Työterveiset: Maahanmuuttaja suomalaisessa työelämässä

Työterveiset 3/1997: 

Risto Laakkonen: Maahanmuuttaja suomalaisessa työelämässä

Suomi on tullut uuteen kehitysvaiheeseen, jossa se on sekä maastamuutto- että maahanmuuttomaa. Työelämän etniset suhteet tulevat niin ikään viiveellä muuttamaan useita työpaikkoja monikulttuuriseen suuntaan. Tähän vaikuttaa ulkoisen toimintaympäristön muuttuminen yhä kansainvälisemmäksi, yritysten omistuspohjan kansainvälistyminen ja kansainvälisyyden synnyttämä vastavuoroisuus. Suomi ei voi pelkästään mennä maailmalle ja estää vastaavasti maailman tulemista tänne.

Työelämässämme esiintyy etnistä syrjintää, eikä maahanmuuttajien osaamista riittävästi arvosteta saatavana lisäarvona. Uusi kehitysvaihe on suuri haaste viranomaisille ja työelämän osapuolille.


Matkalla suljetusta maasta monikulttuurisempaan Suomeen

Etnisesti suljetun Suomen kausi alkoi toisen maailmansodan jälkeen ja sen seurauksena. Suomi oli nimittäin toisen maailmansodan jälkeisen ajan aina 1980-luvun toiselle puoliskolle saakka kansainvälisestä osallistumisestaan huolimatta hyvin suljettu maa, kun kehitystä tarkastellaan maahanmuuttolukujen ja Suomessa asuvien etnisten vähemmistöjen määrän ja koon perusteella. Tämä näkyy myös siinä, että maassamme on nykyään ainoastaan muutamia monikulttuurisia ja monikielisiä työpaikkoja.

Suomi oli näillä mittareilla mitattuna ennen toista maailmansotaa paljon kansainvälisempi kuin tänään. Hyvin huomattava osa maamme teollisista ja kaupan alan yrityksistä sekä maamme infrastruktuurista on aikoinaan Suomeen muuttaneiden osaajien ja sukujen luomaa. Perustetut teollisuuslaitokset toivat myös ammattitaitoista työvoimaa Suomeen erityisesti Ruotsista, Norjasta, Englannista ja Saksasta.

Vieraskielisten nimien suomentaminen ja vaihtaminen suomenkielisiksi oli vuosisadan vaihdetta seuranneina vuosikymmeninä niin huomattavaa, että maamme kadotti tässä prosessissa osan monikulttuurisesta profiilistaan. Suomessa oli esimerkiksi 1920-luvun alussa yli kaksinkertainen pakolaismäärä nykyiseen verrattuna.

Nykyään Suomessa asuu 76 500 ulkomaan kansalaista. Lisäksi Suomen kansalaisiksi siirtyy ja syntyy koko ajan maahanmuuttajataustan omaavia. Luku on kansainvälisessä vertailussa niin alhainen, että sillä voisi päästä ennätysten kirjaan. Lisäksi huomattava osa ulkomaan kansalaisina maahanmuuttavista on etnisiä suomalaisia (esim. inkerinsuomalaiset ja ruotsinsuomalaiset paluumuuttajat) ja suomalaisten kanssa avio/avoliiton solmineita, mikä pienentää edelleen "oikeiden ulkomaalaisten" määrää.

Mitalin toisella puolella on taas ulkomailla asuvat 1,2 miljoonaa ulkosuomalaista. Tällä hetkellä Suomesta muutetaan työhön ja opiskelemaan ulkomaille lähes maahanmuuttoa vastaavassa mittakaavassa. Keskustelua on pitkään hallinnut uhkakuvapainotteisuus ja tämä näkyy myös asennetutkimuksissa. Muuttoliikkeen näkeminen kokonaisuutena pienentää pelkoja ja uhkakuvia tehden tilaa vastavuoroisuudelle. Sellaisia maita, josta kukaan ei olisi koskaan lähtenyt ja johon kukaan ei olisi koskaan tullut, ei ole olemassakaan.

Työvoimaan laskettavia ulkomaan kansalaisia on noin 53 000, joiden työttömyysaste on 47 %. Joidenkin pakolaisina maahanmuuttaneiden etnisten ryhmien työttömyysaste on tätä tuntuvasti korkeampi, jopa 80-90 %. Maahanmuuttajien joukossa on paljon erityisosaajia ja avainhenkilöitä, joista suuri yleisö tunnistaa helpoimmin urheilijat, urheiluvalmentajat, muusikot ja orkesterinjohtajat. Suunnittelijat, muotoilijat, yritysmaailman erityisosaajat ja esimerkiksi ammattityöntekijät pääsevät eksoottisina poikkeuksina tietoisuuden kynnyksen yli.

Työelämässä syntyy sosiaalisia verkostoja ja osallisuus

Työ on kulttuurissamme toimeentulon ja hyvinvoinnin pääasiallinen lähde. Tästä syystä maahanmuuttajien työllistyminen ja syrjinnän ehkäiseminen edellyttää erityisiä toimenpiteitä. Mitä enemmän Suomi panostaa maahantulovaiheessa kielikoulutukseen ja yhteiskuntaamme kotiutumiseen (integraatioon), sitä enemmän yhteiskunta säästää ja pystyy hyödyntämään maahanmuuttoa. Huomattava osa maahanmuuttajista tuo maahan kieli- ja kulttuuritaitojen lisäksi muuta kansainvälistymisessä ja selviytymisessä tarvittavaa osaamista, jota on toistaiseksi aivan liian vähän osattu käyttää yhteiskuntamme ja maahanmuuttajien yhteiseksi eduksi.

Lähtömaa on myös investoinut huomattavaan osaan maahanmuuttajista kasvatus- ja koulutuskustannuksia, jotka voivat nyt hyödyttää Suomea. Ruotsalaisten ja tanskalaisten selvitysten perusteella voidaan olettaa, että lähtömaa on investoinut 20 vuotta täyttäneeseen kasvatus- ja koulutuskustannuksina keskimäärin 820 000 mk. Maahanmuuttaneen lääkärin, insinöörin, sairaanhoitajan, ammattityöntekijän tai vastaavan kohdalla luku tulee kertoa kahdella-neljällä. Näistä syntyy pääomaa, josta on varaa panostaa kielikoulutukseen, täydennyskoulutukseen ja muihin työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin. Teollisuuden pyörittämisessä ja liikenneverkostojen suunnittelussa sekä rakentamisessa maahanmuuttaneiden ammatti-ihmisten rooli oli keskeinen.

Suomen väestön enemmistö asuu Etelä-Suomen läänissä. Vastaavasti maahanmuuttajista 2/3 asuu Uudellamaalla ja tästä enemmistö pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien työmarkkinat painottuvat hotelli- ja ravitsemusliikkeisiin, etnisiin ravintoloihin, kiinteistönhoitoon, terveydenhoitoon ja pienessä mittakaavassa teollisuustyöhön ja kuljetusalalle. Maahanmuuttajia on tukityöllistetty kolmannelle sektorille, kuntiin ja valtiolle. Suomessa on muutama monikulttuurisen työyhteisön tunnukset täyttävä työpaikka, joista mainittakoon Helsingin postin jakelukeskus ja Nokian suunnittelu- ja kehittämispuoli sekä yliopistot.

Suomella olisi virallisesti kaksikielisenä maana hyvät mahdollisuudet monikulttuuriseen kehitykseen. Valitettavasti suomen-ruotsinkielisten työpaikkojen osuus on koko ajan vähentynyt, mikä heikentää ja hidastaa monikulttuurisen työelämän kehittämistä.

Maahanmuuttaja hyväksynnän ja syrjinnän kohteena työelämässä

 Kokemukset muualta ja Suomestakin osoittavat, että työyhteisöön päässyt maahanmuuttaja kykenee yhteistyössä suomalaisten kanssa luomaan ystävyyssiteitä ja sosiaalisia yhteyksiä. Tähän ei ole yhtä suuria mahdollisuuksia työelämän ulkopuolella, jolloin maahanmuuttajien yhteydet rajoittuvat omaan etniseen ryhmään, suomalaisiin ihmisoikeusaktivisteihin ja eräiden kansalaisjärjestöjen edustajiin sekä maahanmuuttajayhteyksiä työnsä puolesta omaaviin kunnan ja valtion virkamiehiin.

Suomessa, kuten muissakin maahanmuuttomaissa, esiintyy etnistä työsyrjintää. Syrjinnän tunnistamisesta alkaa myös sitä ehkäisevä toiminta. Hyviä tuloksia ei kuitenkaan ole saavutettavissa ilman työelämän osapuolten aktiivisuutta. Etnistä työsyrjintää esiintyy sekä työyhteisöissä että erityisesti matkalla työelämään. Työpaikka haluaa pitää itsensä monokulttuurisena. On esimerkkejä, joissa työnantaja ja henkilökunta yhdessä tai toinen näistä haluaa työpaikan pysyvän monokulttuurisena. Etninen työsyrjintä on kuitenkin rikos silloin, kun maahanmuuttaja täyttää työtehtävässä tarvittavat ammatilliset ja kielelliset valmiudet. Hyvien etnisten suhteiden saavuttamiseksi yhteiskunnan tulee toteuttaa politiikkaa, joka vähentää etnistä ja sosiaalista eriarvoisuutta ja tasoittaa lähtötilannetta, jossa toinen lähtee lähtökuopista ja toinen lähtötelineistä.

Matkalla hyvään maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkaan

 Pääministeri Paavo Lipposen hallitusohjelmassa luvattiin luoda maalle maahanmuutto- ja pakolaispoliittinen ohjelma, jota Suomella ei ole ollut. Euroopan unionin useimmilla jäsenmailla ja muilla Pohjoismailla on hallituksen laatima ja eduskunnan hyväksymä ohjelma, joka toimii yhteiskunnan eri tasoilla suuntaviittana.

Hallituksen asettama ja Ilkka-Christian Björklundin johtama parlamentaarinen ja vastuuministeriöiden sekä humanitaarista työtä tekevien kansalaisjärjestöjen edustajista muodostettu toimikunta jätti hallitukselle tammikuussa 1997 mietintönsä ja ehdotuksensa hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittiseksi ohjelmaksi. Hallitus on tätä kirjoitettaessa sopimassa ohjelmasta. Hallitus teki jo helmikuussa 1997 periaatepäätöksen hallinnon toimenpiteistä suvaitsevaisuuden lisäämiseksi ja rasismin ehkäisemiseksi. Periaatepäätöksessä työelämä ja työllistyminen ovat näkyvästi esillä.

Suomella ei ole paluumahdollisuutta menneeseen. Tulevaisuuden rakentamisessa tarvitaan maahanmuutto- ja pakolaispoliittisia linjauksia, joissa ihmisoikeudet, sosiaaliset oikeudet ja kulttuurioikeudet yhdistyvät kokonaisuudeksi, joka ottaa huomioon kansalliset voimavarat ja kansainvälisyyden vaatimukset.