Helsingin Sanomat, pääkirjoitus:
30.7.2005
Maailmassa syntyy konflikteja paljolti siksi, että eri kansat ja kulttuurit asettavat toisiaan arvojärjestykseen. Yksi lännenvastaista terrorismiakin ylläpitävistä tekijöistä on lännessä esiintyvä rasismi. Sitä on usein vähätelty sanoen, että ennakkoluuloja esiintyy myös muualla.
Kuitenkin länsimainen rasismi on poikkeuksellinen, koska lännessä etnisten ja kansallisten ryhmien välisiä hierarkioita on perusteltu tieteen arvovallalla. Tieteelliset rotujaot kehitettiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Länsimaiseen tiedonkäsitykseen rakentui varhain ajatus eurooppalaisuudesta muita ylivertaisempana. 1700- ja 1800-luvulla pyrittiin luomaan yleisteorioita ihmisestä ja kulttuurista. Niissä kehityksen, kauneuden, älyn ja voiman yksinoikeuksia edusti kuitenkin eurooppalainen ihminen ja valkoinen rotu.
Jakamalla ihmiskunta hyviin ja huonoihin rotuihin voitiin oikeuttaa toisten kansojen hallinta. Rodun käsite vakiintui 1700- ja 1800-luvuilla etenkin siksi, että rotuajattelu tarjosi perustelut sekä kolonialismille että orjuudelle. Siirtomaiden asukkaiden katsottiin olevan valkoisen rodun valistuksellisen vallankäytön oikeutettuja kohteita.
Eurooppalaiset rodullistivat myös toisiaan vahvistaessaan kansallisia rajoja. Suomalaisten ohella alempia rotuja edustivat muun muassa irlantilaiset, joita englantilaiset kutsuivat valkoisiksi neekereiksi.
1800- ja 1900-luvun tieteellinen rasismi perusteli rotueroja biologialla, ympäristöllä ja kulttuurieroilla. Vaarallisinta oli, että ulkonäöllä perusteltiin myös moraalia ja älyä koskevia eroja.
Kun eri rotujen uskottiin edustavan erilaisia moraaliominaisuuksia, kuten laiskuutta, rohkeutta tai väkivaltaisuutta, niitä tuli myös kohdella eri lailla, erilaisella etiikalla. Näin jonkin rodun katsottiin perustellusti soveltuvan orjuuteen.
Muiden muassa ranskalainen Ernest Renan väitti vuonna 1871 luonnon luoneen aasialaisista ja afrikkalaisista työntekijöitä, kun taas eurooppalaiset sopivat sotilaalliseen johtajuuteen. Eurooppalaiset saapuivatkin siirtomaihin päässään rotuajattelu, jonka mukaan ei-eurooppalaiset soveltuivat luontaisesti "alempiarvoisina" työvoimaksi.
Nykyään rasismin tutkijat tähdentävät, että "rotu" on rasistinen käsite eikä rotueroilla ole biologista perustaa. Aiemmin saatettiin kyllä hyväksyä rotuerot, mutta vastustaa syrjintää rodun perusteella.
Rasismin käsite syntyi 1930-luvulla lähinnä vastareaktiona nousevaa fasismia vastaan, kun rotuopeilta haluttiin poistaa tieteellinen arvovalta. Sinisilmäisesti tämän luultiin merkitsevän rasismin häviämistä.
Tapamme on kuitenkin uskoa väittämiä, jotka ovat hyödyllisiä, vaikka tieteelliset todisteet puhuisivat vastaan. Rotuoppeja sovellettiin täyttä päätä natsi-Saksassa, ja Yhdysvalloissakin pohdittiin tieteellisiä ratkaisuja mustan väestön ongelmaan aina sterilointia ja tuhoamista myöten.
Rasismin historian valossa juutalaisten joukkotuho natsi-Saksassa ei vaikuta poikkeukselta, kun muualla Euroopassa juutalaisia oli vainottu vuosisatoja.
Myös Yhdysvalloissa oli luotu ajatus valkoisesta herrakansasta jo 1800-luvulla. Ensimmäisessä maailmansodassa afrikkalaisamerikkalaiset taistelivat eri joukko-osastoissa, eivätkä saaneet "rotupuhtauden" takia luovuttaa verta valkoisille. Juutalaisten joukkotuhokaan ei saanut amerikkalaisia luopumaan rotuerottelusta. Amerikasta taas otettiin mallia Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmään, jota pidettiin yllä lännen voimin aina 1990-luvulle asti.
Rasismin historia on myös rasismin vastustamisen historiaa, kuten ruotsalainen kirjailija Sven Lindqvist on painottanut. Monet tutkijat ja kansalaisaktivistit panivat uransa ja henkensä alttiiksi vastustamalla julkisesti rotuteorioita, joissa todistusaineistoa oli jopa väärennetty, jotta kansallisia ja taloudellisia etuja korostavat rotuargumentit saatiin näyttämään tieteellisiltä.
Esimerkiksi intiaanien pakkosiirtoihin sopi Samuel Mortonin teoria siitä, että intiaanit luovuttaisivat elintilansa isompiaivoisille valkoisille – kun taas Friedrich Tiedemannin mittauksissa tilavin pääkoppa oli intiaanimiehellä!
Moni pitää yhä "neekeri"-nimitystä harmittomana, koska ei tunne käsitteen julmaa historiaa. Entä jos suomalaisia kutsuttaisiin "valkoisiksi piruiksi" vakuuttamalla, että kyse on neutraalista ilmaisusta? Rasismin torjumiseksi on tiedostettava myös kieleen pesiytyneet väkivaltaiset ilmaisut.
Rotu-käsitteen historia opettaa, että rasismin ongelma pitää ratkaista ja katkaista juuri länsimaissa.
1700- ja 1800-lukujen ranskalaiset, saksalaiset ja englantilaiset rotu- ja kulttuuriteoreetikot tähdensivät yhteistä eurooppalaisuuttaan rasistisin sanakääntein. Muiden muassa ranskalaiset Henri de Saint-Simon ja Augustine Thierry julistivat vuonna 1814, että muita ylivertaisemman eurooppalaisen rodun pitäisi hallita koko maailmaa kuin siirtomaa-aluetta ja että Euroopan parlamentin pitäisi ylläpitää tätä "tervettä ajatusta eurooppalaistettavasta maailmasta".
On tärkeää, että nykypuheissa Euroopan yhtenäisyydestä ei enää kaikuisi Euroopan rasistinen menneisyys.
Kirjoittaja on kirjallisuudentutkija, joka on erikoistunut etnisyyteen, jälkikolonialismiin ja rasismiin.
Tekstit
