tiistai 10. heinäkuuta 2012

Iltalehti: KRP: Terrorismiepäiltyjä on yhä tavoittamatta

Iltalehti/STT: KRP: Terrorismiepäiltyjä on yhä tavoittamatta 10.7.2012
Verkkouutiset/STT: "Suomesta virranneet summat pienehköjä - Kalashnikovin voi saada satasella"

Suomen ensimmäisen terrorismijutun tutkinta on yhä kesken.

Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan epäiltyjä on edelleen tavoittamatta. Osa heistä oleilee ulkomailla.

Esitutkinnassa on kuultu tähän mennessä Suomessa viittä rikoksista epäiltyä. Kukaan ei ole enää vangittuna, mutta ihmisille on määrätty matkustuskieltoja.

Jutussa on kyse epäillystä al-Shabaab -järjestön tukemisesta monin eri tavoin. Kaikki epäillyt ovat somalialaistaustaisia.

Rikostarkastaja Jaakko Christensen kertoo, että epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin. Vyyhdessä tutkitaan terrorismin rahoittamista, terrorismiin värväämistä ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän törkeän rikoksen valmistelua.

Somaliaan lähetetyt summat ovat melko pieniä. Kokonaismäärä ei ole vielä selvillä.

Lisäksi poliisi epäilee, että Suomesta oli tarkoitus lähettää al-Shabaabin koulutusleireille teinejä vastoin heidän tahtoaan. Kovan linjan islamistinen al-Shabaab on YK:n ja EU:n mukaan terroristijärjestö.

KRP:n tavoitteena on, että kokonaisuus saataisiin valtakunnansyyttäjän arvioitavaksi vuoden loppuun mennessä.

_____________________________________

Verkkouutiset/STT: "Suomesta virranneet summat pienehköjä - Kalashnikovin voi saada satasella"

Tienvarsipommi viidelläkymmenellä, Kalashnikov-rynnäkkökivääri sadalla ja taistelija kuukaudeksi kahdella sadalla dollarilla. Keskusrikospoliisi (KRP) on selvitellyt Suomen ensimmäisessä terrorismirikostutkinnassa Somalian hintatasoa, koska Suomesta epäillään lähetetyn rahaa kovan linjan islamistiselle al-Shabaab -järjestölle.

Rikostarkastaja Jaakko Christensenin mukaan poliisi selvittää, millainen ostovoima terrorismitueksi epäillyllä rahalla on ollut Somaliassa al-Shabaabin näkökulmasta.

–Aseiden kustannukset, ammusten kustannukset ovat murto-osia siitä, mistä Suomessa puhutaan. Tietenkin esimerkiksi Kalashnikovin hinta on riippunut saatavuudesta ja taistelujen vaiheesta, kertoo Christensen.

Poliisi on luonnehtinut Somaliaan lähetettyjä summia länsimaisittain ajatellen pieniksi.

–Kyse on useista pienehköistä summista. Yhteissumma on edelleen tutkinnassa. Siihen on pyydetty myös apua ulkomailta, Christensen kertoo.

"Teinejä kaavailtiin pakkokoulutukseen"

Terrorismijutun varsinainen näkyvä esitutkinta alkoi viime syksynä. Kyse on epäillystä al-Shabaabin tukemisesta monin eri tavoin.

Epäiltyinä on useita somalialaistaustaisia ihmisiä, joista osa on Suomen kansalaisia. Viittä on jo kuulusteltu Suomessa, ja he kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Muita tavoitellaan yhä. Osan heistä oletetaan oleskelevan ulkomailla.

Kukaan ei ole enää vangittuna, mutta ihmisille on määrätty matkustuskieltoja.
Vyyhdessä tutkitaan terrorismin rahoittamista, terrorismiin värväämistä ja terroristisessa tarkoituksessa tehtävän törkeän rikoksen valmistelua.

Christensenin mukaan poliisi epäilee, että Suomesta oli tarkoitus lähettää teinejä al-Shabaabin leireille koulutettaviksi. Al-Shabaab on YK:n ja EU:n mukaan terroristijärjestö.

–Meidän käsitys on se, että on ollut tarkoitus saattaa heidät vastoin tahtoaan koulutettaviksi al-Shabaabin riveihin, sanoo Christensen.
Hän ei kerro, kuuluivatko teinit epäiltyjen lähipiiriin.

Jutun esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Syyteharkinnan tekee valtakunnansyyttäjä.