selviää MTV3 Uutisten kyselystä. Lähes neljä kymmenestä suomalaisesta on kuitenkin valmis hyväksymään hallituksen päättämän 300 syyrialaispakolaisen lisäkiintiön ensivuodelle.

Verkkouutiset: Kiuru: "Maahanmuuttajayrittäjyyden tukeminen on jäänyt liian vähälle"

Verkkouutiset: Kiuru: "Maahanmuuttajayrittäjyyden tukeminen on jäänyt liian vähälle" 29.9.2013

Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiurun mukaan maahanmuuttajien integroinnissa yhteiskuntaan tulisi ottaa vahvemmin mukaan myös yrittäjyyselementti.

Iltalehti: HS: Kovat tuomiot pelottavat - murtoliigat kaikkoavat Suomesta

Iltalehti: HS: Kovat tuomiot pelottavat - murtoliigat kaikkoavat Suomesta 29.9.2013

Ulkomaalaisten tehtailemat asuntomurrot ovat vähentyneet Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat.

Lehden mukaan syy löytyy siitä, että Suomessa rangaistukset ovat kovat ja rikosten selvittämisprosentti suuri.

Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta

Kaleva: Ainakin 600 ulkomaalaista nauttii veroedusta 29.9.2013

Suomessa työskentelee noin 600 kevennetystä verotuksesta nauttivaa ulkomaista avainhenkilöä. Näiden kovapalkkaisten johtajien ja erityisasiantuntijoiden yhteenlaskettu palkkasumma oli viime vuonna noin 79,8 miljoonaa euroa.

MTV3: Maahanmuuttajia kaivataan opettajiksi

MTV3/STT: Maahanmuuttajia kaivataan opettajiksi 29.9.2013

Maahanmuuttajataustaisia opettajia tarvitaan kouluihin lisää.

Samankaltainen tausta auttaa ymmärtämään ja tukemaan oppimista paremmin, muistuttaa Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk).

– Ammatillisen koulutuksen puolella maahanmuuttajat esimerkiksi keskeyttävät opinnot muita useammin. Aitoa ymmärrystä tarvitaan, sillä Suomi tarvitsee jokaista uutta osaajaa, sanoo koulutussuunnittelija Milla-Maarit Salo.