torstai 28. helmikuuta 2019

Ilta-Sanomat: Legendaarinen suomalaissarjakuva esiintyi festivaalin julisteessa – somekohun jälkeen järjestäjä poistatti julisteesta somalihahmon

Ilta-Sanomat: Legendaarinen suomalaissarjakuva esiintyi festivaalin julisteessa – somekohun jälkeen järjestäjä poistatti julisteesta somalihahmon 28.2.2019

Tampere Kuplii -sarjakuvatapahtuman julisteesta syntyi viime viikonloppuna kohu sosiaalisessa mediassa. Nyt rasistiseksi koettu juliste on päätetty vaihtaa toiseen. Poistetun julisteen piirtäjä ihmettelee kohua.

Suomen tunnetuimpiin lukeutuva sarjakuvataiteilija Tarmo Koivisto piirsi kuvan, joka oli vielä muutama päivä sitten Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalin julisteessa.

Julisteessa olevan tummaihoisen miehen karrikoitu hahmo oli muun muassa Facebookissa joillekin liikaa ja festivaalin järjestäjät päättivät vaihtaa kuvan toiseen. Järjestäjät kiittivät Twitterissä julisteesta herättänyttä keskustelua ja pahoittelivat sen aiheuttamaa kohua.

Festivaalin kunniavieras Koivisto hämmästyi kohua.

– Tietysti vähän ihmettelin sitä. Minulle ei olisi tullut mieleenkään, että siitä tulisi ongelmia. Nythän se juliste aiotaan vaihtaa, ettei kukaan vain pahoittaisi mieltään. Kun näköjään nuoremmassakin väessä on niitä mielensä pahoittajia aika paljon.

Julisteessa oleva tummaihoinen hahmo on Mämmilä-sarjakuvasta tuttu maahanmuuttaja Muhammed Al-Zomal eli Mukku. Mukun ja muidenkin hahmojen elämää seurattiin sarjassa 1970-luvulta 2000-luvulle.

– Mämmilässä käytetään n-sanaa ja käytetään kliseitä aika reippaasti. Ideana on ollut se, että ne tehtäisiin näkyviksi ja niitä purettaisiin, Koivisto kertoo.

Tampere kuplii -festivaalin julisteen kuvassa oli karikatyyrihahmoja muun muassa Mämmilästä. Yksi heistä oli ”Mukku”. Koivisto piirsi kuvan jo noin 20 vuotta sitten.

– Yllätyin kohua, koska Mukku ei sano kuvassa mitään, hän on vain taka-alalla. Mukku on kuvassa ainoa, joka on uteliaan hyväntuulinen, kaikki muut ovat enemmänkin epäluuloisia ja negatiivisia.

– Ilmeisesti olen piirtänyt Mukun tiedottomasti niin liioitelluksi, että se loukkaa nykysilmää. Aina ei ole helppoa piirtää tällaisia hahmoja, koska kuvat ovat aina tulkinnanvaraisia, Koivisto jatkaa.

Koiviston mukaan kuva ei olisi ehkä herättänyt niin paljon vastarintaa, jos karrikoituja piirteitä olisi ollut vähemmän.

– Jos Mukku olisi haluttu jättää kuvaan niin olisiko minun pitänyt piirtää hänet luonnollisemmaksi. Pienentää huulia ja hampaita ja tehdä hahmosta ikään kuin kauniimpi. Eikö sekin ole sitten käänteistä rasismia, Koivisto kysyy.

Koivisto haluaa kuitenkin tähdentää, ettei kuvaan liity minkäänlaista rasismia.

– Mainittakoon, että olen itse ollut Afrikassa ja Intiassa kehitysyhteistyössä ja piirtänyt siellä karikatyyreja kymmenittäin sekä intialaisista että afrikkalaisista. Siellä naurettiin niiden äärellä.

Juliste ei ole enää nähtävillä Tampere Kuplii -festivaalin verkkosivuilla. Järjestäjien mukaan tekeillä on uusi juliste.

– Minusta on hyvä, että kuva vaihdetaan. Ei ole tarkoitus kenenkään mieltä pahoittaa.

Kohu kuitenkin herätti Koivistossa ajatuksen, että aiheesta täytyy keskustella erityisesti sarjakuvapiireissä.

– Esitin järjestäjille toivomuksen, että olisi syytä keskustella siitä, miten tällaisia herkkiä aiheita kuvataan. On syytä puhua siitä, missä menevät karrikoinnin ja leikinlaskun rajat.

Kollegat reagoivat asiaan
Festivaalijärjestäjien päätös on herättänyt huomiota myös suomalaisissa sarjakuvapiireissä. Asiaa kommentoi Facebookissa pitkällä päivityksellään pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija Ville Ranta.

– En ollut lukenut Mämmilää tällä vuosikymmenellä enkä ehkä tällä vuosisadallakaan, enkä tiennyt mitä ajatella. Niinpä tänä aamuna nappasin Naapurin neekeri -albumin (1992) hyllystä mukaan vessaan. Aamutoimet oli jäädä sikseen, kun jäin lukemaan. Mämmilä on suuri suomalainen sarjakuva, eikä ole muuttunut miksikään. Edes nykytermein en missään tapauksessa kutsuisi Mämmilää rasistiseksi. Mukku-hahmolla käsitellään itse asiaa ja ollaan selkeästi rasismin vastaisella agendalla, jos jollain, ja taitavasti, Ranta muun muassa kirjoittaa.

Nyt puhuu festivaalin järjestäjä
Miksi juliste vaihdettiin, Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalin puheenjohtaja Kyösti Koskela?

– Siinä oli vanhahko kuva 1990-luvulta, jossa esiintyi hahmo, joka nykyaikana koetaan selkeästi loukkaavaksi.

Miksi koetaan?

– Se oli karikatyyri mustasta henkilöstä.

Siinä oli kuusi henkilöä ja taiteilija itse, jolla oli valtava väkäleuka ja pinokkionenä. Oli nainen, jonka tukka muistutti punaista variksenpesää. Oli kaveri, joka näytti kuukauden dokanneelta Nuuskamuikkuselta...

– Kyllä.

Kaikki ovat karikatyyreja?

– Aivan.

Musta mies on persoonallisen näköinen karikatyyri, ei mikään lakritsipatukan stereotypia. Miksi olisi pitänyt olla kuusi karikatyyria ja yksi korrekti musta mies?

– Tuohon en pysty vastaamaan.

Mutta ymmärrät kysymyksen?

– Kyllä.

Tekikö päätöksen joku muu?

– Ei, kyllä minä seison sen takana.

– Syy miksi se vaihdettiin oli, että jotkut henkilöt kokivat sen loukkaavaksi. Kun tituleeraamme itseämme hyvän fiiliksen festariksi, jonne kaikki saavat tulla, emme halua ehdoin tahdoin loukata ketään. Jotkut henkilöt kokivat sen loukkaavaksi, joten oli oikein vaihtaa juliste.

Oliko joukossa mustia henkilöitä?

– Oli. Toki en alkanut perata Facebook-profiileita, mutta he sanoivat olevansa.

Oliko tämä somekohu?

– Lähinnä. Ei missään muualla.

Eikö teidän pitäisi puolustaa sarjakuvaa ja karikatyyrejä eikä ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä?

– Me tarjoamme foorumin, emme puolusta emmekä kannata mitään. Jos menet Facessa Ville Rannan sivuille...

Luin sen. Se oli pitkä enkä lopulta ymmärtänyt, mitä mieltä hän oli.

– Luulen että tämä on sukupolvien välinen asia. Me, jotka luimme aikoinaan Mämmilää, olemme hiukan ihmeissämme, mutta nuorempi sukupolvi ei näe sitä sellaisena.

Jos unohdetaan Mämmilä, kyseessä on karikatyyri, jossa vain kuusi henkilöä voidaan esittää karikatyyrina, yhtä ei, joten eikä tämä ole käänteistä rasismia?

– Sitä voidaan noinkin ajatella.

Entä sinä?

– Minun mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä.

Olet festivaalin puheenjohtaja, onhan sillä valtava merkitys, koska päätät julisteesta.

– On merkitys, mutta kuten sanoin, sen yli kävelee se, mitä me edustamme. Haluamme olla foorumi, joka antaa kaikille mahdollisuuden puhua. Jokaisen mielipiteellä on merkitystä. Silloin on parempi olla loukkaamatta ketään ehdoin tahdoin.

– Meidän mielipide jää alle, kun ajatellaan yhteistä hyvää.

Eikä ole vaara että, ”yhteinen hyvä” muuttaa kaiken, mikä on hienoa sarjakuvissa, tiskivedeksi?

– En näe niin. Kaikki hyvät ja huonot saavat tulla mukaan, jos kyseessä ei ole ihan selkeästi hyvän maun vastaisesta tai loukkaavasta materiaalista.

– Ja kun meillä käy myös lapsia, emme tietenkään halua näyttää näyttää K18-materiaalia.

Tämä ei ollut sitä?

– Ei tietenkään!

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.