LakimiesUutiset: Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää: Paljon on vielä vinksin vonksin

LakimiesUutiset: Vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää: Paljon on vielä vinksin vonksin 15.8.2008

Uusi vähemmistövaltuutettu Johanna Suurpää takoo suomalaisten kalloon ihmisoikeusajattelun alkeita isolla lekalla. Suomi ei ole etnisten vähemmistöjen onnela, kuten moni harhoissaan luulee.

Johanna Suurpää, 46, on hoitanut vähemmistövaltuutetun hommia runsaat puoli vuotta. Hän siirtyi tehtävään ulkoministeriön ihmisoikeusyksikön päällikön tuolilta viime joulukuun alussa, kun Mikko Puumalainen hyppäsi apulaisoikeuskansleriksi.

Suurpää on innostunut uudesta työstään. Vaihtelu virkistää. Konkreettinen ihmis- ja perusoikeusjuridiikka on aina ollut hänelle sydänasia.

Vähemmistövaltuutetun virka perustettiin vuonna 2001. Samalla, kun Antti Seppälä jäi eläkkeelle, lakkautettiin ulkomaalaisvaltuutetun virka. Työsarkaa riittää: etnisten vähemmistöjen oikeuksien turvaaminen ja ulkomaalaisasiat kaikessa kirjossaan.

– Tämä työ on valtavan itsenäistä. Kenelläkään ei ole valtaa tulla sanomaan minulle, mitä tai miten täällä pitäisi asiat hoitaa.

Sattuman tuomaa ironiaa on se, että Johanna Suurpään konttorin yläkerrassa samassa rakennuksessa asuvat vähemmistövaltuutetun merkittävimmät vahtikohteet: sisäministeriön maahanmuutto-osasto ja poliisiosasto. Jos tekee mieli rähjätä, oikea osoite on usein parinkymmenen rappuaskelman päässä. Joskus riittää, kun koputtaa harjanvarrella kattoon

– Viranomaisten kanssa kyllä aina jotenkin pärjää. Asiallinen puhe menee perille.

– Suurin ongelma Suomessa on yleisen mielipiteen kalseus etnisiä vähemmistöjä ja maahanmuuttajia kohtaan. Paljon on vielä tekemistä.

Yllätyksiäkin jo 20 vuotta ihmisoikeuskysymysten kanssa askaroineen Suurpään eteen on tullut. Etenkin omien kotoperäisten vähemmistöjen – romanien ja saamelaisten – oikeudet eivät ole laisinkaan niin hyvällä tolalla kuin moni kuvittelee.

Romanit

Johanna Suurpää sanoo, että esimerkiksi ulkoministeriö on markkinoinut Suomea maailmalla mallimaana romanien kulttuurin ja elinolojen tukemisessa. Onhan meillä esimerkiksi romaniasiain neuvottelukunta.

Arkitotuus on kuitenkin aivan toinen.

– Kantaväestön asennemuuri romaneja kohtaan on yhä häkellyttävän korkea. Niin yksityisiä kuin kunnallisiakin palveluja on vaikeata saada, työpaikasta puhumattakaan.

– Esimerkiksi vuokra-asunnon saaminen on yksityispuolella käytännössä mahdotonta, ja kunnissakin homma takkuaa. On tapauksia, joissa romaneiden on annettu selkein elein ymmärtää, että he eivät ole tervetulleita kuntaan.

– Olemme vieneet räikeimpiä tapauksia oikeuteenkin yhdenvertaisuuslain perusteella. Parasta aikaa odottelemme yhdessä jutussa vahvaa linjanvetoa hovioikeudesta.

Valoa edes horisontissa?

– Parhaillaan on valmisteilla valtakunnallinen romanipoliittinen toimintaohjelma. Odotan siltä paljon. Koulunkäynti- ja asuntokysymykset ovat siinä toivon mukaan päällimmäisinä.

Saamelaiset

Saamelaisten ikimuistoisena riesana ja katkeruudenkin aiheena on ollut maanomistuskysymys.

– Ongelma ratkeaisi sillä, että Suomi ratifioisi pikapikaa kansainvälisen työjärjestön ILO:n alkuperäiskansasopimuksen. Sopimuksen yhtenä tavoitteena on tunnustaa alkuperäiskansoille omistus- ja hallintaoikeus niihin alueisiin, joita ne ovat perinteisesti asuttaneet.

– Sopimus puhuu omistusoikeudesta, mutta sen tulkintakäytäntö on pehmeä. Kyse ei ole perinteisestä yksityishenkilöiden omistusoikeudesta, vaan eräänlaisesta hallinta- ja määräysvallasta tiettyihin alueisiin.

– Suomeenkin olisi rakennettavissa malli, joka ei ottaisi käytännössä keneltäkä&au ml;n mitään pois. Saamelaisnäkemysten vastustajat vastustavat usein sellaista, mitä ei olla edes pyytämässä.

Myös kieli- ja kulttuuripuolella asiat ovat huolestuttavalla tolalla.

– Meillä on kolme saamelaiskieltä, joista kaksi – koltta- ja inarinsaame – ovat hädänalaisessa asemassa. Eikä pääkielikään, pohjois-saame, hirveän vahvoilla ole. Asialla alkaa olla kiire.

Venäjänkieliset

Vaikka venäjänkielistä väestöä on maassa jo kutakuinkin 50 000, heidän ongelmansa ovat yhä samanlaisia kuin maahanmuuttajilla yleensä.

– Asenneilmasto ja koulutetun väen työttömyys, Johanna Suurpää kiteyttää suurimmat murheet.

Venäjänkieliset eivät ole enää mikään pikku porukka. Suomenruotsalaisia on 300 000.

– Venäjänkielisten osalta on ryhdyttävä jo vakavasti puhumaan heidän mahdollisuuksistaan osallistua demokraattisen yhteiskunnan päätöksentekoon.

Venäjänkieliset ovat hyvin koulutettuja.

– Tutkintojen rinnastaminen ei toimi niin kuin pitäisi.

Venäjänkielisten integroitumista voisi edistää monin tavoin.

– Julkisen palvelun Yleisradio saisi harkita esimerkiksi venäjänkielisten uutisten lähettämistä. Ensi alkuun riittäisi tekstityskin. Onhan meillä jo nyt esimerkiksi suomenkielisten uutisten tekstitys suomeksi.

Kuinka venäjänkielisten ongelmia sitten voitaisiin poistaa?

– Olemme liikkeellä yksilö- ja ihmisoikeuspohjalta. Kyse on kielellisten, kulttuuristen ja sosiaalisten oikeuksien toteutumisesta.

Muslimit

Suomessa asuvat muslimit ovat lukunsa.

– Suomalaisten keskuudessa ei onneksi ole hirveän voimakasta islamofobiaa.

Muslimien – etenkin musliminaisten – ongelmana on vaikea pääsy kotouttamistoimien piiriin.

– Kun kotouttaminen ei onnistu tai jää puolitiehen, maahanmuuttaja ei saa kansalaisuutta kehnon kielitaidon takia.

– Eteeni on tullut tapauksia, joissa muu perhe saa kansalaisuuden paitsi kotona ollut äiti, joka ei ole kyennyt käymään kielikoulutuksessa.

– Kansalaisuuden saamisen edellytyksenä olevan kielitaidon taso on mielestäni kohtuuttoman korkea. Tarvitaan joustavuutta.

Suurpää muistuttaa, että ikävistäkin asioista on voitava puhua. Yksi sellainen on kunniaväkivalta.

– Kunniaväkivalta ei ole suuri ongelma, mutta se on tosiasia. Viranomaisten valmiudet tunnistaa se ja puuttua siihen, ovat vielä puutteellisia.

Islam on tullut Suomeen jäädäkseen.

– Moni asia kaipaa vielä parannuksia. Rukoushuoneet, hautausmaat, mahdollisuudet normaaliin uskonnonharjoittamiseen...

Rasismi

Vähemmistövaltuutettu on hyvillään siitä, että Suomeen ei ole syntynyt organisoituneita rasismipesäkkeitä.

– Mutta ne arkipäivän asenteet, arjen asenteet, Johanna Suurpää huokaa.

– Esimerkiksi internet-kirjoittelu on välillä ollut aika hurjaa. Olemme vieneet muutamia tapauksia poliisitutkintaan.

– Tänä vuonna on tullut jo neljä tuomiotakin, joissa on puututtu rasistiseen kirjoitteluun. Kovin tuomio on ollut kaksi vuotta ja neljä kuukautta ehdotonta vankeutta.

Suomalainen oikeusjärjestelmä on pikku hiljaa alkanut tunnistaa rasismirikoksia. Poliisi on valpastunut.

Rasismirikosten perusnimikkeet ovat kiihottaminen kansanryhmää vastaan, syrjintä ja kunnianloukkaus.

– Meillä on oikeuskäytäntöä myös siitä, että ryssä- tai neekeri-sanan käyttö voi olla kunnianloukkausrikos.

– Nimittelyyn on puututtava aina kun sitä tavataan. Etenkin kouluissa tilanne on joskus kohtuuton.

Työperäinen maahanmuutto

Johanna Suurpää sanoo, että suurin yksittäinen – kohta päälle kaatuva – kansallinen projektimme on työperäisen maahanmuuton hoitaminen tyylikkäällä tavalla.

– Ulkomaalaisilla on suuria vaikeuksia päästä sisään suomalaiseen yhteiskuntaan ja eritoten työelämään.

– Tietyt sektorit tosin jo vetävät. Perushoitajista, siivoojista, bussikuskeista ja taksinkuljettajista on huutava pula. Rakennuspuolella taas on huomattavan paljon liikkuvuutta, edestakaisin menijöitä ja vuokratyövoimaa.

– Myös muutama huippuosaajien firma, joissa työkielenä on englanti – kuten Nokia – palkkaavat ulkomaalaisia. Mutta siihen se sitten jääkin.

Meillä on liian paljon väliinputoajia.

– Esimerkiksi somali-insinöörit eivät edelleenkään saa työtä. Sama tilanne on venäläistaustaisella väestönosalla. Työllistämishaluttomuutta perustellaan usein huonolla suomen kielen taidolla, mutta en aina oikein jaksa uskoa siihen.

– On järkyttävää nähdä, kun akateemisesti koulutetut ihmiset pyyhkivät ansioluettelostaan koulutuksensa pois, jotta he saisivat edes siivoojan työtä.

– Useasti käykin niin, että akateemisen perustutkinnon kotimaassaan suorittanut opiskelee tohtoriksi Suomessa ja muuttaa sitten täältä pois. Kuinka meillä on varaa tällaiseen haaskuuseen?

Myös venäjänkielisen väestön vajaatyöllistäminen kummastuttaa valtuutettua.

– Kaikki kyselevät ja valittavat, että miksi kouluissa luetaan niin vähän venäjää. Venäjää taitavasta työvoimasta on vientipuolella huutava pula. Meillähän on maassa 50 000 venäjänkieltä äidinkielenään puhuvaa ihmistä! Hirmuinen resurssi.

Mandaatti kasvaa

Vähemmistövaltuutetun virasto on pieni. Päällikkö, toimistopäällikkö, neljä ylitarkastajaa, tutkija sekä toimialasihteeri.

Riittävätkö muskelit?

– Tällä porukalla välitöntä asiakastyötä voi tehdä vain hyvin rajallisen määrän. Pääasiassa asiakastyömme on puhelinpalvelua.

– Valtuuksia voisi olla enemmänkin. Enimmäkseen tämä työ on neuvontaa ja ohjausta. Voimme toki määrätä uhkasakkoja, mutta toistaiseksi sellaisiin emme ole menneet.

– Lisäksi harjoitamme strategista käräjöintiä. Haemme ennakkotapauksia, oikeuskäytäntöä.

Viime vuonna vähemmistövaltuutettuun otettiin yhteyttä tavalla tai toisella 1 600 kertaa.

Valtuutetun toimiala, mandaatti, kasvaa.

– Valtioneuvosto nimesi vähemmistövaltuutetun kesäkuun lopussa kansalliseksi ihmiskaupparaportoijaksi.

– Etnisen syrjinnän lisäksi myös muita syrjinnän muotoja on tulossa meidän valvottavaksemme. Vammaisten oikeudet, seksuaaliset vähemmistöt, kielelliset vähemmistöt – nähtäväksi jää.

Yhdenvertaisuuslakia uudistetaan parhaillaan.

– Radikaalein ehdotus lähtee siitä, että kaikki mahdolliset erityisvaltuutetut niputettaisiin saman katon alle. Aivan niin reippaaseen kertarysäykseen en usko, mutta myllerryksiä on edessä.



Yhdenvertaisuussuunnitelmat kuntoon!

Vähemmistövaltuutetun selkänojana on yhdenvertaisuuslaki. Vuonna 2004 voimaan tullut laki on monelle päällikkövirkamiehellekin vielä tuiki tuntematon.

– Tasa-arvolaki jo sentään tunnetaan. Mutta paljon on kuntia, virastoja ja laitoksia, joissa yhdenvertaisuuslaista ei ole vielä kuultukaan,

Johanna Suurpää tietää.

– Liian moni julkisyhteisö on jättänyt yhdenvertaisuussuunnitelman laatimisen kokonaan tekemättä. Se on aivan eri asia kuin tasa-arvolain tasa-arvoisuussuunnitelma.

– Yhdenvertaisuussuunnitelmassa identifioidaan ongelmat ja esitetään niihin ratkaisut. Myös yhteistyön muotoja vähemmistöjen kanssa olisi mietiskeltävä.

Suurimpia syntisäkkejä ovat kunnat.

– Jokaisen kunnan on tehtävä yhdenvertaisuussuunnitelma. Tähän mennessä vain noin puolessa Suomen kunnista – parissa sadassa kunnassa – on tehty asiasta edes jonkinlainen paperi.

– Myös valtion puolella on paljon rempallaan. Edes asiassa ohjausvastuussa olevalla sisäministeriöllä eivät suunnitelmat ole lähelläkään tip top -tasoa.

Kunnat ja valtionvirastot, hoi! Rääkätkää sisäministeriötä ja pyytäkää siltä selko-ohjeita ja mallisuunnitelmia...


Elämäntehtävänä heikkojen auttaminen

Johanna Suurpää on ihmisoikeusjuristi kiireestä kantapäähän.

– Jo lukioaikoina sana oikeustiede kuulosti minusta hienolta. Ajattelin, että juristithan ovat niitä, jotka puolustavat yhteiskunnan heikko-osaisia.
– Yliopistossa liiallinen usko juristien kaikkivoipaisuuteen kuitenkin karisi. Opiskelin välillä vuoden päivät kirjallisuutta ja valtiotieteellisiä aineita.
– Valtiotieteellisessä sain kuitenkin uuden yhteiskunnallisen herätyksen. Jos haluaa ihan oikeasti vaikuttaa asioihin, on oltava kunnon työkalut. Juristin tutkinto tarjoaa ne.
– Nyt takanani on 20 vuotta ihmisoikeusjuristin hommia eri muodoissa. Hyvin kävi. Juuri näin piti käydä.


KUKA?


Suurpää, Helka Johanna
• s. 1962, Helsinki
• OTK 1988
• Erillisiä ihmisoikeus- ja pakolaisoikeusopintoja

Työtehtävät:
• Pakolaisneuvonta ry., lakimies 1988–1992
• OM, turvapaikkalautakunnan siht. 1992–1994
• ICMPD, Wien, asiantuntija, syksy 1994
• UNDP/UNHCR Programme Officer, Tallinna 1995
• UM, ihmisoikeuspolitiikan yksikkö, lainsäädäntöneuvos 1996–1999
• UM, EU-edustusto, EU-oikeudellinen deski 1999–2001
• UM, ihmisoikeuspolitiikkayksikön päällikkö 2001-2007
• Vähemmistövaltuutettu 1.12.2007–

Harrastukset:
ihmisoikeuspolitiikkaan ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvä järjestötoiminta, luonnossa liikkuminen, musiikki

Perhe: aviopuoliso ja kaksi lasta