HS: Kajaanin uudet kasvot

Helsingin Sanomat:
Kajaanin uudet kasvot
21.8.2005

Vielä kaksi vuotta sitten Kajaani oli median lempilapsi, köyhän Kainuun kulttuurimyönteinen ja luova talouskeskus. Nyt Kajaani on maahanmuuttajia hakkaavien umpimetsäläisten kaupunki. Ainakin julkisuudessa.

Ei auta, että Kajaanin virallinen iskulause on "Luova ote elämään!", kun otsikot suomalaisten aamukahvipöydässä kirkuvat "Suomen rasistisinta kaupunkia".

Ostarin kulma Kätön kaupunginosassa on aika mykistävä näky.

Eihän sen pitäisi yllättää, sillä paikasta on viime aikoina ollut useampiakin kuvia iltapäivälehtien lööpeissä. Itse uutinenkin on jo kolme viikkoa vanha: noin kymmenen kantaväestöön kuuluvaa kajaanilaisnuorta ja neljä maahanmuuttajaa tappelivat Kajaanissa Kätön kaupunginosan ostoskeskuksessa.

Uutisissa härmäläisporukan kerrottiin kuuluvan lähiön pubin jengiin, maahanmuuttajien pizzerian porukkaan.

Silti näky ostarin kulmassa yllättää. Ravintolat ovat tosiaankin toistensa seinänaapureita, niiden nimikyltit on ripustettu toverillisen oloisesti vierekkäin kauppakeskuksen kattopalkkiin: Jibbijee - Istanbul.

Kajaanin poliisillekaan ei ole vielä täysin selvää, mitä rajussa nujakassa tapahtui. Istanbulin jordanialainen omistaja Mohamed al-Masri ja Jibbijeestä tappeluun lähteneet 20-30-vuotiaat suomalaismiehet ovat täysin eri mieltä siitä, mitä tapahtui.

Jordanialaisen mukaan kymmenen suomalaista rasistia pahoinpiteli neljä maahanmuuttajaa Istanbulissa sisällä eikä Kajaanin poliisi tullut ajoissa apuun. Jibbijeen omistajan Hilkka Hurskaisen mukaan kaikki alkoi siitä, että kaksi Jibbijeen suomalaisasiakasta tappeli keskenään ostarin pihalla ja Istanbulista neljä maahanmuuttajaa sekaantui kahakkaan. Poliisi taas ei vielä kerro yksityiskohtaisesti, mitä se tietää, koska tutkinta on kesken.

Täysin varmaa on ainoastaan yksi asia.

Kolme viikkoa sitten Kajaanilta meni maine.

"Otin ne ensimmäiset uutiset hyvin raskaasti", huokaa Kajaanin kaupunginjohtaja Erkki Vähämaa työhuoneessaan kaupungintalolla.

"Tällainen julkisuus on paska juttu. Ääritapaukset, jotka nousevat mediaan, haavoittavat niin helvetisti. Ja kun Kainuulla on entisestään huono maine, niin meillä ei ole suojakilpeä tällaista julkisuutta vastaan."

Niin... Kainuu on jo valmiiksi moniongelmainen muuttotappioalue - ja työttömyysalue. Vähämaan tehtävä on ollut saada ihmiset uskomaan, että Kainuun vireään pääkaupunkiin Kajaaniin kannattaa muuttaa, vaikka työttömyysprosentti on yli 16. Kajaanista muualle opiskelemaan muuttaneita nuoria toivotaan takaisin. Ja uusia yrittäjiä.

Ei auta, että Kajaanin virallinen iskulause on Luova ote elämään!, kun otsikot suomalaisten aamukahvipöydässä kirkuvat Suomen rasistisinta kaupunkia.

Vähämaa tekee selväksi, että Kajaanin rasismiin hän vaatii nollatoleranssia. Mutta sitä hän ei hyväksy, että Kajaani olisi poikkeus suomalaisten kaupunkien joukossa. Ongelmaporukat löytyvät joka kaupungista.

Vielä muutama vuosi sitten Kajaani näytti valoisalta kaupungilta - Etelä-Suomessa asti. Imagokonsultin avulla ja kulttuuriin panostamalla kaupunki oli onnistunut luomaan itsestään hyvän kuvan: kaupunginteatterissa luotiin vuosituhannen alun ylistetyintä suomalaisteatteria, ja Kajaanin runoviikot saivat hyvää julkisuutta.

Kulttuuritoimittajat ramppasivat kilpaa kehumassa kainuulaisten henkeä.

"Se oli päämäärätietoinen homma, kulttuurin ohella Kajaanin maineenhallinnan yksi tärkeä osa oli myös arkipäivän sujuvuus", Vähämaa sanoo.

Hän oli niitä suomalaisjohtajia, jotka alkoivat vaahdota yhdysvaltalaisesta konsulttigurusta Richard Floridasta ja luovasta luokasta jo aivan 2000-luvun alussa, kun niistä puhuminen ei vielä kuulostanut homekorvien jaarittelulta. Yksi Floridan ajatuksista on, että ne kaupungit menestyvät, jotka antavat tilaa erilaisille elämäntavoille.

Esimerkiksi maahanmuuttajille.

Vuosituhannen alussa Kajaani päätti sitten ottaa vastaan keskimäärin noin 70 kiintiöpakolaista vuodessa. Sen laskettiin kannattavan, vaikka Kajaani joutuu vuosittain maksamaan noin 700000 euroa omasta pussistaan kiintiöpakolaisten kustannuksista. Ikääntyvä Kainuu tarvitsee nuorta väestöä.

"Jos me Kajaanissa olisimme hirveitä rasisteja, olisimme tavallinen suomalainen tuppukylä, joka ei ota vastaan ensimmäistäkään ulkomaalaista", Vähämaa sanoo.

Ensin Kajaaniin tuli muun muassa bosnialaisia, irakilaisia ja eritrealaisia, tämän vuoden alussa saapuivat sudanilaiset. Nyt maahanmuuttajia on Kajaanissa hieman yli 500.

Se on 36000 asukkaan pikkukaupungissa silmiinpistävä määrä. Neljässä vuodessa Kajaanin katukuva on muuttunut kuin Mämmilän kunta sarjakuvassa: vielä 1990-luvun lopulla eksoottisinta kaupungissa olivat Kainuun poikamiehille naitetut venäläiset vaimot. Yhtäkkiä pääraitilla Kauppakadulla kulki joukko nuoria arabeja, irakilainen pariskunta työnsi lastenvaunuja - ja mikä pahinta - pizzeriayrittäjä pysäköi torinlaidalle tuliterän Audin.

Viimeistään sellainen herätti närää, sillä 1990-luvun alun lamasta lähtenyt korkea työttömyys oli synnyttänyt Kainuun luovan luokan rinnalle juovan ja lyövän luokan.

Nyt turhautuneita toimettomia miehiä on niin kantaväestössä kuin maahanmuuttajissa.

"Ainoa ratkaisu Kajaanin ongelmiin on työ, ei niitä sosiaalitanttatempuilla ratkaista. Täällä on ollut hirveän monta projektia, mutta ei siellä ole mitään tapahtunut. Kuntatalous on helvetin huonolla tolalla, olen itsekin kaikessa hiljaisuudessa ollut kolme viikkoa palkattomalla vapaalla", kaupunginjohtaja Vähämaa sanoo.

Työttömyyden ja lisääntyneen viinanjuonnin seurauksena Kainuussa tehdään nyt väkilukuun nähden enemmän väkivaltarikoksia kuin missään muualla Suomessa. Monet ovat katkeroituneet.

"Kun kesällä nähtiin mustan miehen ajavan uudella autolla, kolme eri ihmistä soitti minulle, että perkele nyt niille mustille on ostettu autot ja uudet maastopyörät", sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Kaikkonen.

"Täällä kuvitellaan, että ulkomaalaisille maksetaan jotain sellaista, jota suomalaiset eivät saa. Että ne saisivat enemmän."

Vuonna 2003 suomalaisista kaupungeista juuri Kajaanissa tehtiin väkilukuun suhteutettuna eniten rasistisiksi luokiteltuja rikoksia. Rikosilmoituksia tehtiin yksitoista, erillisiä rikoksia oli yhteensä reilut 20.

Pikkukaupungissa ei tarvita niin mahdottoman isoa porukkaa, kun se pystyy tahraamaan maineen. Kajaanissakin osan rasistisista rikoksista ovat aiheuttaneet maahanmuuttajat tappelemalla keskenään.

"Kun on maahanmuuttajana tällaisessa maassa helvetti pimeän keskellä, niin kyllä siinä helpommin saattaa oikeuksiaan puolustaa", Kaikkonen sanoo.

Istanbulin maahanmuuttajaporukkaa Kaikkonen puolusti näyttävästi heti, kun tappelu oli ehtinyt otsikoihin.

Hän lähti kaupunginhallituksen puheenjohtajan Hannu Kemppaisen kanssa Istanbuliin manifestilounaalle - rasismia vastaan! Kainuun Sanomien toimittaja ja valokuvaaja kelpuutettiin mukaan todistajaksi, vaikka itse tappelun tapahtumista kerrottiin vasta huhuja.

"Jos yhteisön johtajat eivät uskalla perkele naamallaan ottaa kantaa, niin ei ota kukaan muukaan", Kaikkonen sanoo.

On vaikea sanoa, oliko Anthony Okuogume Kajaanin ainoa reippaasti tummaihoinen mies, kun hän vuonna 1997 muutti Tampereelta Kajaaniin. Ei hän kaupungissa muita ainakaan tavannut.

"Kuulin, että täällä oli joku algerialainen", Okuogume muistelee samalla, kun hän lapioi kanapastaa suuhunsa kotonaan Kajaanin keskustassa.

Kajaaniin Okuogumen perhe muutti - hämmästyttävää kyllä - Anthonyn työn takia. Ei niin, että hämmästyttävää olisi Okuogumen aktiivisuus työnhakijana, vaan se, että Kainuusta löytyi ulkomaalaiselle töitä. Tampereen yliopistosta valmistunut hallintotieteiden lisensiaatti sai lehtorin viran Kajaanin ammattikorkeakoulusta.

Okuogume on juuri sellainen maahanmuuttaja, joita Kainuuseen kaivataan - perheellinen ja yrittäjähenkinen. Hän on menestynyt Kajaanissa mainiosti. Hänet on ylennetty ammattikorkeakoulun kansainvälisen opinto-ohjelman johtajaksi ja hän on kokoomuksen varakaupunginvaltuutettu. Okuogume asuu vaimonsa Irman ja lastensa kanssa komeassa kerrostaloasunnossa Kajaanin keskustassa.

Mutta siihen on ollut pitkä tie.

Kun Okuogume muutti Nigeriasta Tampereelle opiskelemaan vuonna 1984, Suomessa asui yhteensä noin 14000 ulkomaalaista. Afrikkalaisia oli joitakin satoja. Asenteet tummaihoista miestä kohtaan kiristyivät vasta 1990-luvulla, kun ulkomaalaisten määrä Suomessa kasvoi nopeasti. Vuonna 1995 tamperelainen skinhead pahoinpiteli Okuogumen suomalaisen vaimon kadulla kaksi viikkoa ennen kuin tämä synnytti.

Se pisti miettimään, mistä suomalaisten rasismi on lähtöisin.

"Tunnetko hänet", Okuogume kysyy ja näyttää kädessään olevaa pelikorttia.

Kukapa ei korttipakan Mustaa Pekkaa tuntisi. Se kertoo Okuogumen mukaan, mistä suomalaisten ennakkoluuloisuus kumpuaa.

"Kaikki suomalaiset ovat kasvaneet tämän pelin kanssa. Jos sinulle jää Musta Pekka, sinä häviät pelin. Ulkomaalaisen pelko on juuri näin syvällä."

Vaikka asenneilmasto saattaa olla vanhanaikainen ja ennakkoluuloinen, Kajaanissa ei Okuogumen mielestä ole sen pahempaa rasismiongelmaa kuin muuallakaan Suomessa - ainakaan vielä. Pieniltä nujakoilta ja humalaisten huutelulta ei viikonloppuiltaisin aina voi välttyä, mutta suurempi ongelma on se, että maahanmuuttajat pelkäävät asioida poliisin kanssa, Okuogume väittää.

Kajaanin poliisilaitoksen rikosylikomisario Ari Kylmäniemi ei häkelly, kun hän kuulee Okuogumen väitteen. Päinvastoin, hänellä on asiasta sama käsitys.

"Kuulostaa siltä, että Anthony on puhunut täysin totta. Maahanmuuttajilla on ensinnäkin omasta kotimaastaan usein hyvin pelottavia kokemuksia poliisista. Ja kajaanilainen poliisi taas on etäinen niin maahanmuuttajille kuin kantaväestölle. Se ei helposti antaudu keskustelulle", Kylmäniemi tuumailee.

Kajaanilainen poliisi on siis avoimesti juro. Mutta se rikosylikomisariota pännii, että kiireisimmät leimasivat Kajaanin poliisin umpirasistiseksi heti, kun ensimmäiset otsikot tappelusta Istanbul-pizzeriassa ehtivät lehtiin. Kun pizzeriayrittäjä kertoi toimittajille kestäneen kaksi tuntia ennen kuin ensimmäinen poliisipartio saapui paikalle, oli Kajaanin poliisin maine jo tärveltynyt, vaikka se jälkikäteen pystyikin hätäkeskuksen raportointijärjestelmästä todentamaan, että ensimmäinen partio oli Istanbulin pihassa kahdeksan minuuttia ilmoituksesta.

Lehdet olivat tietenkin jo revitelleet sillä kahdella tunnilla.

Kylmäniemen mukaan Kajaanissa ei ole senkaltaista järjestäytynyttä skinhead-ryhmää, joka lokasi Joensuun maineen 1990-luvulla - kyse on pienestä ryhmästä, joka nujakoi. Yhden päämäärän nuoret kajaanilaistappelijat kuitenkin saavuttivat. Al-Masri lähtee.

"Muutan sunnuntaina Kajaanista perheeni turvallisuuden takia. Jos olisin yksin, jäisin taistelemaan loppuun asti", al-Masri huokaa Istanbulin pöydässä.

Suurempaan kaupunkiin, sen enempää hän ei uskalla kertoa.

Kajaanilainen juomafirman menekin edistäjä Tuomo Moilanen kaartaa autollaan jalkapallokentän laidalle Puistolan kaupunginosassa. Moilasen, 21, autosta nousee kolme saman ikäpolven maahanmuuttajaa nappulakengät ja verryttelyhousut jalassa. Yllä on keltaiset pelipaidat, joiden rinnassa lukee Monika - Kainuun monikulttuurinen toimintakeskus.

"Jos sovitaan, että harjoitukset alkavat viideltä, niin yleensä pallo saapuu aikaisintaan kuudelta", Moilanen sanoo ja virnistää.

Puoli seitsemältä, kun sade lakkaa, kajaanilaiselle kentälle juoksee useampi sudanilainen ja somali, yksi eritrealainen, kongolainen, bosnialainen ja mauritanialainen.

Moilanen on telonut jalkansa ja jää nyt kentän laidalle, vaikka yleensä hän pelaa maahanmuuttajien kanssa Monikassa. Porukkaan hänet tutustutti suomalainen tyttö, joka seurusteli maahanmuuttajan kanssa.

"On minulla joitain vanhoja kajaanilaisia pelikavereita, jotka eivät sulata sitä, että pelaan näiden joukkueessa", Moilanen kertoo.

Kajaanin puulaaki-liigan ottelussa Kainuun prikaatin kantahenkilökuntaa vastaan tunteet kävivät kuumina.

"Onhan tässä maahanmuuttajaporukassa temperamenttisia ja tulisia kavereita. Prikaatia vastaan rähinä oli jo lähellä, kun vähän jaloille tultiin. Melkein pahempaa se on tosin nuoria suomalaisia vastaan", Moilanen sanoo.

Monikan toimintakeskuksessa maahanmuuttajia opastavat Harri Karttunen ja Olga Popova arvelevat, että Kajaanissa kovimmat asenteet maahanmuuttajia kohtaan on nimenomaan nuorilla.

"Tavallinen kajaanilainen kaduntallaaja ei hirveän hyvin ymmärrä maahanmuuttajia, mutta ei ne asenteet kovin jyrkkiä ole. Ja kyllä maahanmuuttajatkin varmasti osaavat provosoida", Karttunen sanoo.

Popova, joka muutti Venäjältä Suomeen vuonna 1998, tietää kokemuksesta, että vaaleaihoiselle maahanmuuttajalle sopeutuminen on helpompaa. Kyllähän Kainuussakin ryssitellään, mutta kaupungin venäläiseen väestöön on vuosien mittaan jo totuttu.

"Kyllä sen näkee reaktioista, että nyt kaduilla kävelee tummempia maahanmuuttajia. Kajaanissa on käymisvaihe, kun meillä on niin lyhyt kokemus maahanmuuttajista", Karttunen sanoo.

Ei ole ihme, että juuri teini-ikäiset ovat herkimpiä tekemään yleistyksiä eri ryhmistä - olivat he sitten Suomessa tai Sudanissa syntyneitä. Kuuluu ikään.

Kajaanin ammattiopiston parkkipaikalla mopot ovat siistissä rivissä. Elektroniikka-asentajaksi opiskelevat teinipojat astuvat luokkahuoneesta pihan tupakkakatokseen ja kaivavat tupakka-askit taskuistaan. Elkeet ovat samanaikaisesti epävarmat ja rehvakkaat.

"Ei enää yhtään enempää ulkomaalaisia tänne", sanoo 15-vuotias Harri Kärki. "Laittaisivat Siperiaan, ne vie työpaikkoja suomalaisilta ja valtion rahaa."

"Ei täällä hirveästi tykätä niistä ulkomaalaisista, pahimpia ovat rättipää-ählämit."

16-vuotta täyttäneen Jake Korhosen mielestä pahin ongelma on se, että maahanmuuttajat tekevät paljon liikennerikkomuksia.

"Lohtajalle ei uskalla enää ajaa, kun ne hyppivät tielle miten sattuu", Korhonen sanoo.

"Pizzerianpitäjät ei minua nypi, koska ne tekevät töitä eikä elä verorahoilla. Eri asia on, jos ne tulee tänne lusmuamaan toisten rahoilla. Olisivat kunnolla eivätkä rötöstelisi."

Luokkakaverit Jaakko Okkonen, Pekka Moilanen ja Henri Piirainen eivät ole törmänneet ongelmiin. Niin kauan kuin maahanmuuttajat eivät rähise heille, kaikki on hyvin. Ne, jotka haluavat asua Kainuussa, saavat asua Kainuussa.

Aika harva maahanmuuttaja on Kainuuseen omasta tahdostaan saapunutkaan. Ja niillä, jotka ovat saapuneet tahdostaan riippumatta, on harvoin helppoa. Työtä ei löydy, ja paikallisväestö on etäistä ja juroa.

Vielä muutama vuosi sitten Kajaanin kiintiöpakolaiset sijoitettiin omaan yhteisöön entiseen mielisairaalaan keskustan ulkopuolella. Se ei ollut erityisen kaukokatseista toimintaa.

"On vaarallista, jos maahanmuuttajat jengiytyvät. Nyt heidät on tuotu tänne muiden kaupunkilaisten keskelle", kaupunginjohtaja Vähämaa sanoo.

Pakolaisia on sijoitettu erityisesti neljään lähiöön Kajaanin keskustan lähelle: Huuhkajavaaraan, Lohtajaan, Pikku-Kettuun ja Kättöön. Lähiöillä on hieman huono maine. Kaupunginjohtaja Vähämaa on aiemmin kertonut, että Huuhkajavaarassa pikkupojat menevät maahanmuuttajien suosimaan nettikahvilaan kivi valmiiksi taskussa. Voi sitten tarvittaessa puolustautua.

Mahtaa olla kaupunginosa?

Huuhkajavaaran punatiiliset kerrostaloalueet alkavat hieman ABC-huoltoaseman jälkeen. Vaikka lähiö on kaupungin vuokra-asuntoja pullollaan, se on aika kaukana ghetosta. Taloyhtiöt näyttävät siisteiltä ja hoidetuilta, edes koripallokentän laidalla tai roskakatoksissa ei näy spraymaalitöherryksiä.

Palveluja Huuhkajavaaraan jääville asukkaille ei ole kovin paljon järjestetty: lähinnä koulu, ABC-huoltoaseman ympärille kerääntynyt kaupparypäs ja kaupungin ylläpitämä nettikahvila, jossa maahanmuuttajat viettävät aikaa.

Afganistanilainen Karim Shah Ubaedulla, 32, käy nettikahvilassa suomen kielen kursseilla. Ubaedulla tuli Kajaaniin turvapaikanhakijana Moskovasta, jossa hän työskenteli viisitoista vuotta lentokonemekaanikkona. Enää hänestä ei ole mekaanikoksi. Ubaedullan oikea silmä on täysin sokea ja vasen 70 prosenttisesti sokea. Moskovalaiset skinheadit hakkasivat hänet metrossa. Nyt hänellä on oleskelulupa Suomessa kahdeksi vuodeksi.

"Jotkut täällä Kajaanissa eivät pidä ulkomaalaisista, mutta ei minua pelota, koska rasisteja on niin vähän. Itselläni ei ole ongelmia. Nyt haluan oppia suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin", hän sanoo.

Ubaedullan tulevaisuutta ei voi kadehtia: ammattitaitoinen, mutta lähes sokea afgaanimekaanikko ei ole Kainuun työmarkkinoilla kovassa huudossa. Syyskuussa hän pääsee silmäleikkaukseen Ouluun, mutta näkökyky ei palaa enää ennalleen. Hän toivoo palautuvansa työkykyiseksi näkövammaisten ammattikoulutuksessa.

Ei se ongelmia tietenkään poista.

"Koska työtä täällä ei ole."

Huuhkajavaarassa asuvat 12-vuotiaat Ermias Michael ja Yonas Solomon ovat oppineet suomen kielen kahdessa vuodessa - nuorisoslangia myöten. Se ei ole tietenkään ihme, sillä sosiaaliset lapset oppivat uuden kotimaan kielen lähes aina vanhempiaan nopeammin. Vilkkaat eritrealaispojat ovat muutenkin perillä Kajaanin tapahtumista - tappelu Istanbulin pizzeriassa on jo vanha uutinen.

"Tyhmiä rasisteja. Mutta ei minua pelota, olen kuullut, ettei ne tee lapsille mitään. Kerran täällä Huuhkajavaarassa oli tappelu nettikahvilan edessä. Meidän veljet otti biljardikepit, kun rasistisuomalaiset hyökkäsivät", Ermias tohottaa.

"Mutta suurin osa suomalaista on hyviä, täälläkin."

Väkivaltaa suurempi ongelma taitaa Huuhkajavaarassakin ainakin toistaiseksi olla työttömyys. Huuhkajavaaran nuorilla miehillä ei ole mielekästä tekemistä - ei ihme jos humalassa tapahtuu nujakoita. Jussi Mustonen, 25, istuu äitinsä kerrostaloasunnon pihamaalla Huuhkajavaarassa ja katsoo kuinka Ermias ja Yonas roikkuvat taloyhtiön koripallorenkaassa. Huomenna kaikki muuttuu, sillä Mustonen muuttaa Helsinkiin, Kallioon kaverin nurkkiin. Ja töiden perässä tietenkin.

"Työttömyyteen täällä syrjäytyy, sehän se kitkaa tuo, kun suomalaisille vielä viina maistuu. Ei ihmiset täällä selvin päin tappele, mutta humalassa. Maahanmuuttajat ovat aika kiivaita, ja suomalaiset ovat taas humalassa kiivaita", hän sanoo.

Enää Mustosella ei ole mitään maahanmuuttajia vastaan, hän on tottunut heihin. Nuorempana tuli vielä nujakoitua pari kertaa Kajaanin ensimmäisten pizzerioiden edessä.

"Tietenkin kotiseudulle oli kiva jäädä, jos olisi töitä. Maahanmuuttajia saa tänne tulla vaikka puolet lisää, nehän ovat yritteliästä porukkaa."

Iltapäivä Monikan toimntakeskuksessa on tavanomainen: Toistakymmentä maahanmuuttajaa lukee päivän lehtiä, ryhmä sudanilaismiehiä on kyyristyneenä tietokoneen äärelle. Ikkunan edessä myydään kahvia ja pullaa omakustannehintaan.

Sudanilainen Aburafass al Sadaq, 31, on entinen poliisi, joka pakeni kotimaastaan. Esimiehen kanssa oli ongelmia. Minkälaisia, siitä hän ei sen tarkemmin halua puhua.

Sudanilaiset kiintiöpakolaiset ovat olleet Kajaanissa vasta viisi kuukautta. Siinä on ollut totuttelemista puolin ja toisin, ja käytännössä se tapahtunut kyräilemällä: kantaväestön kontaktit sudanilaisiin ovat olleet hyvin vähissä.

"Meillä on oma yhteisömme tällä, liikumme aina yhdessä. Meidän ei tarvitse pelätä, mutta lain yläpuolelle emme voi mennä", Aburafass sanoo.

Pikkukaupungissa erilaisuus tietenkin korostuu, mutta ei Aburafassin elämä tuntunut sen paremmalta Helsingissäkään, jossa kantaväestöllä on enemmän kokemusta erinäköisistä ihmisistä. Hän ei viihtynyt.

"Halusin tänne takaisin. Kajaani on kotini."

Samaa sanovat Bosniasta kotoisin olevat Nermin Nurkic ja Elvedina Nurkic, jotka selaavat bosniankielistä Dani-viikkolehteä Monikan kahvilapöydässä. Nurkicit ovat olleet Suomessa jo neljä vuotta, Kajaanissakin kaksi vuotta.

"Jos saan töitä, en lähde Kajaanista pois. En pidä isoista kaupungeista, ja Kajaani on suunnilleen samankokoinen kuin kotikaupunkimme Bugojna Bosniassa", 35-vuotias Nermin sanoo.

Kaksi vuotta nuorempi Elvedina on niitä hyvin harvoja Kainuun maahanmuuttajia, jotka ovat saaneet aivan oikean ansiotyön. Hän aloittaa kuuden kuukauden pestin kajaanilaiskoulun keittiössä. Nermin taas odottaa soittoa kaihdintehtaalta, jossa hän oli työhaastattelussa.

"En usko, että saan paikkaa. Täällä on jo liikaa ulkomaalaisia, sillä suomalaiset ovat hieman konservatiivisia. He pitävät meihin etäisyyttä ja katselevat, että mistä tuokin on kotoisin", Nermin sanoo ja näyttää kahden vuoden kokemuksella, kuinka peruskainuulainen vilkaisee muukalaista kadulla.

Se ei ole ilkeä mulkaisu.

Se tulee silmäkulman alta, nopeasti ja hieman hätäillen.

Siitä tulee mieleen kaupunginjohtajan kuvaus siitä, millaista on käydä ulkomailla kainuulaisen virkamiesporukan kanssa: Mielellään ne kävelee seinänvierustoja ja välttelee joutumasta small talkiin.

"Suomalaiset ja ulkomaalaiset tarvitsevat enemmän aikaa." Nermin Nurkic sanoo.

"Ei voi olettaakaan, että he olisivat heti parhaita kavereita keskenään."

Mutta juuri nyt se on Kajaanille pieni lohtu. Maine meni jo.

"Ei riitä, vaikka kaupunki olisi hyvässä taloudellisesti kunnossa. Sen pitää olla myös visuaalisesti hyvännäköinen ja henkisesti hyvännäköinen", kaupunginjohtaja Vähämaa sanoo.

"Eikä sitä voi toteuttaa, kun maineeseen tulee tällainen kolhu."