lauantai 3. joulukuuta 2016

Ilta-Sanomat: Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

Ilta-Sanomat: Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä 3.12.2016

Poliisi tavoitti Enontekiön Kuttasen henkirikoksesta epäillyn miehen maastosta tapahtumapaikan läheisyydestä.

Rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille, ettei mies tehnyt kiinni otettaessa vastarintaa.

36-vuotiaan epäillyn etsintään osallistui useita poliisipartioita sekä Rajavartiolaitoksen helikopteri. Häntä epäillään alustavasti taposta.

Henkirikoksen uhri on noin 25-vuotias nainen.

Huhtamäen mukaan poliisi epäilee, että uhri ja epäily tunsivat toisensa entuudestaan.

– Molemmat ovat ulkomaalaisia kausityöntekijöitä. Poliisin olettaman mukaan he tunsivat toisensa, Huhtamäki sanoo.

Poliisi suorittaa parhaillaan tapahtumapaikkatutkintaa ja aloittaa henkirikoksen esitutkinnan.