HS/Frank Johansson: "Turvapaikanhaku EU:ssa ei saa olla tuuripeliä"

Helsingin Sanomat, Sunnuntaidebatti/Frank Johansson: "Turvapaikanhaku EU:ssa ei saa olla tuuripeliä" 21.5.2006

Suomen astuessa heinäkuussa johtamaan Euroopan unionia eräs hallituksen suurimmista haasteista on varmistaa, että EU-maat muuttavat asennettaan turvapaikanhakijoihin EU:n oman arvopohjan mukaiseksi. EU-maiden tulee tarjota suojaa ihmisille, jotka pakenevat vainoa, ja heitä on kohdeltava ihmisoikeuksia kunnioittaen. Nyt näin ei tapahdu. Turvapaikan hakeminen EU:sta on tuuripeliä.

Suojelua tarvitsevia ei päästetä EU:n alueelle hakemaan turvaa. Ihmisiä hukkuu Välimerellä ja Atlantilla, ja heitä ammutaan EU:n rajalla Pohjois-Afrikassa. Ihmisiä pallotellaan maasta toiseen, ilman kunnollista kuulemista ja ilman takeita turvan saamisesta. Turvapaikanhakijoita käännytetään maihin, joissa heitä vangitaan ja kidutetaan.

Todellisuus on kaikkea muuta kuin mitä odotettiin sen jälkeen, kun Tampereen huippukokouksessa syksyllä 1999 luotiin poliittiset raamit ohjelmalle, jonka piti tehdä EU:sta "vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue". Yhteisen turvapaikkapolitiikan perustaksi luvattiin turvapaikkaoikeuden kunnioittamista ja Geneven pakolaissopimuksen "kattavaa ja täysimääräistä soveltamista".

Tämä niin sanottu Tampereen henki haihtui kuitenkin nopeasti ilmaan. Osaltaan siihen vaikuttivat syyskuun 2001 iskut Yhdysvaltoihin. "Terrorisminvastainen sota" käynnisti turvallisuuskeskustelun, joka käy edelleen ylikierroksilla.

Kenellekään ei liene enää epäselvää, että tässä "taistelussa" monet hallitukset eivät ole kunnioittaneet ihmisoikeussopimuksia. Turvapaikanhakijat ovat tämän turvallisuuskeskustelun sijaiskärsijöitä.

EU:n silmissä he eivät enää ole ensisijaisesti suojelua tarvitsevia ihmisiä vaan potentiaalisia "turvallisuusriskejä".

Tampereen kokouksen jälkeen on laadittu useita direktiivejä yhteisen turvapaikkapolitiikan pohjaksi. Suurimmaksi osaksi nämä jäsenmaita sitovat ohjeet ovat kuitenkin olleet vain EU-maiden heikoimman tason kirjaamista, koska hallitukset ovat olleet haluttomia muuttamaan omia lakejaan.

Eri maissa turvapaikkahakemusten hyväksymisasteet vaihtelevat 0,3:sta 50 prosenttiin. Eräs räikeimmistä eroista löytyy kahdesta naapurimaasta: Itävallassa 90 prosenttia tšetšeenihakijoista saa turvapaikan, Slovakiassa alle prosentti. Voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että turvapaikan hakeminen EU-maista on tuuripeliä.

Tuuripelin vakavuutta lisää niin sanottu Dublin-asetus, joka määrittelee, mikä jäsenvaltio on vastuussa turvapaikkahakemuksen käsittelystä. Asetuksen perusteella toisesta EU-maasta saapuneen hakijan hakemusta ei käsitellä, vaan hakija lähetetään takaisin siihen EU-maahan, johon hän on ensimmäiseksi saapunut.

Vaikka kaikki EU-maat tietävät, että Kreikka ei käytännössä käsittele muista EU-maista palautettujen hakemuksia, turvapaikanhakijoita kuitenkin Dublin-asetuksen perusteella palautetaan sinne. Myös Suomesta on näin tehty.

Kun tähän turvapaikkaonnenpyörään joutuneet ihmiset epätoivoissaan siitä huolimatta päättävät hakea suojaa useammasta EU-maasta, sisäministerit puhuvat kilpaa turvapaikkajärjestelmän "väärinkäytöstä" ja sen tehottomuudesta.

Huomaamatta jää, että liikkumiseen EU-maasta toiseen on syitä, jotka johtuvat järjestelmän epäkohdista. Hakemuksen tulokseen vaikuttaa oleellisesti se, missä maassa sitä käsitellään.

Niin kauan kuin EU-maissa ei ole yhteistä, tehokasta ja oikeudenmukaista turvapaikkajärjestelmää, järjestelmä ei toimi. Käytännössä Dublin-järjestelmässä on tätä nykyä kyse EU-maiden keskinäisestä vastuunpakoilusta, josta kärsivät kaikkein heikoimmat: sotaa ja syrjintää pakenevat ihmiset.

Näiden ongelmien korjaamisen sijaan turvapaikkatyön painopiste on ollut ulkoisissa keinoissa. Turvapaikanhakijat ja siirtolaiset on pyritty pitämään EU:n ulkopuolella tehostamalla rajavalvontaa, perustamalla uusia rekisterejä ja sakottamalla lentoyhtiöitä. Samalla on lisätty yhteistyötä sellaisten maiden kanssa, joiden läpi turvapaikanhakijat kulkevat.

Käytännössä EU:n rajat on laittoman maahanmuuton torjumiseksi laitettu niin kiinni, etteivät pakolaisetkaan pääse alueelle. Hakijamäärät ovatkin romahtaneet puoleen vuoden 2001 tasosta.

Koska laillisia maahantuloväyliä ei juuri ole, turvapaikanhakijat joutuvat turvautumaan salakuljettajiin ja muihin hyvin vaarallisiin maahantuloyrityksiin, joissa monet menettävät henkensä.

Suomen puheenjohtajakauden aikana EU-maat arvioivat "vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen" kehitystä koskevaa niin sanottua Haagin ohjelmaa (eli Tampere II:ta) ja luovat suuntaviivat sen tulevaisuudelle.

Suomen hallituksen tulee puheenjohtajana varmistaa, että yhteisen turvapaikkapolitiikan tavoitteista ja arvoperustasta syntyy todellinen poliittinen keskustelu. Amnesty Internationalin mielestä yhteisiä sääntöjä ja käytäntöjä tarvitaan, jotta tuuripeli muuttuu oikeudenmukaiseksi ja tasapuoliseksi kohteluksi.

Symbolisesti merkittävää on, että tämä keskustelu on sisä- ja oikeusministerien kokouksen asialistalla syyskuussa Tampereella. Suomella on mahdollisuus muistuttaa samassa kaupungissa 1999 sovituista periaatteista. Yhteisen politiikan lähtökohtana tulisi olla - myös käytännössä - turvapaikkaoikeuden kunnioittaminen ja suojelun tarjoaminen sitä tarvitseville. Suomen tulee palauttaa Tampereen henki kunniaan.

Poliittisen suunnanmuutoksen lisäksi pöydällä on pitkä lista turvapaikkapolitiikkaan liittyviä vakavia ongelmia, jotka tulisi ratkaista välittömästi. Amnesty on toimittanut Suomen hallitukselle ohjelman EU:n turvapaikkapolitiikan parantamiseksi, ja toivomme vastuullisilta ministereiltä sen toimeenpanoa.

Ohjelman pääkohtiin kuuluu sen takaaminen, että ihmiset pääsevät EU:n alueelle hakemaan turvaa ja että Dublin-asetuksen räikeät puutteet korjataan.

Ohjelma kehottaa myös luopumaan suunnitellusta niin sanottujen turvallisten lähtömaiden listasta ja varmistamaan, että yhteisen maatietojärjestelmän tuloksena on sama suojelun taso eri puolilla unionia.

EU:n on myös luotava ohjeet siitä, miten sukupuoleen perustuva vaino otetaan huomioon turvapaikkamenettelyssä. Ohjeiden on tarkoitus varmistaa, että esimerkiksi pakkoaborttia tai -sterilisaatiota, sukuelinten silpomista tai pakkoavioliittoa pakeneva tyttö tai nainen saa tarvitsemaansa suojelua.

EU-maat ovat edelleen haluttomia yhteisesti puuttumaan toisessa maassa tapahtuvaan ihmisoikeusloukkaukseen, oli sitten kyseessä turvapaikanhakijoiden kohtelu, poliisiväkivalta tai terrorismista epäiltyjen pitäminen vankilassa ilman oikeudenkäyntiä tai näiden sieppaaminen ja lähettäminen muualle kidutettavaksi. Toisen EU-maan arvosteleminen on tabu.

EU:n uskottavuuden kannalta on välttämätöntä, että jäsenmaat keskustelisivat avoimesti ongelmista ja varmistaisivat, että vakavista ihmisoikeusloukkauksista rangaistaan. Tämä on osa koko unionin ihmisoikeuspolitiikan tavoitteiden ja keinojen uudelleenarviointia, jota Suomen tulee edistää.


Kirjoittaja on ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin Suomen-osaston toiminnanjohtaja.