torstai 1. kesäkuuta 2006

HS: Suomen Sisu vältti syytteet Muhammed-pilakuvien julkaisusta

Helsingin Sanomat: Suomen Sisu vältti syytteet Muhammed-pilakuvien julkaisusta 1.6.2006

Muhammed-pilakuvien julkaisu suomalaisella internetsivulla ei johda syytteisiin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske tiedotti keskiviikkona, ettei hän nosta syytteitä kuvat internetsivullaan julkaissutta järjestöä vastaan.

Kalskeen mukaan Suomen Sisu -järjestön johtohahmot toimivat laillisesti, sillä heidän tarkoituksenaan ei ollut loukata muslimeita.

Kohua herättäneet kuvat julkaistiin alun perin tanskalaisessa lehdessä. Kansallismielinen Suomen Sisu laittoi ne kotisivulleen helmikuussa.

Keskusrikospoliisi epäili, että järjestön hallituksessa toiminut kolmikko olisi syyllistyneet uskonrauhan rikkomiseen päättäessään piirrosten julkaisusta.

Suomen Sisu perusteli kuvien esillepanoa sananvapaudella. Teko oli myös vastalause Ruotsin vastaavien sivujen sulkemiselle.

KRP liitti esitutkinta-aineistoon islam-asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttilan lausunnon pilakuvista. Sen mukaan osa kuvista on erittäin loukkaavia.

Hämeen-Anttila tähdentää, että Muhammedin kuvallista esittämistä pidetään islamissa ylipäätään sopimattomana. Jos profeetta esitetään kuvallisesti, hänen kasvonsa eivät yleensä näy. Lisäksi hänet kuvataan aina kunnioittavassa sävyssä.

Muhammedin kasvokuvaa ei voida pitää muslimeita yleisesti loukkaavana, jos kuva on asiallisessa yhteydessä. Hämeen-Anttilan mielestä osa kyseisistä pilakuvista on kuitenkin avoimen loukkaavia, sillä profeetta yhdistetään väkivaltaan, terrorismiin ja naisen alistamiseen.

Kalskeen mukaan on selvää, että pilakuvat loukkaavat muslimien uskonnollisia tunteita. Erityistä herjaustarkoitusta teon taustalta ei kuitenkaan löytynyt.

"Pidän uskottavana, että tavoitteena on ollut eräänlaisen julkiseen valtaan kohdistetun vastalauseen ilmaiseminen", Kalske kirjoittaa syyttämättäjättämispäätöksessään. Kalske kuitenkin pohtii, että epäkohtiin olisi voitu puuttua riittävän tehokkaasti asiallisestikin. Hänen mielestään kuvien julkaisijoiden olisi pitänyt ajatella erityisesti Suomen muslimeja, joihin väkivaltaisuutta ei voida liittää.

Pilakuvat on julkaistu kymmenissä eurooppalaisissa lehdissä ja nettisivuilla. Suomessakin piirrokset ovat olleet useilla internetsivuilla. Esimerkiksi Suomen Sisun sivuilla ne ovat yhä.