Yle: Analyysi: Miksi pakkopalautukset Irakiin takkuavat? tässä 6 syytä

Yle: Analyysi: Miksi pakkopalautukset Irakiin takkuavat? tässä 6 syytä 19.6.2018
Yle: Pakkopalautukset tyssäsivät Irakin poliisiin? Suomen käännyttämät irakilaiset lähetettiin Bagdadista paluulennolla Helsinkiin 18.6.2018

Suomella on monta syytä jouduttaa Irakiin tehtäviä pakkopalautuksia. Irakilla niitä on sen sijaan niukasti, kirjoittaa Eero Mäntymaa.



Pakkopalautukset Suomesta Irakiin ovat tähän asti tapahtuneet hitaasti, mutta kuitenkin säännöllisesti. Kehitykseen tuli ilmeisesti viime viikolla poikkeus.

Ylen tietojen mukaan kolmen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen irakilaisen palautus oli tyssännyt Bagdadin lentokentällä paikalliseen poliisiin, joka passitti irakilaiset takaisin Suomeen. Suomen poliisi on vahvistanut tapahtuneen, muttei kommentoinut asiaa Ylelle sen enempää.

Emme siis vielä tiedä varmuudella, miksi irakilaisten pakkopalautus ei onnistunut, tai onko tapaus merkki Irakin viranomaisen linjanmuutoksesta.

Viime viikon tapahtuma on uusi tilanne, mutta irakilaisten pakkopalautus takkuillut jo vuosia.

Mistä se johtuu? Yle kokosi uutisen taustoitukseksi kuusi syytä.

1. Palautussopimus puuttuu – entä sitten?

Irakilaisten pakkopalautusten ongelman ytimessä on palautussopimus, siis sen puuttuminen.

Suomen ja Irakin välinen sopimus tarkoittaisi sitä, että Irak vastaanottaa hyvässä yhteisymmärryksessä Suomesta myös niitä kansalaisiaan, jotka eivät haluaisi palata kotimaahansa. Suomi on yrittänyt sorvata sopimusta Irakin kanssa nyt vuosia, laihoin tuloksin.

Sopimuksen puuttuminen ei tarkoita, että pakkopalautuksia ei voisi tehdä. Suomi on tasaiseen tahtiin palauttanut Irakiin myös heitä, jotka eivät kotimaahansa halua palata. Palautussopimuksen puuttuminen tekee kuitenkin pakkopalautuksista huomattavasti hankalampaa. Se on oleellista nyt, kun Suomessa on yksittäisten henkilöiden sijaan satoja irakilaisia, jotka ovat valmiita vastustamaan pakkopalautustaan viimeiseen asti.

Käytännössä palautussopimus helpottaisi palautuksia kahdella tapaa: se tekisi passien ja muiden henkilötietojen hankkimisesta helpompaa. Lisäksi sopimuksessa voidaan sopia, että pakkopalautukset voidaan tehdä tavallisten matkustajalentojen sijaan charter-lennoilla. Seuraavassa kahdessa kohdassa esitetään tarkemmin, mitä ongelmia palautussopimuksen puuttuminen tuottaa nyt.

2. Irakilaiset on palautettava tavallisilla matkustajalennoilla, ja se on poliisille ongelma

Kotimaahansa palaamista välttelevän irakilaisen maasta poistaminen on poliisille työläs homma. Tämä johtuu siitä, että irakilaisen pakkopalautus on tehtävä poliisisaattueessa, normaalilla matkustajalennolla.

Kaikki lentokoneella matkustaneet tietävät, että koneessa ei voi riehua. Jos ennen nousua alkaa vaikka huutamaan, lopputulos on hyvin mahdollisesti koneesta poistaminen. Samoin käy koneeseen tuodulle pakkopalautettavalle, joka alkaa kovaan ääneen vastustaa palautustaan.

Poliisi voi raudoittaa rimpuilevan palautettavan, mutta hän ei lain mukaan voi huumata tai pahoinpidellä asiakasta hiljaiseksi. Jos palautettavan protestiointi, pakkopalautus keskeytyy. Näin on käynyt viime vuosien aikana monta kertaa Suomen lentokentillä. Siinä tilanteessa poliisi lykkää palautusta, suostuttelee palautettavaa muuttamaan käytöstään, ja yrittää myöhemmin uudestaan. Se herättää kansalaisissa kuohuntaa ja käy poliisille resurssimielessä kalliiksi.

Afganistanilaisten pakkopalautuksessa samaa ongelmaa ei ole. Poliisi voi koota heidät eri puolilta maata yhteen Helsingistä Kabuliin matkaavaan lentokoneeseen. Tämä johtuu siitä, että EU teki Afganistanin kanssa viime vuonna palautussopimuksen, jonka myötä maan lentokentät ottavat vastaan pakkopalautetuilla täytettyjä lentokoneita.

3. Irakilaisten tunnistaminen on vaikeaa – etenkin silloin, kun Irakin viranomainen ei anna apua

Euroopan rajat pettivät pahasti vuonna 2015, kun maanosaan saapui yli miljoona turvapaikanhakijaa. Suurta osaa Kreikkaan ja Italiaan saapuneista turvapaikanhakijoista ei tunnistettu, vaan he kulkivat maasta toiseen ilman rekisteröintiä. Turvapaikkaa hakiessaan monella ei ollut passia mukanaan, passi hukkui matkalla, tai se oli tarkoituksella hävitetty. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa Suomi haluaa palauttaa kotimaihinsa ihmisiä, joiden henkilöllisyyden selvittäminen on vaikeaa.

Passia ei tarvita pakkopalautettavan lentoa varten. EU-maiden poliisit voivat myöntää tilapäisiä asiakirjoja, joiden avulla lentoyhtiöt suostuvat ottamaan henkilöt koneisiin. Ongelma tulee lentomatkan jälkeen, kun Irakin viranomainen haluaa tietää, ketä eurooppalainen poliisi on maahan tuomassa. Siinä EU:n tilapäisestä matkustusasiakirjasta ei ole hyötyä, koska se ei ole mikään tae palautettavan henkilöllisyydestä. Suomen poliisin tulisikin saada varmistus lähtömaan viranomaiselta itseltään.

Irakin viranomainen tekee Suomen poliisin kanssa yhteistyötä, kun henkilö palautetaan niin kutsutun vapaaehtoisen paluun ohjelman kautta. Tilanne on toinen, kun poliisi pyytää asiakirjaa sellaiselle, joka vastustaa palautusta. Irakin viranomaiset eivät halua avustaa tällaisia palautuksia, ja Suomen poliisi on ongelman edessä.

Jos henkilöllisyyttä ei saada mitenkään varmistettua, Irakin poliisi ei välttämättä anna tämän saapua maahan. Tästä saatiin mahdollisesti osoitus viime viikolla.

4. Pakkopalautukset ovat riski, jota Irak ei nyt halua

Irak on toistuvasti ilmaissut, että vapaaehtoisesti palaavien irakilaisten vastaanottaminen ei ole ongelma, mutta pakolla palautettuja ei maahan kaivata. Mistä se johtuu?

Yksi syy on se, että sisällissodan jälkeen jaloilleen yrittävä maa ei halua lisätä katkeruutta maan hallitusta kohtaan. Mikäli maan hallitus edesauttaa turvapaikkaa hakeneiden kansalaistensa pakkopalauttamista, tämä katkeruus voi kasvaa.

Suomen sisäministeriö kertoo priorisoivansa palautuksissa rikoksiin syyllistyneet, mutta Suomi pakkopalauttaa myös miehiä, naisia ja lapsia, joiden ainoa rike on oleskeluluvan puute. Pakkopalautuksia vastustavat syyttävätkin Suomen hallitusta siitä, että Suomi palauttaa syyttömiä ihmisiä mahdolliseen hengenvaaraan. Irakilaiset kansalaisjärjestöt voivat syyttää hallitustaan samalla perusteella, mikäli tämä edesauttaa pakkopalautuksia.

Lisäksi on syytä muistaa, että Irakista paenneilla oli mahdollisesti jo lähtiessään suuria ongelmia kotimaassaan. Vuosia kestäneen pakomatkan jälkeen he palaavat enemmän tai vähemmän tyhjän päälle. Rahan, suojelun ja tulevaisuuden puute voivat edesauttaa heidän päätymistään ääriryhmiin, jotka ovat Irakin turvallisuudelle edelleen vakava uhka. Ylen sisäministeriöltä saamien tietojen mukaan tämä on huoli, jonka Irak on toistuvasti nostanut esiin palautussopimusta koskevissa neuvotteluissa.

5. Irakilaisilla on pöydällään suurempia ongelmia

Toinen syy Irakin haluttomuuteen on se, että Irakin valtavien ongelmien keskellä pakkopalautettavat ovat lopulta mitättömän pieni asia.

Irakissa esimerkiksi pidettiin juuri vaalit, joita voi kuvailla katastrofaalisiksi. Äänestysprosentti oli alhainen, vaaleja on sabotoitu, ja vaalivilppiepäilyjen vuoksi Irakin parlamentti on määrännyt äänien uudelleenlaskennan.

On siis epävarmaa, saadaanko Irakissa lähiaikoina pystyyn toimivaa hallitusta. Tällainen poliittinen kriiseily lykkää ulkopoliittisten asioiden hoitamista, kuten pakkopalautuksista sopimista eurooppalaisten kanssa.

Ylen tietojen mukaan Irakin sisäministerin piti vierailla Suomessa toukokuussa, mutta asia lykkääntyi mainittujen vaaleja koskevien ongelmien vuoksi.

6. Suomi haluaa sopimusta Irakia enemmän

Palautussopimuksia koskevia neuvotteluja käydään kahdella rintamalla: Jäsenmaiden ja Irakin, sekä EU:n komission ja Irakin välillä.

EU:n komission kannalta ongelmana on, että jäsenmaat ovat yhden sun toisenkin kysymyksen suhteen ilmiriidoissa. Kun yhteinen linja ja tahto puuttuu, EU:n painoarvo neuvottelupöydissä laskee. Onkin mahdollista, että Irak tavoittelee mieluummin kahdenkeskisiä sopimuksia yksittäisten EU-maiden kanssa, kuin yhden sopimuksen tekemistä koko liittouman kanssa.

Mikä on Suomen asema näissä kahdenkeskisissä neuvotteluissa?

Pakkopalautettavat ovat Irakille pieni kysymys. Suomelle se on kuitenkin osa maata repivää maahanmuuttokeskustelua. Suomi siis haluaa asiaan ratkaisun huomattavasti Irakia hanakammin.

Mitä Irak sitten haluaa? Esimerkiksi rahaa maan jälleenrakennukseen. Irak on laskenut tarvitsevansa tähän 72 miljardia euroa. Suomi on tarjonnut apuaan toistaiseksi asiantuntija-avun, kuten poliisien ja turvallisuusalan koulutuksen muodossa.

Asetelma herättää luonnollisesti kysymyksen, haluaisiko Irak käyttää sopimusta vipuvartena, jolla se kampeaa avun saamista EU-mailta? Tai toisin päin: Voisiko EU kiristää Irakilta sopimusta, antamaansa rahallista tukea vastaan?

Esimerkiksi EU:n ja Afganistanin välille vuonna 2016 syntynyt sopimus on herättänyt myös kiukkua. Länsimaisten lehtitietojen mukaan sopimus kytkettiin rahaan, eli Afganistania väitetysti uhattiin kehitysavun leikkaamisella, ellei se ota vastaan kansalaisiaan. EU-maat ovat painokkaasti kiistäneet väitteet.

Palautuksia koskevat neuvottelut ovat diplomaattisesti herkkä asia, eikä niistä sen vuoksi juuri vuodeta lehtiin tietoja. On siis toistaiseksi puhdasta arvuuttelua, onko Suomen ja Irakin neuvotteluissa kyse myös kaupankäynnistä.