tiistai 31. lokakuuta 2017

Iltalehti: Migri: Irakilaiset suurin perheenyhdistämisen hakijaryhmä - kaksi kertaa enemmän hakijoita kuin viime vuonna

Iltalehti: Migri: Irakilaiset suurin perheenyhdistämisen hakijaryhmä - kaksi kertaa enemmän hakijoita kuin viime vuonna 31.10.2017
Maahanmuuttoviraston tiedote: Irakilaiset suurin perheenyhdistämisen hakijaryhmä - yli puolet enemmän hakijoita kuin viime vuonna

Maahanmuuttovirasto Migrin mukaan irakilaiset jättivät tammi-syyskuussa yhteensä 1 359 ensimmäistä oleskelulupahakemusta perhesiteen perusteella. Viime vuoden vastaavaan luku oli 665 hakemusta.

Migrin mukaan myös syyrialaisten hakijoiden määrä on kasvanut merkittävästi.

- Syyrialaiset ovat nyt viidenneksi suurin ryhmä perhesideperusteisten oleskelulupien hakijoina. Syyskuun loppuun mennessä he ovat jättäneet 405 hakemusta, kun 1.1.-30.9.2016 syyrialaiset jättivät 156 perheenyhdistämishakemusta, Migrin tiedotteessa todetaan.

Yhteensä ensimmäisiä perhesidehakemuksia oli jätetty syyskuun loppuun mennessä 8 872.

Migrin mukaan perheenyhdistämishakemusten kasvun taustalla vaikuttaa turvapaikanhakijoiden määrän kasvu 2015.

Migrin mukaan toimeentuloedellytysten vaikutus kielteisen päätösten määriin on vielä "epäselvää."

Perhesidehakemusten toimeentuloedellytystä laajennettiin 1.7.2016 koskemaan myös kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneiden vanhoja perheenjäseniä. Ennen toimeentuloedellytystä vaadittiin vain uusilta perheenjäseniltä.

- Uusi perheenjäsen tarkoittaa, että perhe on perustettu vasta perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen. Vanha perheenjäsen tarkoittaa, että perhe oli olemassa jo ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa, tai kiintiöpakolaisen kohdalla ennen hänen hyväksymistään Suomeen pakolaiskiintiössä, Migrin tiedotteessa todetaan.