lauantai 3. joulukuuta 2016

MTV: Turvapaikanhakijat osoittivat mieltään Helsingissä ja Lahdessa – "Migrin lopetettava kuolemantuomioiden jakaminen"

MTV: Turvapaikanhakijat osoittivat mieltään Helsingissä ja Lahdessa – "Migrin lopetettava kuolemantuomioiden jakaminen" 3.12.2016

Turvapaikanhakijat ovat osoittaneet tänään mieltään Helsingissä ja Lahdessa.

Turvapaikkaa hakeneet irakilaiset ja heidän tukijansa osoittivat mieltään Suomen turvapaikkapolitiikkaa vastaan Helsingissä. Mielenosoittajat vaativat muun muassa, että Suomen Maahanmuuttovirasto (Migri) lopettaa palautukset Irakiin turvallisiksi katsomilleen alueille esimerkiksi vainottujen ihmisten tapauksessa.

– Migri on kerta toisensa jälkeen todennut, vakavimmillekin vainotuille tapauksille, että he voivat muuttaa huoleti muualle Irakissa asumaan, mielenosoittajien tiedotteessa sanotaan.

Mielenosoittajien mukaan Irakin turvallisuustilanne on pahentunut. Myös Migri kertoi viime viikolla pitävänsä Irakin tilannetta epävakaana.

– Vaadimme, että Migri lopettaa tällaisten kuolemantuomioiden jakamisen ihmisille. Muuten Suomen hallitus ei ole ihmisoikeuksien kunnioittamisessa Irakin hallitusta kummempi, tiedotteessa jatketaan.

Poliisi arvion mukaan noin 500 mielenosoittajaa käsittänyt kulkue lähti liikkeelle Kolmen sepän patsaalta. Mielenilmaus eteni kynttiläkulkueessa läpi joulukadun Senaatintorille, jossa irakilaiset esittivät vetoomuksensa ja pitivät puheenvuoroja.

Toinen mielenosoitus Lahden torilla

Lahdessa afganistanilaiset turvapaikanhakijat osoittivat mieltään kiinnittääkseen viranomaisten huomion Afganistanin turvallisuustilanteeseen. Poliisin arvion mukaan Lahden torilla mieltään osoitti noin 30–40 ihmistä.

Myös Lahden mielenosoittajat kritisoivat Suomen ja maahanmuuttoviraston palautuslinjaa. He katsovat, että Talebanin tai Isisin uhkaamia ihmisiä ei voi palauttaa mihinkään Afganistanin kolkkaan.

Mielenilmaukset sujuivat rauhallisesti

Molemmat mielenosoitukset sujuivat poliisin mukaan rauhallisesti, eikä vastamielenosoittajia näkynyt.

Migristä kerrottiin viime viikolla, että tulevissa ratkaisuissa aletaan soveltaa korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, jonka mukaan Irakin Mosulista kotoisin oleva sunniarabi ei voi paeta maan sisällä Bagdadiin.

Maahanmuuttovirasto on päivittämässä maaraporttejaan. Uudet Afganistania, Irakia ja Somaliaa koskevat raportit julkaistaan tammikuussa.